Siirry pääsisältöön

Anna Jansson: Haudan takaa

"-Miksi olet laittautunut tuollaiseksi? Emil kysyi taas.
- Koska joskus on helpompaa olla joku muu. Ei ole pakko olla se jona muut pitävät. Voi valita eri roolin. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Larpissa voi muuttaa kaiken, mikä on pielessä.
Emil katsoi Malvaa. Tytön puhuessa hän löysi tämän todelliset kasvot valkoisen meikin takaa.
- Mitä sinä haluat muuttaa?
- Kaiken!"
Anna Jansson: Haudan takaa
(Gummerus 2013)
Alkuteos När skönheten kom till Bro
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
Äänikirjan kesto 10h 18min.
Lukija Pinja Flink
Anna Janssonin luomaan Maria Werniin tulin tutustuneeksi joulukuussa, kun kuuntelin dekkarin Haudankaivaja. Kun Elisa Kirjan äänikirjavalikoimiin tuli tarjoushinnalla myyntiin myös tämä Haudan takaa -teos, latasin senkin puhelimeeni äänikirjan tarvetta odottamaan.

Tuttuun tapaan ollaan Gotlannissa, missä vietetään keskiaikaviikkoa. Botel Hellstenin luotsaama roolipeliryhmä tapaa öisin kirkon raunioilla ja virittäytyy keskiajan tunnelmiin. Ryhmään liittyy uusi jäsen, 16-vuotias Malva, joka herättää tahtomattaankin intohimoja suuntaan ja toiseen. Malva kuitenkin katoaa.

Toisena juonteena on Maria Wernin ystävän perhettä koskettava omituinen tapaus: Jonatanin vaimo Nina on ajanut humalassa naisen yli autolla. Uhri on loukkaantunut vaikeasti eivätkä Ninan vammat oikein ole sellaisia, kuin niiden luulisi olevan. Nina on kuitenkin helppo kuitata syylliseksi.

Monenlaisia käänteitä kirjassa tapahtuu eikä kuolemantapauksiltakaan vältytä, kun outoja tapahtumia selvitellään. Yhteiskunnallista kritiikkiä tästäkin teoksesta löytyy ja nokkelasti Anna Jansson juonta rakentaa, mutta jostain syystä en pitänyt tästä kirjasta niin paljon kuin Haudankaivajasta. Ensinnäkin Maria Wern tuntuu henkilönä liian yleispätevältä. Hän vaistoaa ihmisten mielenliikkeitä ja ymmärtää, on niin hyvä ystävä ja niin kaikkea, että hänen hahmoonsa alkaa kaivata jotain säröä. Toiseksi minua hämmensi se, miten Maria Wern on yhtäkkiä mallikelpoinen ja rakastava perheenäiti, kun Haudankaivajassa lapset ohitettiin vain parilla maininnalla. Kolmanneksi kerronta dialogeineen on välillä turhan alleviivaavaa ja selittävää: lukijalle ei juuri jätetä oivallettavaa. Neljänneksi tässä kirjassa on ihmisille tapahtunut liikaa. Hyväksikäyttöä ja suoranaista pedofiliaa siellä ja täällä niin, että jossain vaiheessa tuntuu, että lähes jokaisen kaapissa on joku luuranko. Lopuksi tapahtumat ovat paikoin niin epäuskottavia, että ne alkavat ärsyttää. Siinä vaiheessa, kun Maria Wern lähtee yksin selvittämään erästä mysteeriä ja kun kuuntelijana arvasin, että pulaanhan tuo kokenut poliisi tietenkin joutuu, olin jo kertakaikkisen tuskastunut.

Myönteisempiä kokemuksia kirja on tarjonnut ainakin KirjasähkökäyrässäKirjavinkeissä ja Amman lukuhetkessä (viimeksi mainitussa teos on muuten nautittu äänikirjana).

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen Janssonin dekkari tuo yhden lisäsuorituksen rakkaan naapurimaamme Ruotsin kohdalle.

Kommentit

  1. Tämäpä kiinnostavaa, sillä luin ennen kaikki Anna Janssonin dekkarit kuten myös Mari Jungstedtin (Olikohan tuo viimeinen nimi oikein?). Sitten tympäännyin, kun ne ensinnäkin sekoittuvat mielessäni eli muistuttivat liikaa toisiaan ja sitten tuli just tuollaisa epäuskottavuusfiiliksiä kuin sinulla yllä. Kuinkas ollakaan, kävin vähän aikaa sitten taas kirjastossa ja hakemassa yhtä Phillipsin kirjaa. Näinkin sitten siinä eisttelytelinessää Janssonin Tuhopolttajan ja jotenkin jäin sen kirjan kannen koukkuun. Napppasin siitä ja ajattelin, että 'voisihan tätä taas välillä lukea välipalana'. Toivon totisesti jotain kiinnostavaa;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole Janssonilta lukenut muuta kuin nuo kaksi mainitsemaani, mutta jo noin pienen maistelun myötä alkoi tuntua, että kirjoissa on liian samanlainen kaava käytössä.
      Mutta jäänpä mielenkiinnolla odottamaan sinun tuntemuksiasi tuosta Tuhopolttajasta. Jos innostut, lupaan antaa Janssonille vielä mahdollisuuden!

      Poista
    2. Väliaikatieto: Tuhopolttajan alku on kiinnostava;) Olen yllättynyt ja toivon nyt, että Jansson ei sössi. Muuistan, miten paljon pidin hänen kirjoistaan aikaisemmin...

      Poista
    3. Kiitos väliaikatiedosta, Leena! Toivon, että kiinnostavuus säilyy.

      Poista
  2. Luin Janssonia yhteen aikaan paljon, kuten muitakin ruotsalaisdekkaristeja. Sitten ne alkoivat toistaa itseään. Samat tunnelmat tuntuvvat toistuvan kirjasta toiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en ole dekkareissa mitenkään nero arvaamaan rikollisia, alkoi tässä kirjassa tosiaan häiritä liikaa tuo, että se tuntui monilta kohdin Haudankaivajan toisinnolta.

      Poista
  3. Sain joululahjaksi kasan Maria Wern -dekkareita ystävältä, jonka suosikkidekkaristi Jansson on (hih, pientä painostusta, sillä en ole koskaan lukenut yhtään Maria Werniä, mutta ystäväni on yrittänyt hehkuttaa kirjoja jo monta vuotta :D ). Luulenpa, että tänä vuonna minäkin tutustun Anna Janssonin dekkareihin. Mutta on hyvä tietää, ettei välttämättä kannata antaa odotusten hipoa pilviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä, että Janssonilla on vankka ihailijakuntansa. Tietynlaiseen mielentilaan kirjat varmasti sopivat, ja onhan niissä paljon hyvääkin. Haudankaivajassa tykkäsin paljon miljöökuvailusta, ja kyllä tämänkin kirjan mukana alkoi kyteä haave Gotlannin-matkasta. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…