Hän kertoi, ettei enää voinut luottaa sanoihin, vaikka juuri niihin kaiken luottamuksen olisi pitänyt perustua. Sopimuksia ja papereita kirjoitettiin, mutta niiden ulkopuolella oli hallitsematon sanojen ja puheen kaaos. Tässä uudessa maailmassa jokainen sana liimautuu avaruuden tahmeaan kattoon eli internetiin, ja siellä ne kaikki pysyvät, vaikka ne olisi lausuttu kevyesti, ohimennen, olan yli, taksiin astuessa, hotellin pyöröovissa.
Tarina vie erikoiseen mutta mahdolliseen, hyvin kuviteltavissa olevaan tulevaisuuteen. Maaseutu on tyhjentynyt – tai tyhjennetty – ja ihmiset ovat pakkautuneet Kaupunkiin. Mitenkään kamalan kaukaa haetulta tämä asetelma ei kuulosta, sillä kyllähän kaupungistuminen on ollut ilmiö ja trendi jo pitkään. Vastavirtaan kulkijat ovat niitä, jotka muuttavat kaupungista maaseudun rauhaan.
Tarinassa ei näitä vastavirtaan kulkijoita ole. Maaseutu on Virkistysalue ja Kaupungissa asutaan. Tai siis asutaan, jos paikka löytyy. Ongelmana on se, että tyhjentyneen viheralueen asukeille on löydettävä sijoituspaikka Kaupungista, eikä se käykään ihan helposti. Niinpä tarvitaan projekti, jossa Nuhruiset ratkaisevat, miten vähäiset tilat jaetaan asukkaiden kesken. Erityiseksi kohteeksi valikoituu kerrostalo osoitteessa Raatteentie 62. Talon asukkaiden tulee elämäntarinoillaan perustella tarpeensa asunnolle, ja parhaat tarinankertojat palkitaan parhailla asunnoilla. Tarinoiden lukijaksi ja päätöksentekijäksi valikoituu kolmekymppinen psykologi Ilona Kuusilehto.
Ja tarinoita Kuusilehto saa, niin kuin saa Tarinan lukijakin. Raatteentie 62:n asukkaiden elämäntarinat eivät oikeastaan kietoudu yhteen vaan niitä yhdistää kehystarina, jonka sisälle yksittäiset hahmot asettuvat. Ratkaisu on mielenkiintoinen. Se alleviivaa sitä, miten elämä on tarinaa, elämästä pitää tehdä tarina ja elämme tarinoiden ympäröimänä. Se, joka osaa kertoa tarinansa värikkäimmin, voittaa – totuus on toissijainen. Kritiikki osuu ja uppoaa.
Kritiikkiä nykymenoa kohtaan on tarjolla muutenkin. Huomio kiinnittyy kaupungistumisen ohella esimerkiksi kyyneliä tarjoavaan televisioon ja kirjailijan asemaan. Havainnot ovat tarkkoja ja on hyvä, että niistä puhutaan. Satiiri paikoin naurattaa, paikoin kauhistuttaa.
Paikoin myös uuvuttaa, se on pakko myöntää. Tarinat eivät jaksa pitää yllä kiinnostustani loppuun saakka, vaikka Hotakaisen sanankäyttö onkin toimivaa.
Hotakaisen teoksesta muualla: Kirjallisuustoimittaja, Kirjavinkit ja Kirsin Book Club.
Helmet 2021: 8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa.
Keski-kirjastot 2021: 11. Kirjassa kuvataan ammattia, johon et haluaisi.
Hotakainen on yleensä ollut hupaisaa ja antoisaa seuraa, mutta tämä "Tarina" ei minuakaan sen osuvasta kritiikistä nykymenon suhteen ja kirjailijan taatusta sanansäilän heilumisesta huolimatta saanut varauksitta syttymään. Joten seuraavaa odotellessa...
VastaaPoistaTyylissä on kyllä tuttua Hotakaista, mutta ei tämä nyt tosiaan sytyttänyt. Seuraava ehkä sitten taas vetoaa paremmin.
Poista