Siirry pääsisältöön

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta

"Äiti ei sanonut vieläkään mitään. Hän lysähti lattialle ja kauhoi papereita syliinsä. Kumarruin nostamaan yhden. Se oli kirje, kellastunut ja ryppyinen, jollekulle Suelle kirjoitettu. Koska kirje kuulostaa niin kovasti sinulta, Paul, kopioin sen tähän."
Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
(Bazar 2015)
Alkuteos Letters from Skye 2013
Suomentanut Marja Helanen
331 sivua
Jessica Brockmolen esikoisromaani Kirjeitä saarelta sijoittuu suurelta osin skotlantilaiselle Skyen saarelle. Siellä asuu 1910-luvulla nuori runoilija Elspeth, joka pelkää purjehtimista eikä siksi poistu saarelta koskaan. Odottamatta hän saa kirjeen meren takaa Daveyltä, amerikkalaiselta yliopisto-opiskelijalta, ja kaksikon välille syntyy alkuun kirjeenvaihtotoveruus ja sittemmin syvempi ystävyys. Elspeth on naimisissa, Davey kihlautuu ja sota ajaa Euroopan kaaokseen, mutta pari jatkaa kirjoittamista toisilleen.

Kolme vuosikymmentä myöhemmin Elspethin tytär Margaret rakastuu Pauliin, joka toimii lentäjän ilmavoimissa. Äiti vastustaa parisuhdetta kertomatta syytä. Jälleen eletään sodan aikaa, ja kun pommi osuu Elspethin taloon Lontoossa, alkavat menneisyyden salat vähitellen paljastua.

Kirjeitä saarelta on muodoltaan kirjeromaani. Elspeth ja Davey kirjoittavat toisilleen, ja myöhemmin Elspeth kirjoittaa kirjeitä tyttärelleen, joka puolestaan vaihtaa kuulumisia sulhasensa Paulin kanssa. Muutakin kirjeenvaihtoa romaanissa tapahtuu, mutta keskiössä ovat ehdottomasti edellä mainitut, ja kirjeiden kautta rakentuu kuva ihmisistä 1910- ja 1940-luvuilla.

Sota on romaanissa vahvasti läsnä, sijoittuuhan tarina kahden eri sodan ajalle. Davey suhtautuu taisteluun lapsellisen naiivisti:
Ajattele nyt! Että saan ajaa autoa tuhatta ja sataa kranaattien viuhuessa pään päällä, ja miesten henki toden totta riippuu minusta, kun kaahaan niin rämäpäisesti ja pelottomasti kuin pystyn. Voitko keksiä mitään, mikä sopisi minulle loistavammin? (Davey Elspethille)
Myöhemmin Elspeth kirjoittaa tyttärelleen:
Minä tiedän, olen nähnyt sen. Miehet lähtevät matkaan voittamattomina, varmoina siitä, että tulevaisuus on kultalampi heidän edessään, sinne vain sukeltamaan. Ja sitten tapahtuu jotain - pommi, ranteen nuljahdus, luoti, joka viuhahtaa ohi kiusallisen läheltä - ja äkkiä he hamuavat mitä ikinä käsiinsä saavat. Kultalampi velloo heidän ympärillään, ja heitä pelottaa, että he saattavat hukkua, elleivät pidä varaansa. He pitävät tiukasti kiinni ja lupaavat mitä mieleen juolahtaa. Mihinkään, mitä sota-aikaan sanotaan, ei voi uskoa. Tunnetilat kaikkoavat yhtä herkästi kuin yön rauha.
Erityisesti romaanissa on kuitenkin kyse rakkaudesta, ja rakkautta kirjassa on monenlaista. On velvollisuudentuntoa, on sopimatonta ja luvatonta rakkautta ja on rakkautta, jolla on kaikki edellytykset onnistua mutta jota ei kuitenkaan hyväksytä. On elämää suurempaa rakkautta, joka säilyy kohtalon oikuista huolimatta, ja on vielä sitä arkista rakkautta, joka katoaa, hiipuu pois, kun tapahtuu liian paljon. Lopulta kuohuva sota jää taustalle, kun ihmiset kaaoksenkin keskellä kaipaavat rinnalleen sitä, joka läheltä puuttuu. Näitä tunteita romaanissa kuvataan sykähdyttävästi. Itse kirjeissäkin on jotain sykähdyttävää: miten mukavan hidas tapa vaihtaa ajatuksia nykyisen hektisyyden ja kiireen vastapainona!

Liekö kirjeromaanimuodon ansiota, mutta kirjan henkilöt ovat mukavasti läsnä ja muodostuvat läheisiksi. Jonkinlainen melankolisuus ja kohtalokkuus tekevät tarinasta ajatuksia herättävän, vaikka juonenkäänteisiin sisältyy pientä ennalta-arvattavuutta. Menneisyyteen ja merelliselle saarelle sijoittuvaa romanttista tarinaa kaipaavalle kirjaa voi ehdottomasti suositella. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -romaanista pitäneille tämä taitaa olla aika varma valinta.

Tämän kirjan ovat lukeneet myös Sara, Laura, Ulla ja Mai.

50 kategoriaa -listalla Kirjeitä saarelta asettuu kohtaan 34. A book with a love triangle. 

Kommentit

  1. Tuo kirjemuoto vangitsi minut. Pidin tarinasta. Loppu lumosi minut, tuntui kuin olisin itse ollut tuolla kirkossa. Ihana kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on jotain hyvin viehättävää. Ihanaa menneen maailman tuntua.

      Poista
  2. Tämä on todella symppis kirja kaikin tavoin...kirja sai minut herkistelemään...ihana :)

    VastaaPoista
  3. Minua niin kiinnostaisi tämä tarina, mutta kirjemuoto häiritsee... voi kun pääsisi tuosta kammosta eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aiemmin ollut mikään kirjeromaanien ystävä. Jossain vaiheessa oli niin, että en kerta kaikkiaan tarttunut kirjaan, jos se koostui kirjeistä. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville taisi viimein tukahduttaa vastarintani, se osoittautui ihanaksi. Tässä on paljon samaa. Kannattaa joskus antaa kirjeromaanille mahdollisuus. Jos ei innosta, ei siinä kamalia tapahdu - onneksi maailmaan mahtuu muutenkin hyvää luettavaa. :)

      Poista
  4. Minäkin koin henkilöhahmot paljon läheisimmiksi, kun heidän tekemisensä ja ajatuksensa tulivat esiin juuri kirjeiden kautta. En tiedä, olisiko tarina ollut paljon tylsempi, jos sitä ei olisi kirjoitettu kirjemuotoon. Se sopi tähän todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjemuoto tosiaan sopi tähän hyvin. Oli jännittävää Elspethin rinnalla odottaa, saako hän kirjettä rintamalta vai ei. Kirjeissä on jotain ihanan nostalgista.

      Poista
  5. Minustakin tämä oli sykähdyttävä. Ja olen samaa mieltä: kirjemuotoisena tämä varmasti oli parhaimmillaan. Aika ihana kirja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihana tosiaan. Hyvää luettavaa sellaiseen hetkeen, kun kaipaa nostalgiaa ja romantiikkaa - ja vähän sotatantereita siihen oheen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…