Siirry pääsisältöön

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

"--katsot minua ja kerrot erityisestä kuolemaa edeltävästä todellisuudesta, joka riisuu ihmiseltä kaikki suojat ja pakottaa kohtaamaan elämän vailla toivoa armahduksesta, en ymmärtänyt sinua, ymmärrän nyt mutta sinua ei enää ole, on vain käsittämätön tyhjyys ja olen oppinut elämään kalseuden keskellä, mitään odottamatta."
Tom Malmquist:
Joka hetki olemme yhä elossa
(S&S 2017)
Alkuteos I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv 2015
Suomentanut Outi Menna
326 sivua
Tom Malmquistin esikoisromaani Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin. Se tuo lukijan eteen Malmquistin kokemia todellisia tapahtumia, kun perheenlisäyksen odottaminen, onnellinen asia, muuttuu traagiseksi. Syntymästä tuleekin kuolemaa, ja elämän ääripäät ovat läsnä samanaikaisesti. Odotettu tytär syntyy, tyttären äiti ja Tomin puoliso Karin kuolee.

Kirjan lukeminen on alkuun piinaavaa. Se, mitä Karinille tapahtuu, on tiedossa jo kirjaa aloittaessa. Lukijaa kuljetetaan Tomin mukana tehovalvontaosastolle ja Karinin vuoteen viereen, sitten lääkärin luokse, odottavien omaisten luokse, vastasyntyneen luokse, takaisin Karinin luokse ja niin edelleen ja niin edelleen. Paikat vaihtuvat, tunteet vaihtuvat, toivo herää kadotakseen taas, ja Tomin rinnalla lukija on tapahtumien ytimessä, eikä se tietenkään tunnu mukavalta, ei pidäkään. Ja sitten tulee välietappi, jonkinlainen käänne:
Nygren katsoo kelloa ja lisää: Potilas todettu kuolleeksi kello 06.31.
Karinin menehtymisen jälkeen alkaa tarinan toinen vaihe. Siirrytään sairaalasta kohti tavanomaisempaa elämää, jota kuitenkin varjostaa äskettäin kohdattu tragedia. On aika ennen ja aika jälkeen, ja jälkimmäistä aikaa kuvaa Karinin poissaolon lisäksi myös tyttären läsnäolo: uuden elämän ihme. Tom palaa muistoissaan elämään Karinin kanssa ja elää samalla nykyhetkeä, johon poismennyt on jättänyt suuren aukon.

Takaumien kautta avautuu kuva parisuhteesta, jossa oli paljon hyvää. Kuitenkin on hyvä, että Karinia ei maalata pyhimykseksi vaan sekä hän että Tom piirtyvät esiin todellisina, aitoina ihmisinä, joissa on omat särönsä. Pariskunta voisi olla kuka tahansa tavallinen pari, jota vain sattuu kohtaamaan suuri onnettomuus.

Erityisesti Joka hetki olemme yhä elossa on kertomus surusta. Tomin suru tulee lähelle vaikka jää toisaalta etäälle. Surussa ei vellota vaan siitä puhutaan ennemminkin toteavasti, paikoin viileästikin, mutta se sopii aiheeseen: Malmquist kertoo kielellä, joka on surun kuva. Kun tapahtuu liian kauheita asioita, voi myöhemmin tuntua, kuin olisi ollut kaiken keskellä unessa ja toiminut koneen lailla, pysähtymättä suuremmin miettimään. Tämän kokemuksen Malmquist tavoittaa erittäin hyvin. Hän ei sorru pateettiseen murheessa rypeemiseen vaan näyttää, mitä on menetys ja ikävä.

Erityisesti tarinan alku, kun Karinin kohtalo vielä on avoin vaikka kuitenkin lukijan tiedossa, on hengästyttävä. Kiireen ja epävarmuuden tuntu luodaan pitkin virkkein, joita rytmittävät lyhyet tokaisut, ja kerronnan lomaan upotetuin repliikein. Sama tyyli rakentaa tunnelmaa säilyy myöhemminkin, eikä miljöön muuttumisen tarvitsekaan muuttaa tyyliä, sillä suru pysyy eikä katoa, ei ehkä vuosienkaan kuluttua.
Sanoiko Göran jotain outoa? tiedustelen, ja Stefan kysyy: Milloin sen vaimo kuoli? Anna-Karin, joskus yhdeksänkymmentäluvun alussa kai, vastaan. Eli kauan sitten, Stefan sanoo ja jatkaa: Se puhui vaimostaan ihan kuin hautajaiset olisivat olleet eilen.
On selvää, että Joka hetki olemme yhä elossa on murheellinen kirja, eihän se voi muutakaan olla. Malmquistin käyttämä kieli ja kerronta kuitenkin etäännyttävät, mikä tuntuu tarpeelliselta. Romaani on vavahduttavan hieno ja mieleenpainuva - uskallan jo nyt arvailla, että käsissä on tämän kirjavuoden yksi huippu.

