Siirry pääsisältöön

Kate Atkinson: Hävityksen jumala

"Olisi ehkä pitänyt muuttaa takaisin maalle, kun Viola oli lentänyt pesästä ja lähtenyt yliopistoon. Ei kauas, ehkä Hambledon Hillsiin. Pieneen taloon. (Teddy muisteli hellämielisesti Mouse Cottagea.) Mutta sen sijaan hän oli käänyt ja raahustanut eteenpäin entiseen malliin, sillä hänestä tuntui, että tämä oli elämä, joka hänen oli elettävä."
Kate Atkinson: Hävityksen jumala
(S & S 2016)
Alkuteos A God in Ruins 2015
Suomentanut Kaisa Kattelus
384 sivua (e-kirja)
Kate Atkinsonin hiljattain suomennettu romaani Hävityksen jumala on itsenäinen jatko-osa Elämä elämältä -romaanille, joka sai minut vakuuttumaan Atkinsonin kertojanlahjoista. Kun Elämä elämältä keskittyi Ursulaan ja hänen vaihtehtoisiin elämänpolkuihinsa, on Hävityksen jumalan pääosassa Ursulan veli Teddy. Poissa on edellisen teoksen leikittelevä rakenne, jäljellä on kepeähkö ja kiehtovan vanhahtava tyyli, josta pidin aiemmin ja pidän edelleen.

Teddyn elämää määrittelee pitkälti sota, ja tarina alkaakin vuodesta 1944. Sodan lisäksi pitkän elämän polulla mukana kulkevat tärkeät ihmiset: vaimo Nancy, sisar Ursula, sotatoverit, omia teitään kulkeva tytär Viola, tämän lapset Bertie ja Sunny. Mutkia polulle mahtuu, mutta Teddy suhtautuu asioihin rauhallisesti, kuin hyväksyen elämän rajallisuuden ja epävarmuuden. Teddyn hahmossa on jotain tavattoman sympaattista ja viehättävää.

Romaani kulkee sujuvasti ajasta toiseen - aikajänne kattaa lähestulkoon sata vuotta 1920-luvulta aina vuoteen 2012 saakka. Hyppely ei lukemista haittaa, ja mukavasti kertoja välillä valottaa tulevaisuuttakin, joka on vielä tapahtumahetkellä pimennossa.
Mutta tämä tapahtuisi vasta viikkojen kuluttua tulevaisuudessa. Nyt, nykyhetkessä, Royal Albert Hallissa Beethoven piti omaa palvelustaan Teddylle.
Kirjan luettuani olin hieman hämmentynyt. Elämä elämältä -romaanin lumoa en tästä tavoittanut (vaikka loppu oli hienosti ajatuksia kutkuttava), mutta huomasin, että kun lukemisesta oli kulunut päiviä, oli tarina kypsynyt ja kasvanut mielessäni. Huomasin palaavani yhä uudelleen Teddyyn ja hänen tarinaansa, hieman melankolisiin tunnelmiin ja suloiseen brittitunnelmaan. Atkinson kuvaa arkista, tavallista elämää hienon tarkkanäköisesti ja samalla haastaa lukijaansa.

Hävityksen jumalasta ovat kirjoittaneet myös Katja, Sara, Ulla, Raija ja Tuija.

Kommentit

  1. Atkinson on ollut minulle aina jonkinlainen ongelma, sillä en ole saanut hänestä oikein minkäänlaista otetta, yrityksistä huolimatta. Nyt ajattelin kokeilla, miltä hänen uudempi tuotantonsa maistuisi: tähtäimessä Elämä elämältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä elämältä on kyllä kiehtova, pidin siitä enemmän kuin tästä vaikkei tämäkään huono ole.

      Poista
  2. Samaa lumoa en löytänyt minäkään, vaikka toivoin kyllä. Hieno romaani, kuitenkin, mieleenjäävä ja niin hurmaavan brittiläinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmaava brittiläisyys kantaa jo pitkälle. :)

      Poista
  3. Atkinsoniin on kasautunut melkoinen odotusarvo, sillä niin paljon hänen kirjojaan Blogistaniassa kehutaan. Tämäkin kuulostaa hyvältä ja ehkäpä pikapuoliin aloitan jostain hänen kirjastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti tutustut Atkinsoniin! Mielelläni kuulisin ajatuksiasi.

      Poista
  4. Juttusi lopussa toteat, miten jälkimainingit löyvät, kun lukee Atkinsonia. Juuri niin se tekee: henkilöt, tilanteet ja tapa käsitellä asioita jää mieleen, putkahtelee pitkää luetun jälkeen. Elämä elämältä tosiaan jää hohtelemaan lumomuistona, muttei pilaa tämän hienon romaanin, no, hienoutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika monen kirjan kohdalla todennut, että ne alkavat lukemisen päätyttyä elää omaa elämäänsä päässäni. Minulle se on merkki hyvästä tarinasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…