Siirry pääsisältöön

Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni

"Oli ennusmerkkejä, ikään kuin etiäisiä.
Linnut piipittivät pihalla ja lentelivät levottomasti edestakaisin, yksi punarintainen törmäsi ikkunaan, makasi koivet oikosenaan ja pyrähti lentoon vasta, kun yritin ottaa sen kämmenelle. Iso harakka tuli nauramaan kasvimaan viereisen koivun yläoksalle."
Joni Skiftesvik:
Valkoinen Toyota vei vaimoni
(WSOY 2014)
246 sivua

Joni Skiftesvikin omaelämäkerrallinen romaani alkaa ennusmerkkien, etiäisten ihmettelemisestä. Siivekkäät katoavat pihasta, ihan kuin vuosikymmeniä aiemmin linnut "höperehtivät", ennen kuin tapahtui pahaa. Mutta onneksi kirjailijan vaimoa tulee mustan auton sijasta hakemaan valkoinen, kun on määrä lähteä Oulusta Helsinkiin uutta sydäntä hakemaan. Mustan auton kyytiin olisi ollut vaikea Hilkkaa saatella.

Kun Hilkka viedään vaativaan operaatioon Meilahteen, päätyy kirjailija kipujensa vuoksi sairaalaan kotipaikkakunnallaan. Monin tavoin raastava tilanne saa pohtimaan ja muistamaan menneisyyttä, vuosia lapsuudesta kohti aikuisuutta ja aikuisikää uravuosineen ja perhe-elämineen. Näistä muistoista syntyy romaani, jonka sivuilla lukija pääsee kurkistamaan kirjailijan elämään.

Kirjallisuus on Joni Skiftesvikin elämässä läsnä jo varhain, kun mummo ostaa tyttärensä pojalle usein eläkepäivänään kirjan.
Kesällä kiipesin talon katolle piipun taakse ja luin. Kukaan ei siellä minua häirinnyt. Sain seurustella Robinson Crusoen, Oliver Twistin, Tom Sawyerin, Huckleberry Finnin, Nopsajalan, Haukansilmän, Pertsan ja Kilun ja monien muiden kavereitteni kanssa rauhassa. Suljin silmäni ja matkustin sinne, missä ystäväni elivät ja kulkivat, Mississipin rannoille, Alaskan erämaihin, valtamerten saarille. Ihmettelin, miten joku osasi luoda kirjoihin niin eläviä hahmoja, että heihin saattoi melkein koskea.
Lapsuuden aikainen ihmetys näyttää muuttuneen taidoksi, sillä Skiftesvikin teos on niin elävää oikean elämän kuvausta, että se saa myötäelämään vahvasti käänteissä, joihin liittyy niin iloa kuin surua.

1980-luvulla Skiftesvik muuttaa perheineen Kajaanista Ouluun, ja muuttokuormassa on mukana lähes valmis novellikokoelma. Toimittajan työssään toisenlaiseen kirjoittamiseen tottunut nauttii, kun saa kirjoittaa mitä haluaa ja tuoda esille omia ajatuksiaan.
Maisemani oli pohjoinen satamakylä ihmisineen. Siitä tuli tarinoideni maa.
Esikoisteosta, novellikokoelmaa Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja, ylistää kritiikissään Helsingin Sanomien Pekka Tarkka. Teoksen nimen taustalta löytyy ihastuttava kertomus kirjailijan pojista, Kaista ja Kimistä: toinen on puhalluskukkapoika ja toinen taivaankorjaaja. Hieman myöhemmin Kimin elämä päättyy, aivan liian varhain, ja surullinen tapahtuma on monella tapaa käänteentekevä: se lannistaa, lyö ja tummentaa taivaan. Mutta lopulta löytyy valoa, ja samaa valoa on tässä romaanissa, joka on surullinen mutta ihmeellisesti lohduttava. Kirja on kaunis niin tunnelmaltaan kuin sisällöltään, ja se kuvaa hienolla tavalla kokonaista elämää: kasvua, perhe-elämää, työtä... Tarina vavahduttaa, koskettaa ja ilahduttaa, se on niin elämänmakuinen kuin olla voi. Kertakaikkisen upea lukuelämys - kiitos, Joni Skiftesvik.

Valkoinen Toyota vei vaimoni palkittiin Runeberg-palkinnolla 5.2.2015. Huomionosoituksen kunniaksi päätimme muutaman bloggaajan kanssa lukea Skiftesvikin teoksen ja kirjoittaa siitä samana päivänä. Tänään romaani on esillä ainakin seuraavissa blogeissa:
Kirsin kirjanurkka, Kirjallisena. MinnaErjan lukupäiväkirja ja Kujerruksia.

Aiemmin kirjasta on kirjoitettu esimerkiksi näissä blogeissa: Kirjavinkit, Lukukausi, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia ja Annelin kirjoissa.

50 kategoriaa -listalla kirja asettuu kauniisti kohtaan 26. A memoir. Elämäkertahaasteeseen saan tämän romaanin myötä ensimmäisen merkintäni.

Kommentit

  1. Lohduttava kuvaa tätä teosta hyvin. Kiinnostuin nyt myös kovasti Skiftesvikin muusta tuotannosta, etenkin tuosta novellikokoelmasta. Jos kirjoitustyyli on tällaista, luen mielelläni lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen Skiftesvikiä lukenut joskus vuosia sitten, ja tässä uusimmassa on tyylillisesti jotain mukavan tuttua. Pitäisikin lukea kirjailijan tuotantoa enemmän.

      Poista
  2. Minullekin syttyi halu lukea Skiftesvikiä lisää. Kirja on tosiaan lohduttava. Lainasitpa muuten oivan kohdan romaanista! Kirjat ovat olleet läsnä kirjailijan elämässä pienestä pitäen, ja sitä hän arvostaa kauniisti. Loistava lukukokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kirjallisuuden arvostus toki viehättää innokasta lukijaa. Ja se elämänmaku, joka teoksesta välittyy.
      Kirsi, kiitos sinulle tämän lukutempauksen ideoimisesta! En tiedä, olisinko ilman sinua tullut tähän hienoon kirjaan tarttuneeksi.

      Poista
  3. Komppaan sekä sua, Jonna, että Kirsiä: minusta oli mahtava lukea kirjailijan lukuharrastuksesta ja siitä, kuinka hänen äitinsä ja mummonsa ostivat pojalle vähillä rahoillaan kirjoja. <3 Hieno romaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjallisuus on teoksessa tosiaan kauniisti läsnä. Hieno romaani, toden totta!

      Poista
  4. Häpeäkseni tunnustan, että en ole vielä lukenut yhtään Skiftesvikin kirjaa, vaikka hän on "naapuripitäjästä" lähtöisin. Pitäisi korjata aukko kirjasivistyksessäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, luulenpa että kirjat ovat erityisen antoisia, jos miljööt ovat tuttuja. Toivottavasti pääset jossain vaiheessa Skiftesvikiin tutustumaan.

      Poista
  5. Minulla on tämä kirja kesken (harmittaa, etten ehtinyt mukaan yhteislähtöön), ja siksi silmäilin arviosi pikaisesti (palaan tänne, kun saan oman postaukseni kirjoitettua). Kirjoitit kauniisti hienosta kirjasta. Koskettava ja elämänmakuinen - oi kyllä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on siis hienoa lukuelämystä vielä jäljellä. <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?