Murheellisuudesta huolimatta tarinassa on lohtua: Pienen Livia-tyttären myötä uusi elämä on vahvasti totta, samalla kun totta on kuolema. Syntymä ja kuolema muodostavat vahvan kontrastin, ja niiden välissä on elämä.
Olen allerginen ihmisten lokeroinnille riippumatta siitä, puhutaanko kiltteydestä vai ilkeydestä, Karin oli monella tapaa inhottavuuden vastakohta, Karin täydensi minua, minun puutteitani, minun kiivasta temperamenttiani, minun pikkumaisuuttani, minun pitkävihaisuuttani, lista on ihan saakelin pitkä, usko huviksesi, mutta hän lievensi kaikkia paskamaisia ominaisuuksiani, sai minut ottamaan vastuuta, Karin oli ainoa jota minä kuuntelin ja hän opetti minut pitämään itsestäni, kiltti oli yksi hienoimmista sanoista mitä Karin tiesi, merkitykseltään siis, kuka tahansa muu olisi saanut kuolla mutta ei Karin, sen olisi pitänyt olla minä, Karinin olisi pitänyt jäädä Livian kanssa, Karin ansaitsi elää enemmän kuin minä, Karin ansaitsi pitkän, onnellisen elämän.
Mrs. Karlsson on lukenut kirjan alkukielellä MarikaOksa suomeksi.

Helmet 2017: 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

Kommentit

  1. Ollaan valittu sama lainaus kirjasta - sinä aloitit sillä jutun ja minä päätin siihen. Pidin tuosta kohdasta, niin kaunis ja surullinen miete, vähän niin kuin tämä kirjakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä ollaankin. Paljon kirjasta löytyi kauniita ajatuksia, mutta tuo kohta kiinnitti erityisesti huomion. Kaunis ja surullinen miete, kuten sanotkin.

      Poista
  2. Vaikuttaa sellaiselta kirjalta, jonka lukeminen vaatii omanlaisensa hetken. Sellaisen, että jaksaa kohdata tällaisia tunteita. Minua kosketti tuo lainaus, johon päätit postauksesi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kohdalla varmasti on lukuhetkellä merkitystä. Ei ole helppo tarina. Tuo viimeinen sitaatti oli mielestäni todella tärkeä.

      Poista
  3. Minua taas kerronnan viileys - tai silkaksi kylmyydeksi minä sen koin - muutamien muiden seikkojen ohella teki lukemisesta niin takkuista, että jätin tämän kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyyli varmasti jakaa mielipiteitä, ja aihekin, se kun on niin raskas.

      Poista
  4. Lainasin tuon saman kohdan, johon bloggauksesi loppuu, omaan tekstiini ennen kuin kävin muiden bloggauksia lukemassa. Minusta esim. se kuvaa hyvin sitä, että vaikka Malmquistin tyyli välillä onkin viileää, niin kun suru pääsee pintaan, se on kuvattu viiltävästi. Ja siksi surun kuvaus on - minusta - hyvin uskottavaa. Sureva ihminen voi olla melkoisen lamaantunut, elää sumussa, ja vain ajoittain pystyy purkamaan sanoiksi sen, kuinka pahalta tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä, että surun kuvaus on romaanissa hyvin uskottavaa. Minusta tuo lainaus, jonka molemmat valitsimme, on edelleen hyvin koskettava ja olennainen.

      Poista
  5. Heippa! Luin tämän juuri ja olen samaa mieltä: kirjan alku oli tosi mukaansatampaava! Mieleenpainuva kirja muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hyvin mieleenpainuva. Edelleenkin tarinaa on helppo palauttaa mieleen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok