Siirry pääsisältöön

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa

"Ihmiset Dublinin kannella yhtyivät Geraldin innostukseen, kun sumun seasta paljastui rauhaisa, päärynänmuotoinen lahti. Gerald kertoi sen olevan vulkaanista alkuperää oleva luonnollinen satama-allas. Lahden ympärillä kohosi vuoria, ja sitten näkyviin tuli myös muutamia taloja ja laivalaituri."
Sarah Lark: Valkoisen pilven maa
(Bazar 2015)
Saksankielinen alkuteos
Im Land der weißen Wolke 2007
Suomentanut Sanna van Leeuwen
613 sivua (e-kirja)
Valkoisen pilven maa vie lukijan 1800-luvun Uuteen-Seelantiin, jota britit asuttavat innolla. Pitkälle ja vaivalloiselle matkalle uuteen maahan lähtevät myös brittinaiset Gwyneira ja Helen, joita kumpaakin odottaa avioliitto miehen kanssa, jota he eivät ole tavanneet koskaan. Gwynin saattajana on tuleva appiukko Gerald, mutta alempaa yhteiskuntaluokkaa edustava Helen matkustaa ilman saattajaa ja kaitsee kolmen kuukauden laivamatkan aikana kuutta orpotyttöä, joille pitäisi olla luvassa parempi tulevaisuus maapallon toisella puolen. Parempaa tulevaisuutta etsii toki myös Helen, joka on lupautunut kirjeenvaihdon perusteella vaimoksi Haroldille.

Perillä Uudessa-Seelannissa niin Gwyneira kuin Helen kohtaavat todellisuuden, joka ei täysin kuvitelmia - tietenkään - vastaa. Naiset kuitenkin etsivät keinonsa selviytyä uudessa ympäristössä, kaukana kotoa, eipä heillä vaihtoehtoja juuri olekaan, ja heidän ystävyytensä kestää vuosien ajan, vaikka paljon ympärillä tapahtuu ja esteitä ystävyyden tiellä on: Gwyneiran appiukko ja Helenin aviomies sattuvat olemaan toistensa verivihollisia, eikä elämä muotoaan etsivässä uudessa maassa ole helppoa muutoinkaan.

Paitsi että Valkoisen pilven maa on kertomus kahdesta brittinaisesta kaukana kotoaan, on se myös kertomus siirtomaa-ajan yhteiskunnasta, jossa alkuasukkaat kohtaavat valkoiset valloittajat. Maorien ja länsimaalaisten tavat eivät kohtaa ilman törmäyksiä, ja hieman liian alleviivaten Lark mielestäni tuo esille niin alkuasukkaiden ja maahanmuuttajien maailmojen törmäämisiä kuin myös erilaisten yhteiskuntaluokkien eroja. Kiehtova tuo 1800-luvun Uusi-Seelanti silti on, siitä ei mihinkään pääse, ja uskottavaa ajankuvaa kirjailija onnistuu luomaan.

Kovin uskottavina en sen sijaan pidä tarinan henkilöitä. Gwynin aviomies Lucas on nahjus, joka järkyttävien tapahtumien myötä ajautuu etsimään itseään - tai ennemminkin todistamaan jonkin olemattoman olemassaoloa - aika epäuskottavalla tavalla. Muutoinkin romaanin miesnäkökulmat jäävät mielestäni varsin ohuiksi, tosin eivät naishahmotkaan moitteitta selviydy. Helen on liiankin kunnollinen ja tunnollinen, kun taas Gwynin tapa antaa helpon oloisesti anteeksi aikuiselle, joka syyllistyy karmeaan tekoon, ja kantaa kaunaa lapselle, joka ei ole vastuussa mistään, on omituinen. 

Kirjan alussa olin innoissani ja ajattelin, että käsissäni on viihdyttävä, historiallinen lukuromaani. Minun makuuni liian melodramaattiset ja osin ennalta arvattavat juonenkäänteet sekä mainitut henkilöhahmo-ongelmat kuitenkin tekivät lukukokemuksesta lopulta turhan lattean. Historiallinen kuva 1800-luvun Uudesta Seelannista on kuitenkin kiintoisa, ja jotain koukuttavaa teoksessa on. Historiallisten viihderomaanien ystäville Larkin romaani tarjonneekin hyviä lukuhetkiä.

Valkoisen pilven maa on avaukseni Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen.

Kommentit

  1. Samanlaisia mietteitä minullakin oli: liian viihdepainotteinen makuuni ja turhan romantisoitu. Vakavampi versio puolestaan olisi voinut toimia todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä aineksia tässä on, ne on vain palattu turhan hörhelöiseen pakettiin.

      Poista
  2. Tämän lukemista olen miettinyt, mutta viihteellisyys ja melodraama saavat olon epäileväksi. Uusi-Seelanti ja siirtomaa-aika kuitenkin kiinnostavat, joten ehkäpä jossain vaiheessa sitten kuitenkin, ehkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sitten kuitenkin tämän luet, kuulen mielelläni mielipiteesi.

      Poista
  3. Minulla tämä odottaa hyllyssä! Saattaapa hyvinkin olla minun makuuni, historiallinen viihde on ihan oma juttu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varma, että tämä romaani viehättää monia, toivottavasti sinuakin, Krista. <3 Minä nyt en vain vakuuttunut.

      Poista
  4. Latteus on oiva ilmaisu:1850-luvun historiallinen Uusi-Seelanti olisi kiinnostanut laajemmaltikin ja teoksen painoarvo olisi noussut ja sille olisi ollut eduksi laajempi historiallinen fakta ajanolon-, kulttuurin- ja tapainkuvauksineen. Tämä kaikki toteutettuna ihmissuhdekiemuroiden, turhan draaman ja romanttisen hömpän kustannuksella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudessa-Seelannissa on miljöönä jotain todella kiehtovaa, ja sen olisikin suonut nousevan enemmän esille.

      Poista
  5. Voi tuota Takkutukkaa :) Oikein toivon välillä hömppäkirjaa kaiken maailman kuolemien ja sielujen leijumiskirjojen väliin. Rakkautta ja romantiikkaa ja ah Uusi-Seelanti, sinne haluan matkustaa ainakin kirjassa. Ainoa syy miksi en ole vielä kirjaa lukenut on se, että se on vaikea pitää kädessä kun lukee, koska se on niin mahdottoman paksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kyllä hömppää tosiaan välillä tarvitaan kaiken synkkyyden keskelle. :) Tässä kohtaa hömppää vain oli minun makuuni liian hömppää, turhan suoriksi mutkat paikoin vedettiin.
      Luin tämän muuten e-kirjana, joten kirjan paksuus ei haitannut lukukokemusta.

      Poista
  6. Voi hitsi Mai, heittäydyinkö nyt vallan proosalliseksi tylyttäessäni, jotenkin vaan koen tuon rakkauden ja romantiikan, nuo eittämättömät elämän suolat, luontevimmin livenä ja vain harvakseltaan innostun verbaalista kerronnasta. Siispä siedätyshoitoon joutaa tämä tyttö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romantiikkaa ja rakkautta onkin vaikea kuvata niin, ettei kerronta lipsahda pateettiseksi. Auttaako siedätyshoitokaan? :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok