Siirry pääsisältöön

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa

"Ihmiset Dublinin kannella yhtyivät Geraldin innostukseen, kun sumun seasta paljastui rauhaisa, päärynänmuotoinen lahti. Gerald kertoi sen olevan vulkaanista alkuperää oleva luonnollinen satama-allas. Lahden ympärillä kohosi vuoria, ja sitten näkyviin tuli myös muutamia taloja ja laivalaituri."
Sarah Lark: Valkoisen pilven maa
(Bazar 2015)
Saksankielinen alkuteos
Im Land der weißen Wolke 2007
Suomentanut Sanna van Leeuwen
613 sivua (e-kirja)
Valkoisen pilven maa vie lukijan 1800-luvun Uuteen-Seelantiin, jota britit asuttavat innolla. Pitkälle ja vaivalloiselle matkalle uuteen maahan lähtevät myös brittinaiset Gwyneira ja Helen, joita kumpaakin odottaa avioliitto miehen kanssa, jota he eivät ole tavanneet koskaan. Gwynin saattajana on tuleva appiukko Gerald, mutta alempaa yhteiskuntaluokkaa edustava Helen matkustaa ilman saattajaa ja kaitsee kolmen kuukauden laivamatkan aikana kuutta orpotyttöä, joille pitäisi olla luvassa parempi tulevaisuus maapallon toisella puolen. Parempaa tulevaisuutta etsii toki myös Helen, joka on lupautunut kirjeenvaihdon perusteella vaimoksi Haroldille.

Perillä Uudessa-Seelannissa niin Gwyneira kuin Helen kohtaavat todellisuuden, joka ei täysin kuvitelmia - tietenkään - vastaa. Naiset kuitenkin etsivät keinonsa selviytyä uudessa ympäristössä, kaukana kotoa, eipä heillä vaihtoehtoja juuri olekaan, ja heidän ystävyytensä kestää vuosien ajan, vaikka paljon ympärillä tapahtuu ja esteitä ystävyyden tiellä on: Gwyneiran appiukko ja Helenin aviomies sattuvat olemaan toistensa verivihollisia, eikä elämä muotoaan etsivässä uudessa maassa ole helppoa muutoinkaan.

Paitsi että Valkoisen pilven maa on kertomus kahdesta brittinaisesta kaukana kotoaan, on se myös kertomus siirtomaa-ajan yhteiskunnasta, jossa alkuasukkaat kohtaavat valkoiset valloittajat. Maorien ja länsimaalaisten tavat eivät kohtaa ilman törmäyksiä, ja hieman liian alleviivaten Lark mielestäni tuo esille niin alkuasukkaiden ja maahanmuuttajien maailmojen törmäämisiä kuin myös erilaisten yhteiskuntaluokkien eroja. Kiehtova tuo 1800-luvun Uusi-Seelanti silti on, siitä ei mihinkään pääse, ja uskottavaa ajankuvaa kirjailija onnistuu luomaan.

Kovin uskottavina en sen sijaan pidä tarinan henkilöitä. Gwynin aviomies Lucas on nahjus, joka järkyttävien tapahtumien myötä ajautuu etsimään itseään - tai ennemminkin todistamaan jonkin olemattoman olemassaoloa - aika epäuskottavalla tavalla. Muutoinkin romaanin miesnäkökulmat jäävät mielestäni varsin ohuiksi, tosin eivät naishahmotkaan moitteitta selviydy. Helen on liiankin kunnollinen ja tunnollinen, kun taas Gwynin tapa antaa helpon oloisesti anteeksi aikuiselle, joka syyllistyy karmeaan tekoon, ja kantaa kaunaa lapselle, joka ei ole vastuussa mistään, on omituinen. 

Kirjan alussa olin innoissani ja ajattelin, että käsissäni on viihdyttävä, historiallinen lukuromaani. Minun makuuni liian melodramaattiset ja osin ennalta arvattavat juonenkäänteet sekä mainitut henkilöhahmo-ongelmat kuitenkin tekivät lukukokemuksesta lopulta turhan lattean. Historiallinen kuva 1800-luvun Uudesta Seelannista on kuitenkin kiintoisa, ja jotain koukuttavaa teoksessa on. Historiallisten viihderomaanien ystäville Larkin romaani tarjonneekin hyviä lukuhetkiä.

Valkoisen pilven maa on avaukseni Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen.

Kommentit

  1. Samanlaisia mietteitä minullakin oli: liian viihdepainotteinen makuuni ja turhan romantisoitu. Vakavampi versio puolestaan olisi voinut toimia todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä aineksia tässä on, ne on vain palattu turhan hörhelöiseen pakettiin.

      Poista
  2. Tämän lukemista olen miettinyt, mutta viihteellisyys ja melodraama saavat olon epäileväksi. Uusi-Seelanti ja siirtomaa-aika kuitenkin kiinnostavat, joten ehkäpä jossain vaiheessa sitten kuitenkin, ehkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sitten kuitenkin tämän luet, kuulen mielelläni mielipiteesi.

      Poista
  3. Minulla tämä odottaa hyllyssä! Saattaapa hyvinkin olla minun makuuni, historiallinen viihde on ihan oma juttu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varma, että tämä romaani viehättää monia, toivottavasti sinuakin, Krista. <3 Minä nyt en vain vakuuttunut.

      Poista
  4. Latteus on oiva ilmaisu:1850-luvun historiallinen Uusi-Seelanti olisi kiinnostanut laajemmaltikin ja teoksen painoarvo olisi noussut ja sille olisi ollut eduksi laajempi historiallinen fakta ajanolon-, kulttuurin- ja tapainkuvauksineen. Tämä kaikki toteutettuna ihmissuhdekiemuroiden, turhan draaman ja romanttisen hömpän kustannuksella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudessa-Seelannissa on miljöönä jotain todella kiehtovaa, ja sen olisikin suonut nousevan enemmän esille.

      Poista
  5. Voi tuota Takkutukkaa :) Oikein toivon välillä hömppäkirjaa kaiken maailman kuolemien ja sielujen leijumiskirjojen väliin. Rakkautta ja romantiikkaa ja ah Uusi-Seelanti, sinne haluan matkustaa ainakin kirjassa. Ainoa syy miksi en ole vielä kirjaa lukenut on se, että se on vaikea pitää kädessä kun lukee, koska se on niin mahdottoman paksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kyllä hömppää tosiaan välillä tarvitaan kaiken synkkyyden keskelle. :) Tässä kohtaa hömppää vain oli minun makuuni liian hömppää, turhan suoriksi mutkat paikoin vedettiin.
      Luin tämän muuten e-kirjana, joten kirjan paksuus ei haitannut lukukokemusta.

      Poista
  6. Voi hitsi Mai, heittäydyinkö nyt vallan proosalliseksi tylyttäessäni, jotenkin vaan koen tuon rakkauden ja romantiikan, nuo eittämättömät elämän suolat, luontevimmin livenä ja vain harvakseltaan innostun verbaalista kerronnasta. Siispä siedätyshoitoon joutaa tämä tyttö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romantiikkaa ja rakkautta onkin vaikea kuvata niin, ettei kerronta lipsahda pateettiseksi. Auttaako siedätyshoitokaan? :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…