Siirry pääsisältöön

Kuvaterveisiä Espanjasta

Sattui niin, että ensimmäistä kertaa elämässäni olin kotimaan ulkopuolella joulun. Suuntasimme perheen kanssa Fuengirolaan, ja tässä muutamia kuvia matkaltamme.


Joulu näkyi tukikohdassamme Fuengirolassa jouluvaloin:



Mijasin kylästä olin ennen matkaa kuullut paljon, ja se oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Joulun alla ruuhkaa ei ollut, joten saimme kaikessa rauhassa ihastella kaunista vuoristokylää:





Varsin hulppeita jouluvaloja sai ihastella Malagassa. Piipahdimme siellä eräänä iltana juuri kuuluisan jouluvalaistuksen takia, ja matka kannatti - ruuhkista huolimatta. Yli 500 000 euron panostus valaistukseen todella näkyi.


Espanjan Aurinkorannikko oli kiinnostava, uusi tuttavuus. Suomalaisia alueella majailee paljon, mikä ei ole ihme: Suomea edullisempi hintataso, kohtuulliset lentomatkat ja miellyttävä ilmasto houkuttelevat varmasti. Ykkössuosikkikohteekseni Fuengirola ei nouse, mutta en myöskään näe syytä, miksen voisi tuohon rannikkokaupunkiin uudelleen palata. Fuengirolasta on helppo tehdä tutustumisretkiä lähikyliin ja -kaupunkeihin. Nyt ehdimme vain hieman raapaista pintaa.

Kommentit

  1. Olen viettänyt pari joulua Kanarialla, ja tuli aivan ne muistot mieleen näistä kuvista. Jouluvalot eivät tosin olleet laisinkaan noin komeat ainakaan siellä, missä me liikuimme. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole Kanarialla käynyt lainkaan. Malagan jouluvalot ilmeisesti ovat suorastaan kuuluisat, eikä ihme. Hulppeat olivat.

      Poista
  2. Mukava kuvaraportti. Pidin erityisesti kuvasta, jossa oli siniset kukkaruukut.

    VastaaPoista
  3. Nämä kuvat eivät ainakaan helpota pahasti oireilevaa matkakuumetta :D Jumituin pitkäksi aikaa tuohon kuvaan, jossa on vene puun alla ja taustalla ranta ja meri... Siinä kelpaisi viettää hetki varjossa hyvän kirjan kanssa... Ah, pakko päästä lämpimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan: täydellinen paikka lukemiseen tuo vene. :)

      Poista
  4. Oih, joulu lämmössä! <3

    Kaunis kuvakavalkadi matkaltanne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu palmujen alla oli kyllä mukavan erilainen kokemus. :)
      Kiitos, Kaisa Reetta!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok