Siirry pääsisältöön

Minna Rytisalo: Lempi

"Sinä et olisi koskaan jättänyt lastasi etkä minua. Sellainen sinä et ole. Et voi olla. Ethän, Lempi."
Minna Rytisalo: Lempi
(Gummerus 2016)
234 sivua
Minna Rytisalon esikoisromaani Lempi oli viime kesän todellinen kirjatapaus varsinkin, kun Hesarikin äityi teosta vuolaasti kehumaan. Kiittäviä arvioita on vilissyt siellä, täällä, ja kun niin käy, nousevat minun kohdallani niin odotukset kuin myös nurinkurisesti kirjaan tarttumisen kynnys aika korkealle - nimimerkillä Neljäntienristeys oli pitkään lukematta.

Lempiin kuitenkin päätin tarttua, jotta tietäisin, mistä tässä kohinassa oikein on kysymys. Kirjastosta kirja saapui kahden viikon pikalainana, joka sekin innoitti avaamaan romaanin kannet saman tien.

Pienen haasteen lukemiselle asetti todella se, että odotukset olivat jo asettuneet kovin korkealle. Vaikka varoin etukäteen arvioiden tarkkaa lukemista, en onnistunut asettumaan sellaiseen kuplaan, että olisin voinut aloittaa lukemisen täysin puhtaalta pöydältä. Sen verran esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on kirjaa kehuttu. Toki hyvä niin: hienoa, että kotimainen romaani saa niin runsaasti hehkutusta osakseen. Mutta sitten se varjopuoli: kun odotukset ovat (epärealistisen?) korkealla, pitäisi kirjan kyetä taikatemppuihin. Niinpä alkuun ihmettelinkin, mitä oikein on hehkutettu, varsinkin kun Viljamin ääni ei oikein onnistunut minuun vetoamaan. 

Niin, tarinaahan kerrotaan kolmen henkilön kautta: Viljami, Elli ja Sisko ovat kaikki kytköksissä Lempiin, josta ja jolle he puhuvat. Kun päästään Ellin näkökulmaan, on kiihkeässä äänessä jotain pinnan alle piilotettua, ja se houkuttaa. Viljamin kaipuun ja ihailun jälkeen Ellin raivo tuo tarinaan rosoa.
Totta kai minä sinut tiesin, kauppiaan leuhkan ylioppilastyttären. Ja senkin tiesin, miten siskoosi oli niitä saksalaisten morsiamia, kaikkihan siitä puhuivat. Mutta että päätit tulla Viljamille! Pienen tilan nuoreksiemännäksi, sinä joka olit tottunut istumaan koulun penkillä sääret silkkisukin verhottuna, hakemaan isäsi kaupasta sokeria, jos mieli teki. Mitä oikein kuvittelit?
Kolmantena kuultava Siskon ääni on oiva päätös ja loppuyhteenveto tarinalle. Siskon kautta avautuu laajempi kuva, sillä hän - vaikka sisko onkin - katsoo asioita sopivasti etäämmältä, myös ajallisesti. Itse asiassa Siskon tarina on niin kiehtova, että sille olisin suonut enemmänkin tilaa. Sisko on myös henkilönä moniulotteisempi kuin edelliset äänet.

Niinhän siinä kävi, että kun pääsin tarinaan sisälle ja odotukseni muuttuivat realistisemmiksi, alkoi tarina vetää. Minna Rytisalo kirjoittaa ehyesti ja tasapainoisesti. Lempin kuvaaminen kolmen henkilön kautta on kiinnostava ratkaisu, jos toki varsinkin Viljami ja Elli ovat melko lailla yhden tunteen henkilöitä. Näkökulmat kuitenkin todentavat sen, miten eri tavoin sama ihminen voidaan nähdä.
Sinä olet aina ollut minun mukanani, Lempi.

Helmet 2017 -haasteessa kirja sopii mainiosti kohtaan 2. Kirjablogissa kehuttu kirja. Kovin monessa blogissa Lempiä on vuolaasti ylistetty, ja voittihan kirja juuri Blogistanian Finlandiankin

Kommentit

  1. Ostin kirjan itselleni, koska kirjaston jonot eivät lyhentyneet. Nyt pitäisi keksiä jostakin lukuaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ollutkaan tajunnut, että sinä et ole tätä vielä lukenut. Tuntuu, että "kaikki" ovat Lempiin tutustuneet. :)

      Poista
  2. Ihan en Viljamin kerronnassa vielä mäkään täysin päässyt sisään, mutta jatko parani ja oli oikein mielenkiintoinen tuo miten Lempi esiteltiin kolmen eri henkilön kautta, mutta ei oman äänensä. Pidin :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tosiaan tuo Siskon osuus oli parasta antia. :) Kelpo esikoisteos tämä Lempi.

      Poista
  3. Luin tämän alkusyksystä, en tarkkaan muista, mutta mukanaan vei - sekä tarina että kieli. Blogistania Finlandiansa ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto olikin varsin selvä, ja muutoinkin Lempiä on hienosti eri palkintojen ehdokasasetteluissa huomioitu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…