Siirry pääsisältöön

Tommy Tabermann: Vernazzan valot

"Vie minut Vernazzaan", Veronica kuiskasi. "Vie minut sinne." Veronicalla ei ollut tapana pyytää eikä anella mitään eikä asettaa vaatimuksia. Sellainen kuului pienisieluisille ja kehittymättömille ihmisille, joille elämän olemus ei koskaan paljastuisi edes ohikiitäväksi silmänräpäykseksi."
Tommy Tabermann:
Vernazzan valot
(Gummerus 2004)
264 sivua
Edesmenneen Tommy Tabermannin teos Vernazzan valot on majaillut kirjahyllyni uumenissa jo pitkään. En vain ole tullut kirjaa lukeneeksi, mutta Ompun sateenkaarihaasteen myötä kaipasin oranssiselkäistä kirjaa ja sellaisen sain tästä romaanista.

Tarinan keskiössä ovat Veronica ja Mikael, jotka ovat vuosien ajan unelmoineet matkasta Italian Vernazzaan. Ennen kuin matka toteutuu, on kuitenkin jo melkein liian myöhäistä: Veronica tekee matkan mykkänä ja liikuntakyvyttömänä, pyörätuoliin sidottuna. Rakkauden puute on sairastuttanut vahvan ja itsenäisen naisen, ja Mikael asettaa kaiken toivonsa Vernazzaan ja kaupungin valoihin. Voivatko ne yhdessä parantaa naisen?
Vernazzaan! Vernazzaan! Veronican kapeat kädet lepäsivät liikkumattomina hänen sylissään. Ne muistuttivat irtileikattuja siipiä. Sama käsi, joka oli määrätietoisesti tarttunut minun käteeni kadulla ja vienyt minut toiseen maailmaan, oli nyt veltto ja voimaton. Se oli murheellinen näky.
Matka onkin lopulta käänteentekevä.

Romaanissa puhutaan suurista asioista, kuten ihmissuhteista, rakkaudesta, itsen arvostamisesta. Kaikista tärkein kuitenkin on rakkaus, sillä sitä ihminen tarvitsee ja ilman sitä voi huonosti. Aiheesta kirjailija kirjoittaa runollisesti ja tunnelmoiden - tarinan pääpaino ei ole juonenkulussa vaan tunnelmissa ja painavissa ajatuksissa. Lukukokemus muotoutui minun kohdallani ehkä lähinnä hämmentäväksi: tarina liikkuu ikään kuin tavanomaisen arjen yläpuolella, Mikaelin ja Veronican yhteiselämässä on jotain kovin tavallisesta poikkeavaa. Heidän rakkautensa on kuin tähtiin kirjoitettu, ja sitä tulkintaa puoltavat myös viittaukset antiikin jumaltaruihin, tietenkin itse Afroditeenkin. Rakkaustarinassa on paljon aukkoja mutta toisaalta lukija tietää jo hyvin varhain, mitä tulee tapahtumaan.

Vernazzan valot tuo oranssin raidan sateenkaareeni Reading the Rainbow -haasteessa.

Kommentit

  1. Voi että -- minulla on ollut tämä pari kertaa kirjastosta lainassa, mutta en ole saanut vielä kirjaa luettua kiinnostuksesta huolimatta. Tabermann on yksi suurimmista runoilijasuosikeistani, ja haluaisin ehdottomasti lukea myös hänen kirjoittamaansa proosaa. Tämä kuulostaa todella hyvältä, vaikka lukukokemus jättikin sinut hämmennyksen valtaan. Toivottavasti se oli hyvää hämmennystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kerran pidät Tabermannin runoista, voisit pitää myös tästä, kokonaisuudessa on jotain niin kovin runollista. Hämmentävä kokemus oli siinä mielessä, että kirja jää mietityttämään - hyvällä tavalla. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…