Siirry pääsisältöön

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

"Hän oli halunnut Alinan; hän oli halunnut Eurooppaan, Vanhaan Maailmaan, hän oli halunnut elämän, jota heidän perhetuttavansa eivät jo eläneet ja joka ei ollut hänen äitinsä ja hänen aiempien valintojensa ennalta määräämä. Hän oli halunnut maailmaan, jossa töihin ajeltiin puku päällä tyylikkään rauhallisesti vaihteettomilla retropyörillä eikä kuljettu jokaista sadan jaardin matkaa autoiksi naamioiduilla tankeilla."
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
(Tammi 2014)
559 sivua

Jussi Valtosen romaani He eivät tiedä mitä tekevät voitti vuoden 2014 Finlandia-palkinnon ja nousi lukulistalleni. Voittajakirjan valitsija, professori Anne Brunila, määritteli romaanin tajunnan räjäyttäväksi teokseksi, ja odotukseni olivatkin ennen lukemista korkealla.

Romaani lähtee liikkeelle vuodesta 1994, kun amerikkalainen Joe on muuttanut Suomeen Alinan luokse. Parilla on yhteinen vauva, Samuel, ja elämä on yhtä myllerrystä, kun vauvaelämän lisäksi Joe yrittää sopeutua uuteen kotimaahansa ja löytää paikkansa suomalaisesta tiedemaailmasta. Kulttuurit ja odotukset törmäävät, arki uuvuttaa ja viimein Joe palaa kotimaahansa jättäen taakseen niin Alinan kuin pienen poikansa.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Joe elää Yhdysvalloissa arvostettuna tutkijana, kahden tyttären isänä ja Miriamin puolisona. Alinalla on oma elämänsä Suomessa, ja Samuel on ylioppilaaksi päästyään joutunut huomaamaan, että elämä saattaakin kulkea odottamattomia polkuja. Samalla pienen pojan isäikävä on muuttunut nuoren miehen kaipuuksi, johon sekoittuu niin surua kuin katkeruutta.

Yhdysvalloissa alkaa tapahtua outoja. Joen tytär Rebecca saa käsiinsä uuden ja ihmeellisen iAm-laitteen, jonka rinnalla kohu siitä, että Facebook kuuntelee käyttäjiään, on pientä: uuden laitteen avulla markkinoijat voivat päästä kiinni kohderyhmiensä ajatuksiin. Viisikymppinen Joe on aika pihalla, kun tytär on suorastaan kasvanut laitteeseensa kiinni ja laitteen takana oleva markkinointikoneisto tulee turhan lähelle. Samaan aikaan alkaa olla ilmeistä, että Joeta ja hänen perhettään vainotaan. Vaikka hän ei ole ainoa tutkija, joka tekee eläinkokeita, on hän ainoa, joka saa uhkaavaa postia ja jonka kotirauhaa häiritään. Yksittäisen henkilön on kuitenkin vaikea saada huomiota ja apua, kun kiusanteko on lähinnä säikyttelyä ja pelottelua. Ja sitten Samuel saapuu Yhdysvaltoihin.

Minun on pakko myöntää, että alku oli tämän romaanin kanssa kovin takkuinen. En oikein meinannut päästä tarinaan kiinni, ja ensimmäisten parinsadan sivun lukeminen oli varsinainen työvoitto. Tarinassa on monia kiinnostavia teemoja, kuten ihmissuhteet, vanhemmuus, isättömyys, tieteen etiikka ja teknologian kehitys, mutta ehkä juuri runsaus tekikin varsinkin alkuosasta uuvuttavan.

Onneksi uurastaminen kuitenkin kannatti, sillä myöhemmin romaani vei mennessään. Valtonen kirjoittaa hienosti, ja esimerkiksi se, miten perheeseen vaikuttaa yllä leijuva uhka, välittyy kirjan sivuilta käsinkosketeltavasti. Mieleen jäi vahvasti myös kohtaus, jossa iAm sekoittaa toden ja kuvitelman niin, että käyttäjä ei itsekään tiedä, kuka hallitsee ja ketä. Samuelin ikävä valtameren takana asuvaa isäänsä kohtaan on kuvattu koskettavasti ja saa pohtimaan laajemminkin vanhemmuutta ja ihmissuhteita.

