Siirry pääsisältöön

Elina Loisa: Rajantakaiset

"Mutta Leon ajatteleminen ei paranna oloa ollenkaan. Yritän karistaa hänet mielestäni kuin häntä ei olisikaan. Ihmisen on totuttava olemaan omillaan. Tai ainakin meidän sukumme on täytynyt. Helposti se ei ole käynyt edellisiltäkään sukupolvilta."
Elina Loisa: Rajantakaiset (Tammi 2016)
283 sivua
Elina Loisan Rajantakaiset ilmestyi postitse luettavakseni - kiitos kustantajalle - ja päädyinkin tarttumaan kirjaan, josta en ollut aiemmin ollenkaan kuullut. Siksi värikäskantinen romaani asettuukin Helmet-haasteessa kohtaan 16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta.

Romaanin tilanne on mielenkiintoinen ja kummallinen. Salome, josta sukeutuu tarinan päähenkilö, hoitaa kahta pientä lastaan samalla, kun lasten isä ja Salomen aviomies Leo on sulkenut oven jäljessään ja unohtunut omiin (virtuaali)maailmoihinsa. Mitä oikein on tapahtumassa, siitä ei puhuta, mutta absurdi elämäntilanne tykyttää koko ajan takaraivossa.

Tapahtumia kuvataan pitkälti Salomen näkökulmasta ja äänellä, mutta ääneen pääsee myös Leo. Kovin miellyttävä kuva ei muodostu kummastakaan, sillä heidän välinpitämättömyydessään ja puhumattomuudessaan on jotain luotaantyöntävää.

Salomesta on kenties tulossa kolmannen sukupolven yksinhuoltajaäiti, vaikka aina hän ajatteli rikkovansa historian ketjun ja toimivansa toisin. Äiti, johon suhde on mutkikas, halusi tehdä uraa, joten usein hätiin tuli äidinäiti Hilda, joka nuoruudessaan hairahtui ja joutui vaikeaan tilanteeseen.

Yksi tarinan käännekohta on se, kun isoäiti Hilda kuolee. Samaan aikaan Salomen sähköpostiin saapuu viesti, jossa pyydetään kirjoittamaan juttu isovanhemmista.
Tuijotan viestin lähetysaikaa. Tuohon aikaan hoitaja on ollut jossain muualla, Hilda on nukkunut yksin huoneessaan, ja kesken unen hänen sydämensä on lyönyt viimeisen kerran.
Onko samanaikaisuus sattumaa vai jonkinlainen merkki, miettii Salome. Samaan aikaan myös Leo pohtii, voiko virtuaalimaailma tuoda viestejä tuonpuoleisesta.

Rajantakaisessa on paljon kiinnostavia teemoja perhesuhteista puhumattomuuteen, muistamisesta muistojen menettämiseen ja todellisuudesta mielikuvitukseen ja yliluonnolliseen. Valitettavasti tuntuu kuitenkin siltä, että kirjaan on tuotu sisältöä liikaa: välillä tuntuu vaikealta hahmottaa, mikä on tarinan päälinja. Loppuratkaisu on kaiken runsauden jälkeen, ehkä myös juuri runsauden vuoksi, hieman kiireisesti tehdyn oloinen. Kiinnostavia aiheita Loisa nostaa kyllä esille. Hän myös kirjoittaa sujuvasti ja luo teokseensa tiiviin tunnelman.

Myös Krista kirjoittaa Rajantakaisista.

Kommentit

  1. Tämä tuli minullekin ja olen kahden vaiheilla, että lukeako vaiko ei. Lukujonoon siis, muttei ihan kärkisijoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa lukujonoon tämä kirja kuitenkin ottaa. :) Kiehtovasti ajatuksia tarina herättää.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…