Siirry pääsisältöön

Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset

"Ja aina minä sanoin, että ne kesän 1987 tapahtumat nostivat ympärilleen pahan olon aallon. Sitä pahaa oloa on vaikea lievittää, vaikka tekisi elämässään mitä hyvää. Ne olivat varsinaiset sydämensärkijäiset."

Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset
(WSOY 2016)
440 sivua
Sydämenmurskajaiset on Markus Ahosen neljäs Markku Isaksson -dekkari. Tällä kertaa helsinkiläinen Isaksson päätyy tutkimaan murhaa, kun merestä löytyy maailmalla rikastuneen Karl Bellmanin ruumis. Pian selviää, että Bellmanin kuolema on osa laajempaa ja monimutkaisempaa vyyhtiä, jonka langat ulottuvat vuoteen 1987 saakka. Silloin surmansa sai 15-vuotias rippikoululainen konfirmaatiota edeltävänä yönä Vuosaaressa.

Eikä aikaakaan, kun ruumiita on vielä enemmänkin kuin kaksi. Kuolemantapauksia ei vain ole aiemmin osattu yhdistää toisiinsa, mutta nyt yhteys löytyy: rippikoulukesän 1987 kaiut kantautuvat vuoteen 2015 saakka. Kesää muistellaan myös Syyriassa saakka, kun yksi rippikoululaisista on kellarissa vankina ja yrittää pelin sekä nuoren vartijansa avulla selvittää, kuka on syyllinen rippikoulukaverin kuolemaan.

Vauhtia ei tästä dekkarista puutu. Poliisit ovat ratkaisun lähellä mutta joutuvat hakemaan apua kansainvälisestä yhteistyöstä ja selvittämään monenmoisia kytköksiä, ennen kuin selvyyttä tapahtumiin saadaan. Rikosvyyhti on niin runsas, että perässä pysymisessä on tekemistä varsinkin, kun useampaa henkilöä kuvataan kolmannessa persoonassa ilman nimeä. Nimettömyys ja melko laaja henkilögalleria aiheuttivat sen, että murhaajan selvittyä piti miettiä, että kukas tämä tyyppi nyt olikaan. Ehkäpä tässä suhteessa vähemmän olisi ollut enemmän - tai ainakin henkilöiden nimeäminen olisi ollut lukijalle avuksi.

Markku Isaksson on hahmona miellyttävä, ja mukavasti hänen kauttaan kuvataan miehen arkista elämää haasteineen ja ilonaiheineen sekä toiveita esimerkiksi parisuhteeseen liittyen. Miellyttävää on sekin, että vaikka tarinassa kuollaan väkivaltaisesti, ei väkivallalla mässäillä. Kerronnassa on paikoin kömpelyyksiä mutta Ahonen taitaa miljöökuvauksen, minkä myötä tuntuu, kuin olisi paikalla niin Vuosaaressa kuin Syyriassa. Tarina etenee junan lailla niin, että kyydissä pysytteli mielellään loppuun saakka - ja mielelläni kyytiin vielä palaan vaikkapa viidennen dekkarin myötä.

Aikaisemmat Isaksson-dekkarit:
Sydämenmurskajaisista ovat kirjoittaneet myös Ulla, Katja, MariHennaKrista ja Annika.

Kommentit

  1. Minustakin Ahonen kirjoittaa mukavasti ja Isaksson on sympaattinen tyyppi. Olen samaa mieltä siitä(kin), että kirjassa on liikaa henkilöitä ja hetkittäin on vaikea pysyä heidän perässään. Pääosin kuitenkin oikein toimiva dekkari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pääosin toimiva dekkari. Mielelläni Isakssonin tekemisiin perehdyn jatkossakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?