Selasin sivuja, jotka näyttivät aivan yhtä tyhjiltä kuin kirjan kannettiin, mikä oli outoa, sillä kirja oli selvästi kulunut ja käytetty. Sytytin yöpöydän valon ja samassa katseeni kiinnittyi haaleaan kirjoitukseen toisella sivulla. Siirsin kirjan lähemmäksi valoa. Teksti oli kaunista, käsin kirjoitettua ja yllättävän helppolukuista. Se näytti jatkuvan myös seuraavilla sivuilla.
Löytämänsä kirjan myötä Sofia tutustuu Mein tarinaan. Mei on elänyt satoja vuosia aiemmin Japanissa, mutta hänen ajatuksensa ja kokemuksensa vievät Sofian mukanaan niin, että tämän on välillä on vaikea erottaa historiaa nykyhetkestä.
Villa Ruusussa Sofia asettuu osaksi ystäväjoukkoa ja iltaisin hän sukeltaa Mein maailmaan. Kaikki on leppoisaa ja miellyttävää, ja puutarhan ympäröimässä talossa Sofian on mahdollista tarkastella elämäänsä hieman etäämmältä. Lyhyeksi tarkoitettu visiitti venyy, ja nuoret aikuiset kuluttavat aikaansa muun muassa hevosten parissa.
Mei puolestaan elää keskellä juonittelua ja joutuu puntaroimaan omia mahdollisuuksiaan. Hän on orpotyttö, jonka asema on selvästi heikompi kuin Ayame-serkulla, joka haluaa Mein olevan tukenaan uudessa elämäntilanteessa.
Sofian ja Mein tarinassa on yhtymäkohtia, ja minua kiehtookin ajatus siitä, miten ihmiset eri ajoissa ja paikoissa eivät välttämättä ole kovin erilaisia. Olisin kuitenkin ehkä toivonut hieman vahvempaa yhteyttä tarinalinjojen välille. Silti pidin suuresti sekä Sofian että Mein maailmoista, ja varsinkin jälkimmäiseen olisin perehtynyt mieluusti vielä enemmän. Mietin jopa, että Mei olisi yksinäänkin voinut riittää romaanin päähahmoksi, niin hienosti historiallinen osuus tässä romaanissa toimii ja vie mukanaan.
Nuorille aikuisille suunnatun romaanin vahvuus on ehdottomasti sen kiehtova tunnelma. Uni ja todellisuus sekä mennyt ja nykyaika limittyvät hienosti, ja lukijalle jätetään riittävästi tilaa tehdä omia päätelmiään. Paikoin tosin tuntui, että kerrontaa olisi voinut hieman tiivistää.
Uskoisin romaanin olevan mainiota luettavaa kohderyhmälleen, mutta se sopii oikein hyvin myös aikuisemmalle yleisölle. Romaania maustaa fantasia, mutta sitä ei kannata säikähtää: Joka kurjen laulua kuuntelee koettelee reaalimaailman rajoja miellyttävällä tavalla.
Pitää muuten erikseen vielä mainita kirjan kansi: se herätti kiinnostukseni teosta kohtaan alun perin. Kauniin kannen on tehnyt kirjailija itse.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Sinikka Koyaman kirjalla avaan osallistumiseni vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen. Teos asettuu kohtaan 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä.
Nyt alko tosissaan kiinnostaa tää kirja.
VastaaPoistaKiva kuulla!
Poista