Siirry pääsisältöön

Michael Chabon: Telegraph Avenue

"Archy tiesi, että taloudellisessa mielessä hän ja Nat seurasivat uraa, joka kiertyi spiraalina yhä pienemmäksi. Nyt sitten tämä mies, jolla oli varaa - jopa näinä päivinä, kaatuvien levykauppaketjujen ja loputtomien, ilmaisten, takintaskuun mahtuvien latauskirjastojen aikana - avata tykki käytettyjen vinyylien myymälä, jossa oli viisi kertaa niin paljon tilaa kuin Brokelandissa ja kymmenen kertaa kattavampi valikoima, ja antaa sen ihan vain suuruuttaan ja hyvyyttään mennä konkurssiin, koska mediaimperiumi ja tavaramerkit tuottivat hänelle tasaisena ja ikuisena virtana rahaa ja koska jokainen gettokiinteistö, johon hän koski, muuttui kullaksi."
Michael Chabon: Telegraph Avenue
(Tammi 2014)
Keltainen kirjasto 458.
Alkuteos Telegraph Avenue 2012
Suomentanut Aleksi Milonoff
618 sivua
Telegraph Avenue on katu, jonka varrella sijaitsee Archy Stallingsin ja Nat Jaffen vinyylidivari. Samalle kadulle on tulossa kauppakeskus, johon suunnitellaan hulppeaa musiikkiosastoa, ja miehet pelkäävät uuden tulokkaan vievän heiltä asiakkaat. Eikä siinä vielä kaikki: Archyn ja Natin puolisoiden kotisynnytyksiin keskittynyt yritys on virkamiesten hampaissa ja maisemiin ilmaantuu vielä Archyn salattu lapsi, viisitoistavuotiaaksi kasvanut Titus. Eikä siinäkään vielä kaikki: Archyn vaimo Gwen on viimeisillään raskaana ja turhan moni tuntuu olevan kiinnostunut Archyn isästä Luther Stallingsista, joka on entinen elokuvatähti ja saisi poikansa puolesta pysyä muistojen perukoilla. Eikä oikeastaan siinäkään vielä kaikki, sillä sekaan mahtuu vielä Hammond-urkujen murjomaksi päätynyt mies, jolla on lemmikkinä papukaija, eräs entinen urheilutähti ja yksi karannut zeppeliini. Ja aika paljon vielä muutakin tarinaan mahtuu. Niin kuin Natin ja Avivan poika Julius, jolla on tyttömäinen lempinimi Julie ja joka ihastuu Titukseen.

On siis selvää, että Telegraph Avenue on yhdellä sanalla määriteltynä runsas. Henkilöitä riittää niin, että alkuun on vaikea päästä perille kunkin sijainnista Telegraph Avenuella ja sen lähistöllä. Mutta henkilöt ovat niin mainioita, että heihin tutustuu mielellään, vaikka joutuisi alkuun hieman vaivaakin näkemään. Ja niin humoristisen lempeästi kertoja heitä kuvaa, että lukemisesta muodostuu lopulta varsin mieluisa kokemus. Kurkistetaanpa vaikka Julien ja Tituksen toimiin:
Yksinäisyyden hienostuneilla aseilla varustautuneina ja kovasti pettyneinä jättivät he taakseen Kilpikonnan koulun kuin kuoleman polun. He olivat vain vähän enemmän kuin poikia, ja vaikka heidän rotunsa, luonteensa ja rakkauskäsityksensä poikkesivatkin toisistaan, yhdestä asiasta he olivat yksituumaisia: lapsuuden rippeet olivat painolasti, ja siitä piti päästä eroon.
Kaiken runsauden keskellä tuli väkisin mieleen, olisiko jostain ollut syytä karsia. Luther Stallings ei henkilönä kuulu suosikkeihini ja huumeisiin sekaantuneen entisen elokuvatähden kuviot aseleikkeineen kävivät mielestäni jo turhan vauhdikkaiksi. Toisaalta Lutherilla on hänelläkin tarinassa paikkansa; ainakin hänen kauttaan voi yrittää ymmärtää Archya, joka elämänsä suurimman muutoksen kynnyksellä käyttäytyy kuin täysin suuntansa kadottanut alus valtamerellä. Jos ei henkilögalleria karsimista kestä, olisi jonkinlainen tiivistäminen voinut kuitenkin tehdä kirjalle hyvää. Monenlaisten muutosten tuulten keskellä romaanin ihmiset elävät, mutta vähempikin tuuli olisi riittänyt.

