Siirry pääsisältöön

Yasunari Kawabata: Lumen maa

"Nainen kohotti päätään. Siinä missä hänen kasvonsa olivat painaneet miehen kättä, silmästä nenänvarren poikki, iho paistoi punaisena paksun puuterikerroksen alta. Se muistutti Shimamuran mieleen Lumen maan pakkasen, mutta hiusten tummuuden vuoksi siinä oli tiettyä lämpöä."
Yasunari Kawabata: Lumen maa
(Tammi 1963)
Keltainen kirjasto 16
Japaninkielinen alkuteos Yukiguni 1947
Suomentanut Yrjö Kivimies
171 sivua
Kirjallisuuden Nobelilla vuonna 1968 palkitun Yasunari Kawabatan teos sijoittuu nimensä mukaisesti Lumen maahan. Alkuasetelma ei ole kauniin runollinen: mies nimeltä Shimamura on saapunut Lumen maahan ja on vailla naisseuraa. Tokioon jäänyt perhe ei elostelijalta vaikuttavan miehen mieltä paina, kun hän etsii geishaa ajanvietteekseen. Paikalle pyydetään Komako, joka ei ole koulutettu geisha vaan nainen, joka tulee apuun silloin, kun geishoilla on liian kiire. Kaksikon välille kehittyy erikoinen suhde, joka kestää vuosien ajan: mies palaa Lumen maahan lähestulkoon kerran vuodessa ja saa joka kerta huomata naisen elämän muuttuneen.

Vaikka alkutilanne ei ole kauniin runollinen, on teoksen kieli juuri sitä. Kawabata luo herkän sielukkaasti kuvaa teoksensa maailmasta:
Tie oli iljanteessa. Talot nukkuivat rauhallisina pakkastaivaan alla. Komako nosti kimononsa helmat ja pani ne obinsa alle. Kuu loisti kuin siniseen jäähän hyytynyt miekka.
He lähtivät setrilehdosta, jossa hiljaisuus tuntui valuvan viileinä pisaroina, seurasivat hiihtomaaston juurella kulkevaa rautatietä ja saapuivat pian hautausmaalle.
Kauneudessaan kertomus on kirjoitettu hyvin niukkaeleisesti. Rivien väliin piilotetaan paljon, ja lukijalle annetaan tilaa tehdä omia päätelmiä. Minun huomioni kiinnittyi vahvasti päähenkilöihin, jotka tuntuvat leikkivän kissa- ja hiirileikkiä. Komako ei ole geishamaisen pidättyväinen, hillitty ja hallittu vaan juopottelee, livistää töistään kesken kaiken ja antautuu tunteidensa valtaan. Shimamuraa moinen ihmetyttää ja ajaa miettimään, mikä häntä itseään estää "elämästä kokonaisesti". Ehkä juuri tuo kykenemättömyys päästää irti saa aikaan sen, että miehen ja naisen väliltä jää puuttumaan jotain tärkeää. Vai onko sittenkin jotain muuta, kuten eräs Yuko?

Lumen maa on kielellisesti hieno ja kaunis teos, jonka tapahtumat kasvavat lopussa dramaattisiksi. Lopetus on huikea ja saa aikaan ajatuksen: olen lukenut jotain merkittävää.

Tämän japanilaisteoksen ovat lukeneet myös Kaisa Reetta, Katja, Sara ja Suketus, jonka postauksesta löytyy linkkejä muihin teksteihin.

Osallistun tällä kirjalla Talven lukuhaasteeseen. 50 kategoriaa -listalta kuittaan kohdan 13: A book set in a different country.

Kommentit

  1. Tämän haluan jonakin päivänä lukea. Ehkä jo pian, mutta viimeistään myöhemmin :) Tämä tuntuu kantavan niin monta kiehtovaa elementtiä, jotka vaativasti kutsuvat kohti...

    VastaaPoista
  2. Tämä on hieno ja surumielinen romaani. Luin tätä yhden pitkän automatkan aikana ja vaikka oli syksy, sopi kyseisen päivän haikea kuulaus kirjan tunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että kirja on sopinut hienosti kuvaamaasi lukuhetkeen.

      Poista
  3. Tämä oli yksi kauneimmin kirjoitetuista kirjoista, joihin olen törmännyt. Lumisen vuoriston ja erikoisen rakkauskertomuksen tunnelmat jäivät mielen pohjalle elämään omaa elämäänsä... Hyvin vaikuttava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttava tämä kirja tosiaan on. Ja kuten sanot, tunnelmaa jää mielen pohjalle elämään omaa elämäänsä. Minusta tuntuu, että tarina on kasvanut entisestään, kun lukemisesta on kulunut aikaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…