Siirry pääsisältöön

Kirjakuva päivässä -haasteen päivät 6-10

Haasteen kuvat 6.-8.12.
Kirjakuva päivässä -haaste on jatkunut Instagramissa. Itsenäisyyspäivänä aiheena oli Leffa oli parempi... Se olikin haastava rasti, sillä yleensähän asetelma on juuri toisinpäin: melkein poikkeuksetta olen pitänyt kirjasta enemmän kuin filmatisoinnista. Sitten muistin, että Michael Morpurgon nuortenkirja Sotahevonen (Gummerus 2012) ei oikein säväyttänyt, mutta Steven Spielbergin ohjaama elokuva on varsin vaikuttava. Hevonen pääsee upeana olentona elokuvassa oikeuksiinsa.

Keskiviikkona 7.12. etsittiin teosta teemalla Pitkäniminen kirja ja sellaiseksi valikoitui Joel Dickerin romaani Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Tammi 2014). Olikin hauskaa katsella, miten moninaisia nimikkeitä tähän teemaan keskiviikkona löytyi!

Torstaina, Ihmeelliset otukset -päivänä, löysin hyllystäni kirjan, jota en hyvistä aikeistani huolimatta ole edelleenkään lukenut. John Irvingin romaanin Pelastakaa karhut! kannessa on kuitenkin otuksia.
Yhdeksännen ja kymmenennen päivän kuvat.
9.12. kuvattiin Nostalgista lastenkirjaa. Ikäväkseni en ole löytänyt käsiini sitä kaikkein nostalgisinta kirjaa omasta lapsuudestani, mutta valikoin kuvaan katselukirjan Muumipeikko on suuri, joka on kulunut niin oman perheemme kuin siskoni perheen lasten käsissä. Hyvin on pahviteos pikku kätöset kestänyt ja tuottaa edelleen iloa Syyspojalle.

Tänään oli Lukuhetken aika. Kukas tunnistaa luettavana olevan kirjan? Arvaan, että moni!
Tunnisteet:

Kommentit

  1. MarikaOksa10. joulukuuta 2016 klo 19.03

    Mukavia kuvia. :) Pitkänimisiä kirjoja oli tosi hauska bongailla kuvista, ja oli jännää että aika vähän osui samoja kirjoja kuviin. Pitkiä nimiä on yllättävän monenlaisia, vaikka vähemmistöön kuuluvatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna11. joulukuuta 2016 klo 19.13

      Meinasin keräillä muistiin pitkiä nimiä, mutta enpä sitten kuitenkaan ennättänyt. Hauskan erilaisia nimiä someen tosiaan ilmaantui.

      Poista
  2. Elegia11. joulukuuta 2016 klo 13.31

    Sotahevosesta en ole kuullutkaan. Pitääköhän joskus katsoa, hmm. Usein kirja on tosiaan parempi kuin sen pohjalta tehty elokuva.

    Pitkänimisiä kirjoja on tosiaan kiva ollut bongailla. Itse tykkään yleensä pitkistä kirjannimistä, koska yleensä ne kiteyttävät paremmin kirjaa kuin esimerkiksi yksi sana. Riippuu tietenkin kirjasta ja sanasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna11. joulukuuta 2016 klo 19.15

      Jos hevosista pitää, Sotahevonen on aika sykähdyttävä.

      Enpä muuten olekaan huomannut ajatella, että lyhyet nimet tosiaan usein ovat aika epämääräisiä. Pitkät nimet puolestaan saattavat olla haastavia muistaa. Mutta riippuu paljon kirjasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...
8 kommenttia
Lue lisää

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...
3 kommenttia
Lue lisää

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...
4 kommenttia
Lue lisää