Siirry pääsisältöön

Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta

"Se oli totta, en keksinyt mitään mitä hän olisi pelännyt, mutta tiesin että hän halusi vielä nähdä joitakin asioita ennen kuolemaansa, olla mukana kun joitakin asioita tapahtui, kaikkihan halusivat, mutta hän halusi nähdä Neuvostoliiton kaatuvan nyt kun muuri oli sortunut; hän halusi nähdä mitä tapahtuisi sen jälkeen, voittaisiko Gorbatšov vai peräytyisi ja sanoisi että joko juttu oli mennyt liian pitkälle, mikä ei ollut mahdotonta, mutta joka tapauksessa olisi katkeraa jos äitini ei saisi nähdä sitä, ja halusin mielelläni nähdä sen kaiken itsekin, ja sainkin nähdä, mutta silti pelkäsin kuolemaa."
Per Petterson:
Kirottu ajan katoava virta
(Otava 2011)
Alkuteos Jeg forbanner tidens elv 2008
Suomentanut Katriina Huttunen
Otavan kirjasto 222.
223 sivua
Kirottu ajan katoava virta tekee surulliseksi. Ei sisältönsä takia vaan siksi, että se on viimeinen Per Pettersonin suomennettu teos, jota en ollut vielä lukenut. Nyt olen lukenut kirjailijan kaikki suomennokset ja tuntuu vaikealta jäädä odottamaan uutta luettavaa, niin kaunis ja omanlaisensa tyyli Pettersonilla on.

Romaanin päähenkilö on Arvid Jansen, joka 1970-luvulla innostui kommunismista ja jätti koulut kesken. Aatteen palo rikkoi Arvidin ja hänen äitinsä välit, mutta vuonna 1989 on aika lähentymisen. Arvid menee Tanskaan tapaamaan syöpään sairastunutta äitiään ja kertomaan tälle, että hänen avioliittonsa on tullut päätepisteeseensä. Matkan aikana hän muistaa menneitä ja palaa lapsuuteensa.

Arvidin ja hänen äitinsä suhde on erikoinen. Lähes nelikymppinen mies on voimakkaasti kiinni äidissään, vaikka hänellä olisi oma elämä elettävänä. Hän ikään kuin takertuu äitiinsä, kuin haluten saada takaisin lapsuuden läheisyyden ja menetetyt vuodet ja estääkseen väistämättömän. Äiti taas suhtautuu poikaansa suorastaan välinpitämättömästi. Vaikka he viettävät yhdessä aikaansa, he puhuvat lopulta hyvin vähän, ja paljon jää siten sanomatta.
Olin varma että hän kuuli minun tulevan, mutta hän ei kääntynyt. Kun olin melkein perillä, sanoin hiljaa:
- Hei.
Hän ei kääntynyt nytkään, sanoi vain: - Älä ala puhua heti.
- Minä tässä, sanoin.
- Tiedän kuka siinä on, hän sanoi. - Kuulin kuinka ajatuksesi kolistelivat tietä pitkin. Oletko rahaton?
Helvetti soikoon, kysehän oli siitä että tiesin hänen olevan sairas, että hän saattoi kuolla, sen takia olin täällä, sen takia olin lähtenyt hänen peräänsä, niin ajattelin, ja silti sanoin:
- Äiti. Minä aion erota.
Arvid itse on henkilönä kovin ristiriitainen. Hän tuntuu kaipaavan hyväksyntää mutta toimii tavalla, joka ennemmin ajaa ihmiset hänen luotaan. Arvid on isänsä kuva ja saanut työpaikkansa tehtaasta isänsä vuoksi, mutta omissa ajatuksissaan hän työntää isänsä taka-alalle lähes väkivalloin ja joutuu ajoittain muistuttamaan itseään jopa siitä, että isä on yhä elossa. Hän on ison, hämmentyneen lapsen oloinen tuppautuessaan äitinsä mukaan myös silloin, kun äiti mitä ilmeisimmin haluaisi olla yksin. Lapsuudenmuistoissa näkyy halu olla veljeksistä erityinen, ehkä rakastetuin.

Romaanin pääpaino ei ole etenevässä juonessa ja tapahtumissa vaan mielenmaisemassa. Tarinan tunnelma on hidas pysähtyneisyyteen saakka, ja tapahtumat jäävät lopulta toisarvoisiksi. Petterson kirjoittaa niin kauniisti, että tarinan äärelle haluaisi vain jäädä viipymään. Päähenkilöidensä tapaan myös kertoja jättää paljon lausumatta ääneen, ja Kirottu ajan katoava virta jättää jälkeensä paljon mietittävää mutta myös rauhallisen olon.

Muualla:

Pettersonin teoksella otan osaa kahteen haasteeseen: Reading the Rainbow -haasteeseen saan vaaleamman sinisen raidan ja Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa tulee kolmas merkintä Norjan kohdalle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…