Loppuratkaisu kaikkine mutkineen on rakennettu mukavan yllättävästi, ja tarina jättää jälkeensä pureskeltavaa varsinkin, kun esillä on paljon elementtejä, jotka ovat nykyajassa tunnistettavia mutta romaanin ajassa vielä pidemmälle vietyjä. Esimerkiksi ajatus siitä, mihin teknologia vielä pystyy, on suorastaan pelottava kaikessa uskottavuudessaan, jopa todennäköisyydessään.

He eivät tiedä mitä tekevät kertoo ajastamme paljon, eikä kaikki tieto ole helposti sulavaa. Silti tai juuri siksi se on tärkeää.

Kirjasta muualla:
Anna minun lukea enemmän
Booking it some more
Ilselä
Kirjakuiskaaja
Kirsin kirjanurkka
Kulttuuri kukoistaa
Luettua elämää
Morren maailma
Reader, why did I marry him?

Kommentit

  1. Minulla on tämä vielä lukematta ja hankimattakin. Mitä mieltä olet: onko tämä sellainen, joka kuuluisi (tai olisi ihana / hyvä) omistaa vai riittäisikö lainaaminen kirjastosta? Kirjaston varausjonot ovat varmasti hirmuiset, mutta toisaalta esimerkiksi tänään bongasin tämän bestseller-hyllystä viikon laina-ajalla. En vielä lainannut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta lainaaminen riittäisi tämän kirjan kohdalla. Jotenkin en koe houkutusta palata kirjan pariin uudelleen, vaikka siitä lopulta pidinkin.

      Poista
  2. Just luvussa ja olen samaa mieltä, että alku oli lähes pettymys! Mutta minulla alkoi jo vähän helpottaa sadan sivun jälkeen, noin. Vielä on paljon jäljellä... Nuorisokielen kirjoitus vaikuttaa mahtavalta ja on saanut minut hymähtelemään jopa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tarina alkoi tosiaan hyvin vetää, kun pääsi vauhtiin. Toivottavasti jossain vaiheessa saan kuulla, mitä sinä pidit.

      Poista
  3. Minuunkin tämä teki vaikutuksen juuri noilla lähitulevaisuuden visioillaan ja pojan isäkaipuulla. Loppu sai itkemään. Luin kirjan aika tahtia ja nautin aina uuden teeman käsittelystä. Runsaudensarvi piti mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että pidit! Loppu oli tosiaan koskettava ja vaikuttava.

      Poista
  4. Tämä on vaikuttava kirja, vastakohtaisuuksien kirja. Teknologian saavutukset ja haittapuolet ym. ja lisänä perhetragedia ja perheen sisäiset jännitteet. Pidän eniten Valtosen kirjoista Siipien kantamat kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siipien kantamat odottelee lukemista, on jo hankittu valmiiksi. Moni on sitä kehunut, joten odotukset ovat senkin suhteen korkealla.

      Poista
  5. iAm-juttu oli kiinnostava ja isän kaipuu oli sekin hyvin kuvattu. Noin muutoin, en tätä enää muistele :)

    Jos joku tarvitsee, niin minulla on tämä hyllyssä ja en tee sillä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että minulle käy juuri noin: en jää isommin muistelemaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Kirjabloggaajien klassikkohaaste: koonti

Logo: Niina T.   Kirjabloggaajien klassikkohaaste on edennyt kolmanteentoista toteutuskertaan, ja tällä kertaa mukaan ilmoittautui 26 kirjablogia.  Nyt pyydän teitä osallistujia kertomaan kommenteissa, mistä haastepostauksenne löytää. Postauksen voi mainiosti ajastaa heinäkuun viimeiselle päivälle ja linkin ilmoittaa tähän etukäteen. Kokoan kaikki linkit tähän postaukseen, jotta ne ovat myöhemminkin helposti löydettävissä. Somejulkaisuissa voi käyttää tunnistetta #klassikkohaaste. Seuraavaa klassikkohaastetta luotsaa Kartanon kruunaamaton lukija -blogin Elegia . Se onkin sitten järjestyksessään jo neljästoista klassikkohaaste. Toivottavasti haaste on tuonut mukanaan antoisia lukuelämyksiä! Kirjabloggaajien klassikkohaasteen 13. osaan osallistuneet: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä / Marile – Katherine Mansfield: Puutarhakutsut Amatöörihumanisti / Riina – Dhammapada Ankin kirjablogi / Anki – Leo Tolstoi: Anna Karenina Donna Mobilen kirjat / Leena Laurila – Albert Camus: Sivullinen Jotaki