Siirry pääsisältöön

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

"Aslak seisoo minun edessäni. Laajassa kuvassa hän näkyy kokonaan, taustalla persoonattomaksi siivottu huone. Aslakilla on musta tuulitakki, mustat housut ja lenkkarit, jotka minä olen ostanut hänelle. Hän puristaa kädessään pitkää, kapeaa esinettä."
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
(WSOY 2015)
251 sivua
Elina Hirvosen romaani Kun aika loppuu on surullinen ja myöskin pelottava tarina eräästä perheestä, joka voisi olla lähes tavallinen siihen saakka, kunnes Helsingissä sattuu ampumavälikohtaus. Tuo kohtaus tekee kaukaisista peloista totta, ja ennakkoaavistukset muuttuvat äkkiä merkeiksi, jotka olisi kai pitänyt ymmärtää tarkemmin, jotta olisi osannut puuttua tapahtumien kulkuun. Vai olisiko osannut sittenkään? Yritettiinkö tarpeeksi vai tehtiinkö liian vähän?

Kun aika loppuu on ahdistava kertomus perheestä ja vanhemmuudesta. Millaista on elää, kun huomaa jonkin olevan vinossa mutta saa huomata, että keinoja ei ole riittävästi ja on vain toivottava parasta ja pelättävä pahinta? Millaista on elää, kun pahimman toteutuessa tajuaa jotain alitajuisesti odottaneensa niin, ettei se pahin lopulta ole kovin suuri yllätys?

Miksi lapsia halutaan lisää maailmaan, joka on kulkemassa kohti katastrofia? Kuinka tietoisesti päätetään haluta lapsi ja ymmärretään päätöksen seuraukset?
Päätökset, joita teemme, ovat tuskin koskaan selkeitä tai ehdottomia. Pikemminkin me ajaudumme niihin, teemme elämää mullistavia, sen suuntaa lopullisesti muuttavia päätöksiä tilanteissa, joissa yhtä hyvin voisimme päättää toisin.
Entä millaista on sitten huomata, miten paljon lapsensa puolesta pelkää ja huolehtii, miten suuresti häntä rakastaa? Entä kun asiat eivät sujukaan oppikirjan mukaan? Entä jos joutuu huomaamaan, että lapsen puolesta tai hänen takiaan on syytä pelätä?
Kun hiljainen oppilas tulee kouluun ase pitkän takkinsa alla ja ampuu kymmenen luokkakaveria, kaikkien kuuluu ajatella uhrien vanhempia. Miten hirveää olisi olla yksi heistä. Miten hirveää olisi, jos tuo tapahtuisi minun lapselleni. Pelosta ja ahdistuksesta voi puhua muiden kanssa, koska sen tunnistavat kaikki. Vanhemmat, jotka unohtavat sellaisia uutisia lukiessa hengittää, koska tietävät, että ampuja voisi olla heidän lapsena, kantavat kauhunsa yksin.
Suloisen pienen vauvan elämässä on kaikki mahdollista, kaikki ovet ovat avoinna. Millaista on vanhempana seurata lapsensa kasvua, kun joutuu katsomaan, miten ovi toisensa jälkeen sulkeutuu ja haaveet muuttuvat huoleksi, joka kulkee mukana joka hetki? Pääseekö vanhempi koskaan eroon syyllisyydestään, joka seuraa siitä, että elämä on täynnä valintoja ja aina olisi voinut tehdä jotain toisin?

Elina Hirvosen romaani on kipeän ahdistava tarina, joka sijoittuu lähitulevaisuuteen. Se tekee olon surulliseksi ja pakottaa ajattelemaan asioita, jotka mieluummin sulkisi pois tietoisuudestaan. Kun aika loppuu on hienosti ja vivahteikkaasti kerrottu, vaikka se satuttaa. Kertomus jää vakuuttavan vahvasti mieleen kaikessa tarkkanäköisyydessään: Hirvonen kirjoittaa kauniisti ja pateettisuuden välttäen painavista teemoista. Eikä kipeydestä huolimatta kuitenkaan pidä unohtaa toivoa.
Sivelin etusormella Aslakin ihon pehmeää nukkaa ja tunsin rakkautta, joka sai kaiken minussa kirvelemään.

Tästä romaanista ovat kirjoittaneet myös Sara, Katja, Elina, Mari, Kirsi, Kirjankanssa, KatriAmma, Maria, Kirjavuorenpeikko, SusaKrista, Omppu, Minna ja Anneli.

Kommentit

  1. Olisin mielelläni pitänyt tästä enemmän kuin pidin. Lievästi pettymyksen puolelle meni kuitenkin. Ehkä odotukseni olivat liian suuret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotukseni olivat hurjan korkealla eivätkä aivan täysin täyttyneet. Silti kirjassa on paljon hyvää.

      Poista
  2. Kuvauksesi toi mieleen vuoden alussa lukemani Shriverin Poikani Kevinin. Taidanpa välttää tätä, vaikuttaa sen verran ankealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikani Kevin tuli minullekin tästä mieleen, vaikka paljon erojakin on. Tämä ei ahdistavuudessa onneksi ainakaan minun kohdallani yltänyt samaan kuin Kevin.

      Poista
  3. Komppaan Omppua. Luin tätä kuin varpasillani, pelkäsin antautua tunnekuohuun ja yhtäkkiä vähän petyin. Aihe on tärkeä, ja vanhemmuus kuvattu riipaisevasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo vanhemmuuden kuvaus vetosi minuun voimakkaasti. Sisaren kokemus jäi minun luennassani äidin kokemuksen varjoon.

      Poista
  4. Minulla on tämä jo lainattuna, mutta nyt rupesin itseasiassa pohtimaan, että ehkä tuo kirja olisikin hieman liian ahdistava juuri tähän hetkeen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan joka hetkeen tätä ei oikein voi suositella. Mutta ehkä sopiva hetki löytyy.

      Poista
  5. Minusta tämä oli hieno ja hallittu romaani, toki samalla hyvin pakahduttava. Pidän Elina Hirvosen kirjoitustyylistä, vaikka hän kyllä käyttää samoja teemoja kaikissa romaneissaan. Minuun tämä jätti jäljen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälki jäi, mutta ei niin voimallinen kuin etukäteen odotin. Ehkä odotukseni olivat epäoikeudenmukaisen korkealla. Silti Kun aika loppuu on hieno romaani, ehdottomasti keskimääräisen yläpuolella.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…