Siirry pääsisältöön

Elina Loisa: Rajantakaiset

"Mutta Leon ajatteleminen ei paranna oloa ollenkaan. Yritän karistaa hänet mielestäni kuin häntä ei olisikaan. Ihmisen on totuttava olemaan omillaan. Tai ainakin meidän sukumme on täytynyt. Helposti se ei ole käynyt edellisiltäkään sukupolvilta."
Elina Loisa: Rajantakaiset (Tammi 2016)
283 sivua
Elina Loisan Rajantakaiset ilmestyi postitse luettavakseni - kiitos kustantajalle - ja päädyinkin tarttumaan kirjaan, josta en ollut aiemmin ollenkaan kuullut. Siksi värikäskantinen romaani asettuukin Helmet-haasteessa kohtaan 16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta.

Romaanin tilanne on mielenkiintoinen ja kummallinen. Salome, josta sukeutuu tarinan päähenkilö, hoitaa kahta pientä lastaan samalla, kun lasten isä ja Salomen aviomies Leo on sulkenut oven jäljessään ja unohtunut omiin (virtuaali)maailmoihinsa. Mitä oikein on tapahtumassa, siitä ei puhuta, mutta absurdi elämäntilanne tykyttää koko ajan takaraivossa.

Tapahtumia kuvataan pitkälti Salomen näkökulmasta ja äänellä, mutta ääneen pääsee myös Leo. Kovin miellyttävä kuva ei muodostu kummastakaan, sillä heidän välinpitämättömyydessään ja puhumattomuudessaan on jotain luotaantyöntävää.

Salomesta on kenties tulossa kolmannen sukupolven yksinhuoltajaäiti, vaikka aina hän ajatteli rikkovansa historian ketjun ja toimivansa toisin. Äiti, johon suhde on mutkikas, halusi tehdä uraa, joten usein hätiin tuli äidinäiti Hilda, joka nuoruudessaan hairahtui ja joutui vaikeaan tilanteeseen.

Yksi tarinan käännekohta on se, kun isoäiti Hilda kuolee. Samaan aikaan Salomen sähköpostiin saapuu viesti, jossa pyydetään kirjoittamaan juttu isovanhemmista.
Tuijotan viestin lähetysaikaa. Tuohon aikaan hoitaja on ollut jossain muualla, Hilda on nukkunut yksin huoneessaan, ja kesken unen hänen sydämensä on lyönyt viimeisen kerran.
Onko samanaikaisuus sattumaa vai jonkinlainen merkki, miettii Salome. Samaan aikaan myös Leo pohtii, voiko virtuaalimaailma tuoda viestejä tuonpuoleisesta.

Rajantakaisessa on paljon kiinnostavia teemoja perhesuhteista puhumattomuuteen, muistamisesta muistojen menettämiseen ja todellisuudesta mielikuvitukseen ja yliluonnolliseen. Valitettavasti tuntuu kuitenkin siltä, että kirjaan on tuotu sisältöä liikaa: välillä tuntuu vaikealta hahmottaa, mikä on tarinan päälinja. Loppuratkaisu on kaiken runsauden jälkeen, ehkä myös juuri runsauden vuoksi, hieman kiireisesti tehdyn oloinen. Kiinnostavia aiheita Loisa nostaa kyllä esille. Hän myös kirjoittaa sujuvasti ja luo teokseensa tiiviin tunnelman.

Myös Krista kirjoittaa Rajantakaisista.

Kommentit

  1. Tämä tuli minullekin ja olen kahden vaiheilla, että lukeako vaiko ei. Lukujonoon siis, muttei ihan kärkisijoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa lukujonoon tämä kirja kuitenkin ottaa. :) Kiehtovasti ajatuksia tarina herättää.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...