Siirry pääsisältöön

Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta

"Se oli totta, en keksinyt mitään mitä hän olisi pelännyt, mutta tiesin että hän halusi vielä nähdä joitakin asioita ennen kuolemaansa, olla mukana kun joitakin asioita tapahtui, kaikkihan halusivat, mutta hän halusi nähdä Neuvostoliiton kaatuvan nyt kun muuri oli sortunut; hän halusi nähdä mitä tapahtuisi sen jälkeen, voittaisiko Gorbatšov vai peräytyisi ja sanoisi että joko juttu oli mennyt liian pitkälle, mikä ei ollut mahdotonta, mutta joka tapauksessa olisi katkeraa jos äitini ei saisi nähdä sitä, ja halusin mielelläni nähdä sen kaiken itsekin, ja sainkin nähdä, mutta silti pelkäsin kuolemaa."
Per Petterson:
Kirottu ajan katoava virta
(Otava 2011)
Alkuteos Jeg forbanner tidens elv 2008
Suomentanut Katriina Huttunen
Otavan kirjasto 222.
223 sivua
Kirottu ajan katoava virta tekee surulliseksi. Ei sisältönsä takia vaan siksi, että se on viimeinen Per Pettersonin suomennettu teos, jota en ollut vielä lukenut. Nyt olen lukenut kirjailijan kaikki suomennokset ja tuntuu vaikealta jäädä odottamaan uutta luettavaa, niin kaunis ja omanlaisensa tyyli Pettersonilla on.

Romaanin päähenkilö on Arvid Jansen, joka 1970-luvulla innostui kommunismista ja jätti koulut kesken. Aatteen palo rikkoi Arvidin ja hänen äitinsä välit, mutta vuonna 1989 on aika lähentymisen. Arvid menee Tanskaan tapaamaan syöpään sairastunutta äitiään ja kertomaan tälle, että hänen avioliittonsa on tullut päätepisteeseensä. Matkan aikana hän muistaa menneitä ja palaa lapsuuteensa.

Arvidin ja hänen äitinsä suhde on erikoinen. Lähes nelikymppinen mies on voimakkaasti kiinni äidissään, vaikka hänellä olisi oma elämä elettävänä. Hän ikään kuin takertuu äitiinsä, kuin haluten saada takaisin lapsuuden läheisyyden ja menetetyt vuodet ja estääkseen väistämättömän. Äiti taas suhtautuu poikaansa suorastaan välinpitämättömästi. Vaikka he viettävät yhdessä aikaansa, he puhuvat lopulta hyvin vähän, ja paljon jää siten sanomatta.
Olin varma että hän kuuli minun tulevan, mutta hän ei kääntynyt. Kun olin melkein perillä, sanoin hiljaa:
- Hei.
Hän ei kääntynyt nytkään, sanoi vain: - Älä ala puhua heti.
- Minä tässä, sanoin.
- Tiedän kuka siinä on, hän sanoi. - Kuulin kuinka ajatuksesi kolistelivat tietä pitkin. Oletko rahaton?
Helvetti soikoon, kysehän oli siitä että tiesin hänen olevan sairas, että hän saattoi kuolla, sen takia olin täällä, sen takia olin lähtenyt hänen peräänsä, niin ajattelin, ja silti sanoin:
- Äiti. Minä aion erota.
Arvid itse on henkilönä kovin ristiriitainen. Hän tuntuu kaipaavan hyväksyntää mutta toimii tavalla, joka ennemmin ajaa ihmiset hänen luotaan. Arvid on isänsä kuva ja saanut työpaikkansa tehtaasta isänsä vuoksi, mutta omissa ajatuksissaan hän työntää isänsä taka-alalle lähes väkivalloin ja joutuu ajoittain muistuttamaan itseään jopa siitä, että isä on yhä elossa. Hän on ison, hämmentyneen lapsen oloinen tuppautuessaan äitinsä mukaan myös silloin, kun äiti mitä ilmeisimmin haluaisi olla yksin. Lapsuudenmuistoissa näkyy halu olla veljeksistä erityinen, ehkä rakastetuin.

Romaanin pääpaino ei ole etenevässä juonessa ja tapahtumissa vaan mielenmaisemassa. Tarinan tunnelma on hidas pysähtyneisyyteen saakka, ja tapahtumat jäävät lopulta toisarvoisiksi. Petterson kirjoittaa niin kauniisti, että tarinan äärelle haluaisi vain jäädä viipymään. Päähenkilöidensä tapaan myös kertoja jättää paljon lausumatta ääneen, ja Kirottu ajan katoava virta jättää jälkeensä paljon mietittävää mutta myös rauhallisen olon.

Muualla:

Pettersonin teoksella otan osaa kahteen haasteeseen: Reading the Rainbow -haasteeseen saan vaaleamman sinisen raidan ja Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa tulee kolmas merkintä Norjan kohdalle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o