Siirry pääsisältöön

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

"Joinain tulvaöinä katselen kukkulalta alas kaupunkiin. Seuraan vesiä, jotka kohoavat korkeina ja kesyttöminä, paisuvat pihojen poikki, työntävät tieltään tuoleja ja pöytiä, joita ihmiset ovat turhaan latoneet hauraiksi, pettäviksi silloiksi. Meri ei kuitenkaan koskaan yllä Seittien Taloon asti. Kutojat kääntävät kylkeä kellojen soidessa, eivätkä suo asialle monta ajatusta.
Emmi Itäranta:
Kudottujen kujien kaupunki
(Teos 2015)
335 sivua
Kudottujen kujien kaupunki on Emmi Itärannan toinen romaani. Teemestarin kirja (2012) oli niin vahva avaus kirjailijan uralle, että odotukset toista romaania kohtaan ovat olleet korkealla. Hienosti Itäranta odotukset lunastaa: käsillä on vivahteikas fantasiatarina, joka pitää otteessaan.

Romaanin päähenkilö on Eliana, nuori kutojanainen, joka asuu Seittien Talossa. Hän kuuluu toistuvien tulvien uhkaaman saariyhteisön parempiosaisiin ja pitää itseään varsin onnekkaana, vaikka lukijan mielessä väkisin käy, onko Seittien Talossa asumisessa kysymys vapaudesta laisinkaan. Elianan tasainen, kudonnan täyttämä elämä muuttuu, kun talon pihasta löytyy pahoinpidelty nainen, joka ei kykene puhumaan. Naisen käteen on kuitenkin tatuoitu Elianan harvinainen nimi, ja siten kytkös heidän välilleen on syntynyt jo ennen heidän tapaamistaan. Valerian kohtalo ei jätä Elianaa rauhaan, vaan hänen on lähdettävä tutkimusmatkalle, joka on vaarallinen.

Elianan kotisaari on Neuvoston vallassa, eikä Neuvosto epäile valtaansa käyttää. Hallitsijat vainoavat Unennäkijöitä, sillä uneksiminen on kielletty. Yöllä unta nähneet viedään Tahrattujen Taloon, joka on käytännössä vankila ja pakkotyölaitos. Eikä siinä kaikki: tuomitut merkitään loppuiäkseen niin, että heidän tarinansa on kaikkien nähtävillä. Niinpä kirjaan muotoutuu tarinaa vallankäytöstä, julmuudesta, tiukasta kontrollista ja suoranaisesta propagandasta ja diktatuurista. Vastapainona löytyy ystävyttä, rakkautta, oikeudenmukaisuudentajua ja mielikuvituksen voimaa.

Kudottujen kujien kaupunki on kaunis kirja. Emmi Itäranta kirjoittaa hengästyttävän kauniisti mutta välttää hienosti liiallisen koukeroisuuden tulvan, joka voisi tukahduttaa lukijan alleen. Kauniisti jäi mieleen ajatus, että pimeydessäkin täytyy aika ajoin kulkea, jotta pääsee kohti valoa.

Katjan tavoin kiitän romaanin kaunista loppua, joka piti lukea yhä uudelleen. Saralle romaani oli vahvasti musiikillinen lukukokemus ja teos lukeutuu Kirsin kirjavuoden huippuihin, mutta Tuija ei täysin lumoutunut. "Olen totaalisen myyty", sanoo Katri ja Krista määrittelee teoksen viiden tähden paketiksi. Heidi ei pettynyt mutta bleuen lukukokemus jäi ohueksi. "Mestariteos", toteaa Suketus.

Kommentit

  1. Olis varmaan korkea aika minunkin tutustua Itärannan kirjoihin. Terveisin Nolo noviisi

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja odottelee täällä vielä lukijaansa. Odotukset ovat suht korkealla, tätä pn kehuttu niin paljon! Pidin Itärannan esikoisesta, joskaan en rakastunut siihen täysillä. Ehkä siksi tämäkin kirja on jäänyt n.s. odottelemaan sopivaa hetkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin tästä esikoista enemmän, vaikka ei Teemestarin kirjakaan huono lukukokemus ollut.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…