Siirry pääsisältöön

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

"Joulukuu 1943. Talojen väliin syntyy hyytäviä kuiluja. Ainoat jäljellä olevat polttopuut ovat vihreitä, ja koko kaupungissa tuoksuu savulta. Kun viisitoistavuotias Marie-Laure kävelee leipomolle, häntä paleltaa enemmän kuin koskaan."
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
(WSOY 2015)
Alkuteos All the Light We Cannot See 2014
Suomentanut Hanna Tarkka
544 sivua
Anthony Doerrin romaani sijoittuu keskelle eurooppalaista kuohuntaa, 1930- ja 1940-lukujen Saksaan ja Ranskaan. Kaikki kulminoituu Saint-Malon kaupunkiin Ranskan Bretagneen, elokuuhun 1944, ja tuota ajankohtaa lähestytään kuin härnäten siihen palaten ja taas siitä poistuen.

Romaanin keskeisiksi henkilöiksi nousevat nuori ranskalaistyttö Marie-Laure ja nuori saksalaispoika Werner. Marie-Laure on sokea, Werner orpo - ja he ovat vastakkaisilla puolilla. Molempien tiet vievät  kohti Atlantin rannikkoa, Saint-Maloon. Tyttö päätyy sinne isänsä kanssa, poika SS-yksikön mukana. Poika vakoilee vastarinnan radioliikennettä, tytön kodin ullakolla on salainen radiolähetin. Tytön isän hallussa on arvokas jalokivi, joka nousee romaanin motiiviksi ja jota moni halajaa.

Sodan julmuus on koko ajan läsnä, vaikka raakuuksia ei juurikaan suoraan kuvata. Valtakunnallisessa poliittisessa koulutusinstituutissa Werner joutuu kohtaamaan ikätovereidensa ja kouluttajiensa kovuuden, kun joukosta täytyy valita heikoin. Nuorison keskuudesta erottuu Wernerin ystävä Frederick, jota kiinnostavat linnut taistelemisen ja urheuden osoittamisen sijaan ja jolla on salaisuus. Epäilykset valtaavat Wernerin, mutta vaihtoehtoja ei juuri ole eikä oma elämä lopultakaan tunnu oikein olevan omissa käsissä, kuten Frederick on jo ehtinyt oppia. Ja kuitenkin:
Tähtivälkkeiset yöt, kasteenkimalteiset aamut, hiljaiset luostarinkäytävät, pakkoaskeettisuus - milloinkaan ennen ei Werner ole yhtä vahvasti tuntenut kuuluvansa johonkin. Milloinkaan ennen hän ei ole tuntenut samanlaista halua kuulua johonkin.
Keskellä sotaa ei juuri ole tilaa valinnoille, mutta jokainen tulee edustaneeksi jotain. On saksalaisia ja ranskalaisia; on opportunisteja ja hiljaisia kapinoijia; on taistelijoita ja kohtaloonsa tyytyviä. On niitä, jotka lähtevät, ja niitä, jotka jäävät odottamaan. Radioaallot kuljettavat tärkeää tietoa ja yhdistävät jopa niin, että eri puolia edustavilta voi löytyä yhteistä kaikupohjaa.

Kaikki se valo jota emme näe -romaania tulee lukeneeksi pala kurkussa. Nuorille päähenkilöille, jotka edustavat voimakkaasti sodan eri puolia, toivoo hyvää. Heidän puolestaan toivoo ja pelkää, ja varsinkin Marie-Lauren haavoittuvaisuus koskettaa. On selvää, että epävakaassa tilanteessa voittajia ei ole, ja sodan aiheuttamia ruhjeita kantavat mukanaan nekin, jotka hengissä selviävät. Silti tai juuri siksi tarinassa on jotain suloisesti lohduttavaa. En lainkaan ihmettele tämän Pulitzer-palkitun romaanin suosiota: tarina on kirjoitettu kauniisti, vetävästi ja tunteisiin vetoavasti.

Kirjasta muualla:

Kommentit

  1. Juuri tuo tunteisiin vetoavuus on saanut minut miettimään, että enpä taida tätä lukea (ainakaan vielä vähään aikaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että on makukysymys, milloin tunteisiin vetoaminen vajoaa patetian puolelle. Joku lukija voi siis kokea, että tässä on jotain liikaa, mutta minä kyllä pidin.

      Poista
  2. Ostin englanninkielisenä pokkarina, saa nähdä milloin ehdin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukiessani tulin miettineeksi, että tätä voisi olla kiva lukea englanniksi tuon kauniin kielen vuoksi.

      Poista
  3. Minä vielä odottelen kirjaa kirjastosta. Voisin kyllä ostaa sen, kun olen niitä tunneihmisiä ja tykkään, että kirjan pitääkin vedota tunteisiin :)

    VastaaPoista
  4. Minuakin hiukan hirvittää, onko tämä liian kaunista kerrontaa minun makuuni... Ehkä luen tämän kuitenkin, koska historia kiehtoo ja Sara ja sinä niin tätä kehutte. :)

    VastaaPoista
  5. En jaksa lukea mitään suomalaisen luonnon kuvailuja, mutta merelliset kirjat menevät suoraan vereeni ja tämäkin teki sen. Suuri tarina, jossa rosoakin ja hyvä tyyli. Minustakin tämä on jollain oudolla tavalla lohtukirja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle palasi lukiessa elävästi mieleen Bretagne jylhine rannikkoineen, kävimme siellä muutama vuosi sitten. Miljöö sai kirjan tulemaan vielä lähemmäs.

      Poista
  6. Minustakin tämä on hieno romaani: järisyttävä sotakuvaus, jossa on upeasti kuvattu myös merta, sokeutta ja Saint-Maloa. Ja minustakin tämä oli lopulta hyvin lohdullinen. Kirja, joka jätti sydämeen jäljen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlaisen jäljen tämä tosiaan onnistui jättämään. Saint-Malo heräsi upeasti eloon kirjan sivuilla.

      Poista
  7. Ostin kirjan sähköisessä formaatiissa ja yritin lukea sitä läppärin ruudulta, kunnes tausin, että hyvä kirja on menossa alustan takia pilalle...Kirja jäi odottelemaan jo pitään harkinnassani olliutta lukulaitetta... Palajan kirjoitukseesi siis myöhemmin. Sen perusteella, mitä läppärilläni sain kirjasta irti, se vaikuttaa aika ihanalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, lukulaite olisikin ihana. Minä luen e-kirjoja jonkin verran iPadilla, mutta on pakko myöntää, että perinteinen kirja on mieleisempi. Tosin on ihanaa, kun nykyään ei tarvitse reissussakaan pelätä, että lukeminen loppuu kesken. Aina on tabletilla kirjoja, ja jos ei ole, niitä saa helposti ladattua lisää. :)
      Jäänpä odottelemaan, mitä sinä Doerrin romaanista pidät.

      Poista
  8. Olin aluksi jotenkin epäluuloinen tätä kirjaa kohtaan, ajattelin että se on jotenkin imelä ja turhan "best-sellermäinen" (laskelmoitu jne). Luettuani sinun ja Saran ja muutaman muun arviot kiinnostus on kuitenkin herännyt ja luulen, että otan tämän lukuun piankin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin Doerr onnistuu pahimmat karikot välttämään. Olisipa kiva päästä kuulemaan mielipiteesi tästä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat