Siirry pääsisältöön

Riina Paasonen: Kaikki minkä menetimme

"Supikoira oli taas pihassa. Tavallisesti se norkoili puiden alla tai leikkimökin takana. Ja kun Johannes ilmestyi paikalle, se juoksi innostuksissaan soikeaa ympyrää. Arvi olisi halunnut sanoa, että se oli oikeastaan aika hienoa eikä ainakaan hänellä ollut mitään supikoiraa vastaan. Aura oli toista mieltä."
Riina Paasonen:
Kaikki minkä menetimme
(Minerva 2017)
261 sivua
Kaikki minkä menetimme on kertomus suomalaisesta perheestä, jossa kaikki ei ole aivan kohdallaan. Siitä lukija pääsee perille varsin pian, ja kun lukeminen jatkuu, syvenee käsitys perheen omalaatuisuudesta.

Merkittävä liikkeellepaneva tapahtuma on se, kun Johannes, perheenisä, ajaa supikoiran ylitse. Paitsi että tapahtumaa seuraa leskeksi jääneestä supikoirasta huolehtimista, myös perheen sisäiset haasteet tulevat entistä paremmin näkyviin. Perheen poika Arvi ei suostu liikkumaan kotoa enää mihinkään, tytär Aura tarkastelee ympäristöään kriittisen viiltävästi ja vaimo Orvokki lähtee. Samalla Johanneksen äiti Tuovi puuttuu poikansa elämään turhan tunkeilevasti.

Riina Paasosen esikoisromaani on kustantajan mukaan "tragikoominen", ja siinä on vaaransa. Se, minkä lukija kokee koomiseksi, ei aina ole samaa kuin se, minkä kirjailija kokee koomiseksi. Tämän kirjan kohdalla ongelmaksi koitui se, etten oikein tavoittanut tarinan huumoria. Joillekin kohtauksille ja sananvaihdoille hymähdin, mutta enemmän oli tilanteita, jotka koin vaivaannuttaviksi, jopa iljettäviksi. Tuntuu, että loppupuolella löysin huumorin yhteistä säveltä hieman alkua paremmin, mutta kaiken kaikkiaan kokonaisuus taipuu mielestäni selkeästi enemmän tragedian kuin komedian suuntaan.

Tarina ei kuitenkaan jää yhdentekeväksi vaan saa pohtimaan esimerkiksi ihmissuhteita kuten myös ihmisen ja eläimen välistä suhdetta. Koira Pyhä-Henki jää kakkoseksi, kun taloon muuttaa supikoira. Miksi villieläimestä tulee Johannekselle niin tärkeä? Mitä perheessä on tapahtunut, kun asiat tuntuvat olevan niin solmussa? Mikä on lopun merkitys? On hyvä, että romaaniin on rohjettu jättää aukkoja sen sijaan, että kaikki olisi selitetty auki.

Riina Paasonen kirjoittaa taitavasti. Erityisesti dialogi on sujuvaa, ja pidin myös siitä, että henkilöhahmot ovat kukin omanlaisiaan, toisistaan erottuvia. Loppua kohden tarina kiihtyy melko absurdiin vauhtiin, mutta lopun lempeys tasapainottaa kokonaisuutta sopivasti.

"Lajissaan loistava esikoinen", sanoo Leena Lumi. Krista kiittelee hienoa dialogia.

Helmet 2017: 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.

Kommentit

  1. Minua tosiaan viehätti tämä dialogi joka oli onneksi vahvassa roolissa kirjassa. Ja se loppu, huh mitä vauhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dialogi tosiaan on onnistunutta, ja sille nostan hattua. Ei ole helppoa luoda luontevia keskusteluja.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…