He puhuivat toisten uskovien kanssa. Pitäisi edetä varovaisesti ja tarkoin harkiten, mutta pelottomin mielin taistelun hetken koittaessa. Tean mieli kävi valoisammaksi. Oli lohdullista, että Herran asia edistyi, vaikkei Jens Rønin kalaonnessa ollutkaan kehumista. Tea näki jo jäykät niskat taipuneina ja eksyneet sielut lepoonsaatettuina puhtauden satamassa. Ehkä hänkin voisi vielä joskus kerran iloita maan päällä. Anton Knopper oli tulta ja tappuraa. Hänkin tunsi seudun synnillisyyden raskaana taakkana sydämellään. Povl Vrist ja Mariane olivat ulkopuolisia. Puheen kääntyessä Jumalaan heidän katseensa jäykistyi ja suunsa vaikeni. Heihin ei tehonnut pisto eikä puraisu. Marianen suu puristui kovaksi. Ei, hänestä ei tulisi koskaan Jumalan lasta.
Alkujaan vuonna 1928 julkaistu romaani perustuu todellisiin tapahtumiin. Tapahtumat käynnistyvät siitä, kun joukko ”heränneitä” asettuu uudelle kotiseudulle asumaan. Asumukset lännen rannikkopitäjässä jäävät taakse, kun vaimot ja lapset siirtyvät kalastajamiestensä perässä vuonon rannalle. Uudet asukkaat muodostavat varsin kiinteän joukon.
Pääosin joukkoa yhdistää harras uskonnollisuus. Heränneet paheksuvat esimerkiksi tanssimista ja pitävät paikkakunnan pappia turhan vapaamielisenä. Joukkoa ilahduttaakin heidän oman seurakuntansa pappi, joka tulee pitämään herätyskokousta ja saa kiihkomielisellä saarnallaan seudun vanhojakin asukkaita kääntymään ”oikean uskon” suuntaan.
Usko ei kuitenkaan yksin elätä vaan ihmisten täytyy uurastaa saadakseen leipää pöytään. Elantoa haetaan ennen kaikkea merestä, kuten kirjan nimikin kertoo, mutta aina saalis ei ole odotusten mukainen. Työnteon tulos – hyvä tai huono – nähdään Jumalan merkkinä. Kun kiista kalavesistä päätyy yhteenottoon paikallisten kanssa, pelätään huonojen saaliiden olevan Jumalan kosto siitä, että miehet menettivät malttinsa ja ajautuivat nujakointiin.
Uskonto on romaanissa hyvin merkittävässä osassa. Se sitoo tiukasti yhteen muuttajien yhteisöä, vaikka toisaalta Mariane on uskonnollisuutta kyseenalaistava henkilöhahmo – tai ainakaan hän ei suostu tuomitsemaan toisia kuten monet muut. Tuomitsevuuden ja suvaitsemattomuuden ääripäätä puolestaan edustaa Tea, joka vaatii hyvin tiukkaa pitäytymistä synnittömyydessä ja saa kuitenkin huomata karvaasti, että kaikkea hänkään ei pysty hallitsemaan.
Ihailen Kalastajissa sitä, miten vivahteikkaasti ja ymmärtäen romaani henkilöitään kuvaa. Varsin suljetussa yhteisössä asetutaan uusille seuduille suurin toivein mutta samalla peläten muutosta ja maallista. Moni on kovin tiukasti omaksumiensa tapojen kannalla, ja nöyryys, pelokkuus sekä usko kulkevat rinta rinnan, kun ihmiset elävät arkeaan.
On ymmärrettävää, että ihmisiä pelottaa synnin seuraus sekä omasta että läheisten puolesta, mutta samalla suvaitsemattomuus tuntuu tunkkaiselta ja raskaalta – siksi onkin tärkeää, että mukana on myös henkilöitä, jotka eivät tiukkoja sääntöjä purematta niele. Hienosti romaani onnistuu muistuttamaan myös siitä, että henkilöhahmot ovat inhimillisiä ja moninaisia olentoja, jotka toimivat lopulta hyvistä tarkoitusperistä käsin.
Kerronta kattaa useamman vuoden ajanjakson. Tekstissä on runsaasti dialogia ja paikoin hieman irralliselta tuntuvia huomautuksia. Niille kuitenkin löytyy selityksensä myöhemmin ja kokonaisuutena teos toimii hyvin. Kertomus vetää ja henkilöt kiinnostavat kaikessa vajavaisuudessaan.
Vaikka Kalastajat on lähes sadan vuoden kunnioitettavassa iässä, on sillä paljon annettavaa nykyajalle myös. Jos kohta uskonto ei näyttele monellekaan niin suurta osaa kuin romaanihenkilöiden elämässä, lienee hyvä miettiä, mitä meidän aikamme ”uskonnot” ovat, minkälaisissa tilanteissa me teemme valintoja suvaitsevuuden ja tuomitsemisen välillä.
Helmet 2023: 7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta.
Hans Kirkistä en muistakaan koskaan kuulleeni, joten kiinnostava uusi tuttavuus. Vahva uskonnollisuus teemana tai tärkeänä kehyksenä tarinassa ei kuitenkaan oikein innosta. Tiedostan, että minulla on voimakas suhde uskontoihin siinä mielessä, että haluan itse pysytellä niistä erossa enkä voi sietää ”saarnaamista” :D
VastaaPoistaUskonnonvapauden suon kyllä mielelläni kaikille, mutta en oikein jaksa sitä, että asioita peilataan esim. Jumalan tahdon kautta tyyliin huono kalasaalis on rangaistus. Toisaalta tämä kirja silti vähän uteloittaa ihan aikakautensa takia. Kiitos siis erittäin kiinnostavasta kirjoituksesta!
