Siirry pääsisältöön

Minä, Ozzy

"Useammin kuin kerran olen heilunut samanaikaisesti kaikkien edellä mainittujen aineiden vaikutuksen alaisena. Sanotaan vaikka niin, että en todellakaan ole mikään kävelevä tietosanakirja. Lukemanne kirja on koottu niistä sirpaleista, jotka hyytelöksi muuttuneet aivoni suostuivat luovuttamaan, kun yritin hahmotella elämäntarinaani. Jotain jäi käteen, mutta paljon unohtui."
Chris Ayres ja Ozzy Osbourne: Minä, Ozzy
(Like 2010)
Alkuteos I am Ozzy 2009
Suomentanut Ilkka Salmenpohja
Äänikirjan kesto 14h 39min.
Lukija Petri Hanttu.
Ozzy Osbourne ei varsinaisesti kuuluu idoleihini. Ensimmäisenä miehestä tulee mieleen mustiin pukeutunut pimeänpuoleinen tyyppi, jonka musiikkikaan ei varsinaisesti säväytä ja joka kuulemma puri lepakon kaulan poikki joskus keikallaan. Toiseksi mieleen tulee haparoiden kulkeva kumarainen kaveri, joka hokee sanaa fuck.

Silti tartuin Elisa Kirjan tarjoukseen ja latasin puhelimeeni äänikirjaversion teoksesta Minä, Ozzy. Kirjan tekijöiksi on merkitty Chris Ayres ja Ozzy Osbourne. Sitä, missä määrin kirjan on kirjoittanut Ayres, ei ole minulla tietoa, mutta sujuvasanaista kerrontaa teos sisällään pitää - ja siitä kallistun kiittelemään erityisesti Ayresia. Kertomus uskomattomasta elämästä on pakattu hyvään pakettiin, ja kirjaa kuunteli kyllä mielellään. Petri Hanttu lukee Osbournen edesottamuksista mainiolla otteella.

Minä, Ozzy on kronologisesti etenevä kertomus siitä, miten arasta ja pelokkaasta pikkupojasta kasvoi rock-tähti, jota pimeyden ruhtinaaksikin on tituleerattu. Se on myös kertomus siitä, miten lukihäiriöisestä köyhän perheen kasvatista tulee rikas ja kansainvälinen tähti. Lisäksi se on kertomus perheestä, rakkaudesta, odotuksista, toiveista, pettymyksistä - melko tavallisesta elämästä siis, vaikka loppujen lopuksi Osbournen elämässä on hyvin vähän mitään tavallista.

Se, että Ozzy Osbourne on ylipäätään hengissä, on pienoinen ihme - yksi epätavallisuus muiden joukossa. Moni tavallinen tallaaja olisi jo heittänyt lusikan nurkkaan, jos sisuksiin olisi vedetty huumeita ja muita päihteitä Osbournen malliin. Rockatessa roiskuu, ja erikoista on sekin, miten tarinan päätähti selviää hengissä muistakin koettelemuksista, kuten lentokoneen törmäämisestä ja mönkijäturmasta.

Ozzy Osbourne on kirjan perusteella elänyt hyvin epätavallista elämää. Ehkä silti koskettavinta tarinassa on se, miten Osbourne kuvaa tavallisia asioita, epäonnistumisiaan ja arkisia ilojaan, varsin aidon tuntuisesti. Vuosikymmenten huume- ja päihdeongelman tiedostaminen raitistumisineen antanee toivoa monille muillekin, joskaan kovin moni ei ihan samanlaiseen päihderupeamaan toivottavasti päädy ennen päätöstä lopettaa itsensä rääkkääminen väärinkäytöllä.

Kuten jo aiemmin totesin, Minä, Ozzy on sujuvasanainen teos. Kerronta on lennokasta ja hersyvää, ja esimerkiksi huumeisiin liittyvät kiertoilmaukset naurattivat, vaikka vakavasta asiasta onkin kysymys.
Ryntäsin katsomaan, pihisikö äijässä henki. Huusin Thelmalle:
"Mitä helvettiä sun päässä liikkuu? Pastori vaihtaa kohta hiippakuntaa! Mähän sanoin että siihen kakkuun ei saa koskea. Ukko pisteli poskeensa sellaisen määrän afgaanilaattaa, että sillä tainnuttaisi norsunkin!"
Toisaalta esimerkiksi rehellisen syyllisyydentuntoinen kuvaus oman pojan isäkaipuusta myös itketti. Vaikka tuhlailevainen ja huumehuuruinen elämäntapa on etäinen, on tarinassa tarttumapintaakin. Elämäkerta tarjoaa viihdyttävän kurkistuksen elämään, joka on ollut vuosikymmeniä mediassa esillä tavalla ja toisella. Se, mikä on totta ja mikä ei, taitaa lopulta olla aika epäolennaista. Kirjansa alussa Osbourne toteaakin, että muut saattavat muistaa kirjassa kuvatut tapaukset toisin. Olkoot siis niin.

Viime kuukausina Ozzyn toinen vaimo, Sharon Osbourne, on ollut tavallista enemmän esillä suomalaismediassa, luotsasihan hän suomalaista Saara Aaltoa eteenpäin Britannian X-Factorissa. Vaikka suhteen alku oli myrskyisä ja vaikea, tuo Osbourne useaan kertaan esille sen, että vaimo on hänen paras ystävänsä. Siksipä osallistun tällä teoksella BFF-lukuhaasteeseen.

Teoksesta toisaalla: Kirjavinkit, Villasukka kirjahyllyssä ja Pihin naisen elämää.

Kommentit

  1. Kirjaston työntekijä suositteli aikoinaan juuri tätä Osbournen elämäkertaa. Monet kyseisestä herrasta kirjoitetut kirjat kun on kuulemma koottu ilman päähenkilön minkäänlaista osallisuutta. Ayresin osuudesta huolimatta tämä teos tuntuukin aidolta. Ja ihan samaa mieltä kerronnan lennokkuudesta ja hersyvyydestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä aitouden tuntu välittyi, vaikka meno aika hulvatonta ja uskomatonta välillä onkin. :)

      Poista
  2. Luin viime vuonna ja olipahan melkoinen lukukokemus. Uskomatonta! Todella hauska paketti sinänsä negatiivisesta aiheesta (huumeiden käyttö). "Ehkä silti koskettavinta tarinassa on se, miten Osbourne kuvaa tavallisia asioita, epäonnistumisiaan ja arkisia ilojaan, varsin aidon tuntuisesti." Totta puhut! /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä: hauskuutta riittää vaikka aihe sinänsä naurata. Nauratti se, miten koomisesti kirjassa kuvataan tilanteita, jotka olivat usein kaistapäisiä.

      Poista
  3. Minulla on tämä hyllyssä, saisikohan joskus luettuakin. :D Ostin siis kirjan erään kaverini suosituksesta: hän sanoi, että se on tosi hauska. Minähän olin suuri Ozzy-fani lapsena ja edelleen pidän hänen biiseistään ja niitä joskus kuuntelen. En yleensä jaksa muusikoiden elämäkertoja lukea, mutta tämä on poikkeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvänen aika, jos fani olet ollut, pitää sinun tämä ilman muuta lukea. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…