"Minua pelottaa kirjoittaa sivuuttamisesta ja tunteista ja ylitöistä ja masennuksesta ja hermoromahduksesta, koska olen yhä vakuuttunut siitä, että haavoittuvuuden myöntäminen saa minut näyttämään heikolta eikä vahvalta. Minua pelottaa vahvistaa, että olen nuori ja söpö eikä minulla ole valtaa. Minua pelottaa myöntää kaikki vaikeat asiat, kaikki pahat asiat, kaikki epämiellyttävät asiat. Minua pelottaa puhua tästä kaikesta ja paljastaa itseni.
 |
| Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua Atena 2020 Alkuteos Notes to Self 2018 Suomentanut Karoliina Timonen 207 sivua |
Helsinki Litin peruuntuminen harmittaa. Erityisen paljon se harmittaa siksi, että olisin niin mielelläni nähnyt Helsingissä Emilie Pinen, joka lienee nyt Helsingin sijaan kotimaassaan Irlannissa. Minäkään en ole Helsingissä vaan kotona ihmettelemässä kummallista kevättä. Nyt sataa räntää.
Olisin niin mielelläni ollut Helsingissä kuuntelemassa, mitä University College Dublinin apulaisprofessori ja kirjailija Emilie Pine sanoo. Kirjassaan Tästä on vaikea puhua hän puhuu asioista, joista mieluusti kuulisin lisää. Kirjan luettuani tunnen, että kuuntelisin Pinen ajatuksia mistä tahansa mieluusti lisää.
Tästä on vaikea puhua on upea kirja. Se on ehdottomasti parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja: Lukuelämys isolla alkukirjaimella.
Emilie Pinen esseet ovat hyvin henkilökohtaisia. Hän tarkastelee teksteissään oman elämänsä kipukohtia – asioita, joista on vaikea puhua – avoimesti ja kaihtelematta: aiheet vaihtelevat isän alkoholismista omaan hurvitteluun Lontoon yöelämässä, köyhästä lapsuudesta aikuisuuden lapsettomuuteen, omien rajojen kadottamisesta omien rajojen määrittelemiseen.
Emilie Pinen teoksen voima piilee paitsi sujuvassa kerronnassa myös siinä, miten laajalti tarttumapintaa tekstit tarjoavat. Vaikka esseet keskittyvät vahvasti Pinen omiin kokemuksiin, on niissä kiehtova ulottuvuus, joka saa lukijan kietoutumaan teksteihin mukaan. Tekstit resonoivat lukijan mielessä, saavat aikaan ajatusvyöryjä ja synnyttävät tunteen tuttuudesta. Vaikka teini-ikäisen kohellus Lontoossa ei olisi itselle kokemuksena tuttua, on jotain tuttua siinä, mitä nuori Emilie ajattelee ja tuntee. Viisaalla tavalla Pine sanoittaa kokemuksiaan tehden yksityisestä yleistä ja herättäen ihastuneita oivalluksia: näinkin voi kirjoittaa!
Vaikka Emilie Pine ei nyt Helsinkiin saapunutkaan, olen kovin onnellinen tästä kirjasta. Luulen, että tulen ottamaan sen kirjahyllystäni luettavaksi uudelleen ja uudelleen: Pinen ajatusten äärelle kannattaa palata. Haittaa ei ole siitäkään, että kirja on kaunis: kansi on Anna Makkosen suunnittelema.
Pinen esseekokoelmasta muualla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Olisi kyllä ollut upeaa päästä kuuntelemaan Pinea, mutta nyt voi onneksi olla iloinen tästä suomennoksesta. Hieno, vaikuttava kirja - ja rohkea!
VastaaPoistaRohkea, kyllä! Olen hyvin vaikuttunut siitä, miten Pine osaa ja rohkenee sanallistaa kokemuksiaan.
Poista