Michael Chabonin tyyli on - no, runsasta. Se on myös iloittelevaa, kiehtovaa, villiä ja kiinnostavaa. Välillä pistettä kaipaa janoisen lailla, sillä kirjailija tuntuu nauttivan pitkistä, monipolvisista virkkeistä. Suomentaja Aleksi Milonoff on tehnyt hyvän työn kääntäessään kieli-iloittelun muotoon, joka uppoaa myös suomalaiseen lukijaan.
Gwen kyllä hoitaisi homman himaan, mutta joutuisi valitettavasti tinkimään tyylistä. Tyyli edellytti metafyysistä tilaa, josta Gwen, tuo talo sateen turvottamalla vuorenrinteellä, oli kauan sitten luisunut pois.  
Monesti lukiessani ajattelin, että Telegraph Avenue on kovin amerikkalainen romaani. Edelleenkin, lukemisen päätyttyä, olen samaa mieltä.

Kirjasta kirjoittavat myös Mikko ja Maija.

50 kategoriaa -listalta tämä kirja nappaa ykköspaikan eli kohdan A book with more than 500 pages.
Sain kirjan kustantajalta ja siitä kiitän.

Kommentit

  1. Hmm. Vaikuttaa vähän ... yllätys yllätys ... runsaalta. Chabonin Pittsburghin mysteerit olen joskus ammoisina aikoina lukenut ja siitä muistijälki on hyvä. Ehkä tässä on kirjailijalle käynyt Tarttit, kun on tuo sivumääräkin melkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole Chabonin teoksia ennen tätä lukenut, mutta sen verran jäi kiinnostamaan, että muutakin voisin kirjailijalta lukea. Ehkäpä lisään Pittsburghin mysteerit lukulistalleni.

      Poista
    2. Ai niin, Tartt muuten tuli tätä lukiessa mieleen. Titus ja Boris ovat jollain tapaa sukulaissieluja.

      Poista
  2. Kuulostaa varsin tutustumisen arvoiselta teokselta! Täytyy tsekata kirja, kun se tulee vastaan jossain.

    VastaaPoista
  3. Mietin tämän lukemista, kun bongasin kirjan kustantajan sivuilta. Aihepiiri vaikutti hauskalta, musiikkia ja kaikkea, ja Keltainen kirjastokin! Mutta tuo runsaus kyllä pelottaa vähän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos aihepiiri yhtään kiinnostaa, innostan kokeilemaan. On tuossa tyyli-iloittelussa ja -irrottelussa jotain virkistävääkin. :)

      Poista
  4. Tämä on tulossa minullakin lukuun lähiaikoina. Kirjoitit kirjasta niin hyvin ja houkuttelevasti, että tekisi mieli aloittaa heti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset kirjan kimppuun pian. Mielelläni kuulisin ajatuksiasi tästä.

      Poista
  5. Luulen, että tuo vaatii musiikin tuntemusta ja kiinnostusta musiikkiin. Hukkasin tuohon aikaani, mutta Keltainen kirjasto pakotti. En tyrmää kirjailijaa eli voin lukea muuta, tosin ostamaan en lähtisi. Mutta kirjan kannet sopivat sisältöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika järkälehän tuo on, aikaa lukiessa kuluu. Kansissa on tosiaan samaa runsautta kuin sisällössä, niissäkin ihmeteltävää riittää. Minua kirjailija jäi kyllä kiinnostamaan.

      Poista
  6. Vähän jäljessä kirjoittelen tänne, mutta kun osui niin sopivasti. :) Olen monta kertaa katsellut kirjastossa tätä konditionaalissa "suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi" tituleerattua teosta. Ehkä juuri runsauden aavistuksen takia jättänyt vielä kuitenkin sivuun - ja siitä kirjoitat sinäkin. Ja Donna Tarttin Tikli vielä menossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin amerikkalainen romaani tämä on, mutta määritteestä "suuri" en olisi niin varma... Mutta uskallan veikata, että jos pitää Tiklistä, voi pitää tästäkin. Jotain sukulaisuutta teoksissa mielestäni on - muutenkin kuin kokonsa vuoksi. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…