Siirry pääsisältöön

André Brink: Valkoinen, kuiva kausi

"Hän ei ollut koskaan ennen kokenut näin väkevästi heidän maailmojensa täydellistä eristäytyneisyyttä, ja sitä että vain heidän kahden kautta nämä maailmat pääsisivät hipaisemaan toisiaan ohimennen ja tilapäisesti ja että sekin oli toteutunut vain Gordonin avulla. Gordon: poikkeuksetta kaikki palautui häneen."
André Brink: Valkoinen, kuiva kausi
(WSOY 1981)
Alkuteos A Dry White Season 1979
Suomentanut Seppo Loponen
358 sivua
Kirjailija André Brink siirtyi ajasta ikuisuuteen 6.2.2015, ja Tuija haastoi blogissaan kirjabloggaajat julkaisemaan Brink-aiheisia tekstejä tänään, 29.5.2015, kun kirjailija olisi täyttänyt 80 vuotta. Valitsin luettavakseni romaanin Valkoinen, kuiva kausi, joka on ilmestynyt alun perin vuonna 1979 ja suomennettu WSOY:n kustantamana 1981.

Tarina sijoittuu vuoden 1976 Johannesburgiin, Soweton mellakoiden aikoihin. Päähenkilö on keski-ikäinen opettaja Ben Du Toit, joka edustaa valkoihoista väestöä. Hän kuulee mustaihoisen ystävänsä Gordon Ngubenen tehneen itsemurhan turvallisuuspoliisin pidättämänä. Kuolemaa edeltäneet tapahtumat saavat Benin ymmärtämään, että Gordonin tapauksesta kerrotaan hyvin vähän, jos lainkaan totta, ja hän ryhtyy selvittämään, mitä tapahtui.

Selvitystyön myötä Ben Du Toit päätyy näkemään kotikaupunkinsa ja -maansa uusin silmin. Hän näkee asioita, joille olisi helpompaa kääntää selkänsä, ja ajautuu paikkoihin, joiden olemassaoloa hän tuskin on aiemmin ymmärtänyt.
Läpikotainen vierauden tunne, kun he tulivat prikulleen samanlaisten tiilitalojen ensiriveille. Ei yksistään toinen kaupunki, vaan toinen maa, toinen ulottuvuus, ihka erilainen maailma. Lapsia leikkimässä siivottomilla kaduilla. Autoja ja autonromuja rähjäisillä takapihoilla. Partureita harjoittamassa ammattiaan kadunkulmissa. Aukeita vailla kasvillisuuden ripettäkään, isoine käryävine jäteröykkiöineen ja jalkapalloa pelaavine poikalaumoineen.
Pahinta ei ole nähdä, millaisissa oloissa saman kaupungin ihmiset elävät. Pahinta on ymmärtää, miten epäoikeudenmukainen maailma on: ihonväri ratkaisee, millaista kohtelua ihminen saa. Poliisiin ja oikeuslaitokseen ei ole luottamista, sillä oikeudenkäynneistä ja poliisitutkinnoista muodostuu absurdeja farsseja, jotka eivät johda mihinkään.
Jokin on muuttunut peruuttamattomasti. Minä polvistuin ystäväni arkun ääreen. Minä puhuin naisen kanssa, joka suri keittiössä samalla tavalla kuin äitini olisi saattanut surra. Minä näin isän etsivän poikaansa samalla tavalla kuin minä olisin saattanut etsiä omaa poikaani. Ja sen surun ja sen etsinnän oli aiheuttanut "minun kansani".
Vähissä ovat he, jotka ovat valmiita taistelemaan tasa-arvoisemman maailman puolesta. Ben saa tovereikseen laitonta taksia ajavan Stanleyn ja toimittajana työskentelevän Melanien, joka tietää mitä on olla valkoihoinen nainen Afrikassa. Samalla Ben joutuu kohtaamaan suvaitsemattomuutta työtovereiltaan ja läheisiltään, jotka eivät ymmärrä, mikä ajaa miehen selvittämään mustan miehen kohtaloa ja "veljeilemään" mustien kanssa.

