Siirry pääsisältöön

Hugh Howey: Kohtalo

"Miles nauroi, ja hänen äänensä kaikui rappukäytävässä, mutta Juliettelle tuli murheellinen olo. Ei vain siksi, että kaikki hänen tuntemansa ihmiset kuolisivat ennen kaukaista päivämäärää, vaan myös siksi, että tämän tiedon takia oli helpompi sulattaa kauhea ja iljettävä totuus: heidän päivänsä olivat luetut. Ajatus jonkin pelastamisesta oli mieletön, etenkin elämän pelastamisesta."
Hugh Howey: Kohtalo
(Like 2015)
Alkuteos Dust 2013
Suomentanut Einari Aaltonen
392 sivua
Kohtalo on Hugh Howeyn Siilo-trilogian varsin komea päätös. Teoksessa palataan sarjan avausosan tunnelmiin: toinen osa Siirros tarjosi tervetulleen hengähdystauon Siilon ja Kohtalon vahvan ristiaallokon välissä. Kohtalo nivoo edelliset osat luontevasti yhteen, ja parhaiten trilogia mielestäni toimii, jos kaikki osat lukee melko lyhyen ajan sisällä. Nyt minua vaivasi ajoittain se, että en kyennyt muistamaan kaikkia henkilöitä edellisistä osista.

Kohtalon päähenkilö on Siilon tapaan Juliette, joka on nyttemmin oman siilonsa pormestari. Aiempien seikkailujensa myötä hän on saanut maailmasta selville jotain merkittävää, mutta kun hän yrittää välittää tietonsa väelleen, hän törmää ennakkoluuloihin ja epäuskoon. Eikä se ole mikään ihme: vuosien propagandan tulosta on vaikea muuttaa sanoilla hetkessä.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat myös kahteen muuhun siiloon, eivätkä kaikki selviä vaurioitta, kun eri suuntiin vetävät voimat taistelevat. Tieto, usko ja luottamus nousevat suureen merkitykseen, kun tunnetun maailman perustukset tutisevat.

Howey rakentaa taitavasti teoksensa juonta, mutta en voinut lukiessani välttyä pohtimasta, olisiko vähemmän ollut lopulta enemmän. Hieman pitkitetyn oloiseksi seikkailu paikoin äityi, enkä ollut kaikkien käänteiden tarpeellisuudesta aivan vakuuttunut.

Hugh Howey luo teoksessaan kuvan maailmasta, joka on murheellinen. Kuva ihmisestä ei ole järin mairitteleva: vaikka ihmiskunta on kokenut käsittämättömän mullistuksen, eivät vallanhimo, kostonhalu ja kontrollintarve ole hävinneet mihinkään. Kammottavissa olosuhteissa moni on valmis lähes mihin tahansa selviytyäkseen hengissä.

Silti Kohtalossa on kauniisti myös toivoa ja valoa. Niitä molempia tarvitaan.

Dystopiatrilogian päätösosasta muualla:

Kommentit

  1. Siilon olen lukenut,ja olin autuaan tietämätön, että siitä sikisi trilogia. Valoa ja toivoa: hyvä!

    Käväise blogissani. Saat Älyttömät joululahjat -haasteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa ja toivoa tänä(kin) aikana tarvitaan.

      Kiitos haasteesta, tulen piakkoin vierailulle blogiisi!

      Poista
  2. Hyvin samoin ajatuksin luin tätä kirjaa. On karmiva ajatus, että ihmiskunta voitaisiin nollata ja aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä- ja muuttuisiko siltikään mikään, onko itsekkyys ja vallanhalu niin syvällä meissä. Jotenkin olisin kaivannut vielä syvällisyyttä kirjaan enemmän, vaikka toisaalta olin mielissäni, että tässä osassa tapahtui enemmän kuin trilogian keskiosassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ahdistavia ajatuksia trilogia herättää, eikä usko ihmiseen ole kovin korkealla. Minäkin pidin kuitenkin siitä, että tämä päätösosa oli vahvempi kuin keskiosa, joka oli aika suvantomainen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…