Siirry pääsisältöön

Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset

"Ja aina minä sanoin, että ne kesän 1987 tapahtumat nostivat ympärilleen pahan olon aallon. Sitä pahaa oloa on vaikea lievittää, vaikka tekisi elämässään mitä hyvää. Ne olivat varsinaiset sydämensärkijäiset."

Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset
(WSOY 2016)
440 sivua
Sydämenmurskajaiset on Markus Ahosen neljäs Markku Isaksson -dekkari. Tällä kertaa helsinkiläinen Isaksson päätyy tutkimaan murhaa, kun merestä löytyy maailmalla rikastuneen Karl Bellmanin ruumis. Pian selviää, että Bellmanin kuolema on osa laajempaa ja monimutkaisempaa vyyhtiä, jonka langat ulottuvat vuoteen 1987 saakka. Silloin surmansa sai 15-vuotias rippikoululainen konfirmaatiota edeltävänä yönä Vuosaaressa.

Eikä aikaakaan, kun ruumiita on vielä enemmänkin kuin kaksi. Kuolemantapauksia ei vain ole aiemmin osattu yhdistää toisiinsa, mutta nyt yhteys löytyy: rippikoulukesän 1987 kaiut kantautuvat vuoteen 2015 saakka. Kesää muistellaan myös Syyriassa saakka, kun yksi rippikoululaisista on kellarissa vankina ja yrittää pelin sekä nuoren vartijansa avulla selvittää, kuka on syyllinen rippikoulukaverin kuolemaan.

Vauhtia ei tästä dekkarista puutu. Poliisit ovat ratkaisun lähellä mutta joutuvat hakemaan apua kansainvälisestä yhteistyöstä ja selvittämään monenmoisia kytköksiä, ennen kuin selvyyttä tapahtumiin saadaan. Rikosvyyhti on niin runsas, että perässä pysymisessä on tekemistä varsinkin, kun useampaa henkilöä kuvataan kolmannessa persoonassa ilman nimeä. Nimettömyys ja melko laaja henkilögalleria aiheuttivat sen, että murhaajan selvittyä piti miettiä, että kukas tämä tyyppi nyt olikaan. Ehkäpä tässä suhteessa vähemmän olisi ollut enemmän - tai ainakin henkilöiden nimeäminen olisi ollut lukijalle avuksi.

Markku Isaksson on hahmona miellyttävä, ja mukavasti hänen kauttaan kuvataan miehen arkista elämää haasteineen ja ilonaiheineen sekä toiveita esimerkiksi parisuhteeseen liittyen. Miellyttävää on sekin, että vaikka tarinassa kuollaan väkivaltaisesti, ei väkivallalla mässäillä. Kerronnassa on paikoin kömpelyyksiä mutta Ahonen taitaa miljöökuvauksen, minkä myötä tuntuu, kuin olisi paikalla niin Vuosaaressa kuin Syyriassa. Tarina etenee junan lailla niin, että kyydissä pysytteli mielellään loppuun saakka - ja mielelläni kyytiin vielä palaan vaikkapa viidennen dekkarin myötä.

Aikaisemmat Isaksson-dekkarit:
Sydämenmurskajaisista ovat kirjoittaneet myös Ulla, Katja, MariHennaKrista ja Annika.

Kommentit

  1. Minustakin Ahonen kirjoittaa mukavasti ja Isaksson on sympaattinen tyyppi. Olen samaa mieltä siitä(kin), että kirjassa on liikaa henkilöitä ja hetkittäin on vaikea pysyä heidän perässään. Pääosin kuitenkin oikein toimiva dekkari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pääosin toimiva dekkari. Mielelläni Isakssonin tekemisiin perehdyn jatkossakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…