Hieman arvelutti etukäteen juuri tuo uskonnollisuus mutta en kuitenkaan kokenut sitä liian vahvana tässä. Varmaan ainakin osin kerronnan vuoksi: minusta se ei mene liikaa uskoon vaan onnistuu jotenkin näyttämään henkilöitä paitsi uskonnollisina myös inhimillisinä olentoina, jotka yrittävät tehdä parhaansa. Lopulta päädyin ajattelemaan, että uskonto voisi olla oikeastaan mitä tahansa muutakin, joka vaikuttaa suuresti koko ajatusmaailmaan, ja siinä mielessä tämä romaani on kyllä hyvin kiinnostava.
PoistaOlit löytänyt klassikon josta en muista ikinä kuulleenikaan, mutta myönnetään että tanskalaisen kirjallisuuden tuntemukseni on lähes olematonta...
VastaaPoistaJa vaikuttaa kyllä potentiaalisesti kiinnostavalta, laitan nimen muistiin...
Rohkenen tätä suositella. Yllätyin positiivisesti – taisin odottaa etukäteen jotain melko hidassoutuista, raskastakin, mutta ihmiskuvaus jäi hienona seikkana mieleen.
PoistaTämä on minulle ihan tuntematon klassikko. Niin huonosti sitä on tutustunut jopa toisten Pohjoismaiden kirjallisuuteen. Hienoa, että toit kirjan esille!
VastaaPoistaTörmäsin tähän ihan sattumalta joitakin vuosia sitten, kun etsiskelin luettavaa (varmaan klassikkohaastetta varten). Moni teos on sen jälkeen kiilannut tämän ohitse mutta nyt oli oivallisesti Kalastajien aika.
PoistaUutta minullekin. Tähän voisi vaikka tarttua, koska uskonkuvaukset ovat minusta hyvin kiinnostavia. Kalastajaelämä ei taas sen kummemmin puhuttele.
VastaaPoistaKalastajaelämä jää tässä teoksen nimestä huolimatta aika lailla sivuun, enemmän on kysymys pienehköstä yhteistöstä ja sen ihmisistä. Ehkä kalastajat voidaankin nähdä myös symbolisesti.
PoistaMinäkin tunnustan, etten ole koskaan kuullut Hans Kirkista. No nyt olen, kiitos! Minullakin on hakusessa kirja tuohon haastekohtaan, harmi kun Tove Ditlevsenin trilogia tuli jo luettua kokonaisuudessaan. Tämä kirja menee siis ehkä-listalle tuohon haastekohtaan. Puhuttelee tuo mainitsemasi henkilöiden vivahteikkuus ja inhimillinen sanoma.
VastaaPoistaKööpenhamina-trilogia odottelee hyllyssäni lukemistaan mutta – häpeä tunnustaa – en ollenkaan ajatellut, että sehän sopisi tähän kohtaan aivan mainiosti. No, jälleen se tuolla odottelee aikaa parempaa, eiköhän se joskus tule.
PoistaTanskasta olen lukenut etupäässä dekkareita. Postauksesi toi mieleeni islantilaisen Halldor Laxnessin teoksen Salka Valka. Sekin sijoittui kalastajakylään. Islantiin. Kirjailija vaihtoi välillä uskontonsa katoliseksi ja kiinnostui uskosta. Sitten usko vaihtui elokuviin ja lopulta taas kirjoihin ja kirjailijauraan.
VastaaPoistaOlen karsastanut uskontoaiheisia kirjoja, mutta eihän se onnistu. Uskonto on mukana elämässä tavalla tai toisella ja siten myös kirjoissa. Jotkut lahkot ovat todella pahoja joukkoitsemurhineen ym. Ruotsalaisen Karin Smirnoffin trilogian toisessa kirjassa Viedään äiti pohjoiseen on uskonnollinen lahko, joka hallinnoi yhtä kylää Pohjois-Ruotsissa. Ihan meni kylmät väreet selässä, kun luin siitä touhusta.
Salka Valkan luin vuosia sitten ja muistan pitäneeni siitä. Pitäisikin muuten lukea se uudestaan, kun Kalastajat on vielä muistissa – voisi verrata teoksia keskenään.
PoistaHienoa muuten, että nostit Smirnoffin trilogian tässä kohtaa esille. En tullutkaan ajatelleeksi, että tuo uskontoasia yhdistää Kalastajia ja trilogian kakkososaa. Jälkimmäisessä on tosiaan kylmäävä se uskonnollinen ulottuvuus, ja kyllä Kalastajistakin tietynlaista julmuutta löytyy.
Tämä on minulle entuudestaan aivan tuntematon klassikko, mutta kiinnostavan kirjan olet löytänyt klassikkohaasteeseen. Tuo Helmet-haasteen kohta tuntuu itselle aika haastavalta, mutta alustavasti olen kaavaillut siihen Salka Valkaa... se on minulta vielä lukematta, mutta on jäänyt vinkkinä mieleen klassikkohaasteen aiemmilta kierroksilta.
VastaaPoistaSalka Valka on minusta kiinnostava, luin sen muutama vuosi sitten. (Siis vuonna 2014, kävin kurkkaamassa blogista 🤭) Tuntuu, että ruotsalaisia klassikoita tulee helpommin mieleen kuin muita, ja Norjasta tietysti Ibsen.
Poista