Siirry pääsisältöön

Merete Mazzarella: Aurinkokissan vuosi

"Aika kuluu.
Siinä ei ole mitään dramaattista, se on päinvastoin hyvinkin arkista, mutta aika kuluu, ja nykyään sähköpostini alkavat monesti juuri näin: onpa taas kulunut aikaa."

Merete Mazzarella: Aurinkokissan vuosi
(Tammi 2015)
Alkuteos Solkattens år
Suomentanut Raija Rintamäki
250 sivua

Merete Mazzarella määrittelee teoksensa esseistiikaksi, "joka on hypähtelyä ajatuksesta toiseen, assosioaatiosta toiseen". Sellaiseksi teos muodostuukin: kirjan alussa on kuukausi aikaa Mazzarella seitsemänkymmentävuotispäivään, ja merkkipäivän lähestyessä hän katsoo sekä eteen- että taaksepäin. Mistä ollaan tulossa, mihin menossa? Mitä on tapahtunut ja tapahtuu omassa elämässä, mitä laajemmin?


Aurinkokissan vuosi on kiehtova kokoelma ajatuksia elämänkulusta ja maailmanmenosta. Merete Mazzarella kirjoittaa kauniisti pohdiskellen muun muassa vanhenemisesta, ajan kulumisesta, ihmissuhteista, rakkaudesta ja kuolemasta. Hän pohtii myös esimerkiksi palvelukulttuuria ja kirjallisuuskritiikin ja lehdistön asemaa. Kirjan sivut tarjoavat oivalluksia ja houkuttavat lukijansa dialogiin - moni ajatus tekee mieli tallentaa tulevaa tarvetta varten.

Useinhan me vasta jälkikäteen ylipäätään tajuamme valinneemme, tajuamme että meillä tosiaan oli vaihtoehtoja? Nykyhetkessä emme välttämättä tiedä olevamme käännekohdassa, vaan meistä tuntuu pikemminkin siltä, että yksi pieni askel johtaa aivan luonnollisesti seuraavaan.
Ja useimmilla meistä on taipumus tehdä niin kuin odotetaan, niin kuin on normaalia.
Mazzarellan teos on monitahoinen ja moniääninen. Se sisältää paljon anekdootteja elämästä, kosolti intertekstuaalisuutta ja runsaasti elämänviisautta. Kirjailija tulee lukijan lähelle kertomalla omasta elämästään avoimesti, kipukohtiakaan kaihtamatta. Mazzarella kirjoittaa tuttuun tapaansa viehättävällä tavalla.

Kirjasta muualla: Kulttuuri kukoistaa, Levoton lukija, Ullan Luetut kirjat ja Kirjavinkit.

Helmet-lukuhaasteessa Aurinkokissan vuosi sijoittuu kohtaan 26. Elämäkerta tai muistelmateos.


Kommentit

  1. Olen lukenut aika monta Mazzarellan kirjaa ja pitänytkin. Tämä Aurinkokissan vuosi oli hajanaisin, en oikein pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuossa hajanaisuudessakin on jotain viehättävää, tosin ei tämä minustakaan Mazzarellan parhaimpiin teoksiin kuulu. Pidän kovasti kirjailijan tyylistä.

      Poista
  2. Esseistiikkaa, "joka on hypähtelyä ajatuksesta toiseen, assosioaatiosta toiseen". Tämä kuulostaa niin hyvältä, että aion muistaa kirjan kun etsin taas uutta luettavaa. Kiitos, Jonna! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Kaisa Reetta. <3 Toivottavasti pidät tästä, jos päädyt kirjaan tarttumaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…