Benin valitsema tie ei suinkaan ole vaaraton. Poliisin erikoisjoukot tekevät tutkinnan hänen kotiinsa, hänen postiaan valvotaan ja kulkemisiaan seurataan. Gordonin kuoleman tutkinnassa avustaneet kaikkoavat yksi toisensa jälkeen, ja tapahtumien yllä leijuu jatkuva uhka. Tästä kaikesta syntyy jännite, joka pakottaa lukijan jatkamaan kirjan parissa, pelkäämään epäoikeudenmukaisuutta ja väkivaltaa, toivonaan oikeudenmukaisuuden toteutuminen.

Valkoinen, kuiva kausi on tarina, joka satuttaa. Kirjassa ei mässäillä pelolla tai väkivallalla, mutta epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvo ovat niin vahvasti läsnä, niin vivahteikkaasti kuvattuina, että tapahtumat eivät voi olla herättämättä suuttumusta. Kuva eteläafrikkalaisesta yhteiskunnasta on niin kaunistelematon, että ei ole mikään ihme, että Brink herätti aikanaan maassa myös kielteisiä reaktioita. Mikään ihme ei ole sekään, että kirjailijasta tuli elinaikanaan kansainvälisesti arvostettu: tarina tulee ihmisineen lähelle ja jättää jäljen.

Kirjankansibingossa Valkoinen, kuiva kausi
antaa ruksin kohtaan Kaupunki.
50 kategoriaa -listalla Brinkin teos asettuu kohtaan 37. A book with a color in the title.

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä vaikuttava kirja.Kenties lukemistani Brinkin kirjoista nopeatempoisin, jos niin voi sanoa. Brink todellakin hallitsee painostavan tunnelman luomisen, vaikka näennäisesti ei mitään tapahtuisikaan: epämääräinen uhka on aina läsnä. Yksikin väärä sana voi laukaista ties millaisen tapahtumaketjun - ja joskus ei edes tarvita sanoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on tosiaan luotu hienosti, niin pienillä asioilla mutta kuitenkin selvästi siten, että uhkaa ei voi olla huomaamatta. En voinut lukiessani olla ihailematta Benin rohkeutta, kun hän vain jatkoi valitsemallaan tiellä kaikesta huolimatta.

      Poista
  2. Humaani sanoma puree yhä! Tehokkasti kirjoitit, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija. Olen iloinen, että ideoit tämän haasteen. Muutoin tuskin olisin tullut kirjaa lukeneeksi.

      Poista
  3. Olen lukenut tämän vaikuttavan kirjan vuosia sitten. Hieno kirjoitus sinulta. Tuijan haaste kunnioittaa kauniisti Brinkin muistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Margit! Onneksi Tuija haastoi lukemaan Brinkin teoksia, muuten tämä tarina olisi voinut jäädä sivuun.

      Poista
  4. Voi että, tämäkin Brinkin kirja kuulostaa tosi hyvältä! Lukulistalle, ilman muuta! :)

    Olen niin iloinen, että tämän haasteen myötä sain minäkin lopulta tartuttua ensimmäiseen Brinkin teokseen. Olinkin kyllä jo parin vuosikymmenen ajan arvellut, että varmasti on huikea kirjailija, mutta silti jostain syystä lukemisen aloittaminen on siirtynyt vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin joskus vuosia sitten kiinnostunut Etelä-Afrikan ihmisoikeustilanteesta ja apartheidista, mutta en silti tullut Brinkiin tutustuneeksi. Nyt ihmettelen, miksi en, ja olen sinun laillasi iloinen tästä haasteesta.

      Poista
  5. Minä missasin koko haasteen!

    Brink kuului takavuosieni mielikirjailijoihin. Kuten Sara tuossa yllä sanoo, hän oli huikea, huikea kirjailija...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin ollut kiintoisaa lukea sinunkin ajatuksiasi haasteen yhteydessä. Mutta ehkä joskus toiste?

      Poista
  6. http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjasto_10/Tapahtumat/Suomi__EtelaAfrikka_Seuran_kirjallisuusi%2875531%29

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?