Siirry pääsisältöön

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

"Kynä pyöräyttää punaisen kehän mustien kirjainten ympärille. Ikkunasta hymyilevät vuorten uurteiset peikonkasvot, tutut arvet ja känsät. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky. Sanon sanat ääneen."
Terhi Törmälehto:
Vaikka vuoret järkkyisivät
(Otava 2017)
288 sivua
Terhi Törmälehto tarttuu esikoiskirjassaan uskonnollisuuteen: tarinan aiheena on helluntailaisuus. Vaikka vuoret järkkyisivät kulkee kahdessa aikatasossa ja kahdessa paikassa: luvut kertovat vuorotellen 1990-luvun Kainuusta ja nykyajan Kolumbiasta. Päähenkilö on Elsa, jota tarkastellaan menneisyydessä kolmannessa persoonassa, nykyajassa minäkertojan silmin.

Nuori Elsa asuu vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa Kainuussa, eikä uskonnollisuus ole kotona vierasta. Mummu ja ukki ja koko körttikansa kävivät seuroissa, jotkut kävivät messussa, jopa äiti joskus missä lie vigilioissa. Silti ensimmäiseen helluntaiseurakuntaan pitää lähteä salaa, selityksiä keksien, eikä nuoren lukiolaisen liittymistä uuteen ympäristöön katsota hyvällä. Varsinkin äidin, joka on kovin kaukana uskonnollisesta ajattelusta, on vaikea Elsan valintoja ymmärtää.

Nuoruuden aika on monin tavoin itsen etsimistä, ja siitä on kysymys Elsankin kohdalla. On kiintoisaa, miten uskonnolliseen yhteisöön liittyminen rinnastuu "tavanomaisempiin" asioihin, joita moni nuori kokeilee: äiti suorastaan ilahtuu, kun kohtaa Elsan Alkossa, ja toivoo tytön päätyvän niiden tavanomaisempien asioiden pariin. Totuus viinakauppavierailun takana on kuitenkin toinen:
- Nyt on kuulkaa niin, että me rukoillaan Kainuun Alkot Herran huoneiksi.
Kiihkeä asettuminen osaksi uskonyhteisöä on kuvattu uskottavasti ja paikoin myös koomisesti. Nuorta Elsaa tarkastellaan lempeästi, ymmärtäen: helluntailaisuudesta kasvava nuori löytää samanhenkisiä ihmisiä ja merkityksiä elämälle, jos kohta myös sieluntuskaa, joka seuraa siitä, kun muut eivät ymmärrä, mitä pelastumisen eteen pitäisi tehdä. Epäilys kulkee nuoren naisen mukana alusta alkaen, ja tuskaa tuottaa sekin, kun kielilläpuhumisen lahjaa ei vain kuulu, vaikka kuinka rukoilee. Sitten, kun lahja saapuu, on sen hallinta välillä vaikeaa.

Nykyajan Kolumbiassa elää aikuinen Elsa, joka on ajautunut uuteen kotimaahan helluntaiseurakunnan myötä ja herättää vaalealla ihollaan ja "sinisillä" silmillään huomiota. Elsan tehtävänä on pelastaa Manuel, joka on päässyt pois sissien vankeudesta fyysisesti mutta ei henkisesti. Seurakunnassa Elsalle kaavaillaan suurempaakin tehtävää uskon lähettiläänä, mutta epäilykset kalvavat naista kovin voimallisesti. Manuel, hänen taitonsa puhua kielillä ja sittemmin katoamisensa ajavat Elsan entistä suurempaan kriisiin.
Tuosta miehestä minä pidän. Äkkiä tajuan, että tuon miehen Jumalasta en enää tiedä.
Ja vaikka mitään en niin tahtoisi kuin tietää missä Manuel on ja tuleeko Manuel vielä minun luokseni, joskus väsyn paitsi kysymyksiini, myös vastauksiin. Siihen että kaikella on tarkoitus ja jossain vastaus kaikkeen. Ettei sade voi olla vain sadetta. Ikävä pelkkää ikävää.
Uskonnollisiin kysymyksiin kietoutuu myös kysymys siitä, millaisia ihmiset ovat. Elsa joutuu ystävättärensä avustuksella kyseenalaistamaan omia näkemyksiään siitä, kuka on hyvä ja kuka paha, mitä ihmisistä näkee ja mitä he todellisuudessa ovat, kuka uskoo samaan jumalaan.

Terhi Törmälehto kirjoittaa hyvin kauniisti. Hän luo kielestä omanlaistaan, kun syliin nostetaan tiitterämmin ja musiikki mylyää. Vaikka vuoret järkkyisivät on melankolinen kuvaus uskosta ja epäilyksestä mutta ei pelkästään niistä vaan myös esimerkiksi ystävyydestä, rakkaudesta ja ihmisen asemasta osana erilaisia yhteisöjä. Sekä helluntailaisuus että Kolumbia piirtyvät esiin vahvoina, asiantuntevasti, ja vaikka alkuun meni aikaa, ennen kuin pääsin tarinaan sisälle, muodostui lukukokemuksesta lopulta oikein hyvä.

Kirjasta muualla: Kirja hyllyssäKirja vieköön!, Hyllytontun höpinöitäKirjahakuinen persoonallisuushäiriöKirjaluotsi, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Lukutoukan kulttuuriblogi.

Helmet 2017: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis. Timo Nummisen luoma kansikuva on viehättävä!

Kommentit

  1. Huomaan lukukokemuksessasi samaa alkuepäröintiä kuin itselläni, mutta vähitellen kirja vei uskonkilvoitusta seuraamaan. Varmaa tekstiä on Törmälehdolla, niin myös sinulla: erittelet romaanin ytimet hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija. Vakuuttava esikoinen tässä (jälleen) on tarjolla.

      Poista
  2. Tämä olisi tosi hyvä siihen Helmetin uskontokohtaan, sillä muuten se varmasti tuottaisi mulle vaikeuksia. :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä osuva siihen kohtaan. Aika vähän loppujen lopuksi tulee eteen kirjallisuutta, jossa käsitellään uskontoa. Minulle niitä on nyt jostain syytä kertynyt useampi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…