Siirry pääsisältöön

Johanna Laitila: Synty

Äänet seinän takana tihenivät paksuksi sakaksi, korvassani leijuvaksi sähköiseksi pölyksi. Kuulin, kuinka lusikka kilisi lautasta vasten, selkä suoristui rutisten, haukotus karkasi nielusta makean ynähdyksen saattelemana, niin vapaasti ja väkivaltaisesti kuin vain silloin, kun ihminen on aivan yksin, uskoo ettei kukaan kuule. Haukotus tarttui seinän läpi minuun, se lähti palleasta, nousi rintakehän kautta kurkkuun ja puhkesi nielusta suun limakalvoille. Minä yritin niellä haukotuksen, ja vedet nousivat silmiini. 

Johanna Laitila: Synty
Otava 2020
240 sivua
äänikirjan lukija Hanna Saari
kesto 7 t 57 min

Johanna Laitilan Lilium regale (Gummerus 2019) jäi mieleen omaäänisenä ja joukosta voimakkaasti erottuvana romaanina, jonka kirjoittajalta intouduin odottamaan innolla lisää – huolimatta siitä, että olen kuullut esikoiskirjailijan saattavan ahdistua itseensä kohdistuvista toisinkoisen odotuksista. 

Johanna Laitilan toisinkoista ei tarvinnut (onneksi) odottaa kauan, sillä nyt on ilmestynyt Synty. Ja odotukset se kyllä lunastaa: jälleen vahvan omaäänistä ja kirkkaasti erottuvaa kerrontaa, joka jää mieleen.

Romaani vie lukijansa 1910-luvun Helsinkiin. Yhteiskunnassa kuohuu, mutta Aleksanteri käpertyy asuntoonsa ja itseensä. Hän asuu Hakaniemessä ja työskentelee kääntäjänä, kun naapurihuoneistoon asettuu salaperäinen venäläismies. Koska Aleksanteri osaa venäjää, pyytää vieraan miehen vuokraisäntä Aleksanteria avuksi ja pitämään seuraa miehelle. 

Groteski, määrittelee kirjan esittely, ja sitä Synty tosiaan on. Ei kuitenkaan pelkästään groteski vaan myös lumoava, huomiota herättävällä tavalla kaunis. Johanna Laitila luo kieltä, joka vetoaa aisteihin ja on runsasta. Kieli ei kuitenkaan ajaudu liian koukeroiksi vaan hellii vastaanottajaansa. 

Synty on myös hämmentävä. Se on kiehtova kokonaisuus, jossa luonto on osa ihmistä ja ihminen eläimellinen. Fiktioon kietoutuu osa Suomen historiaa kiinnostavalla tavalla, ja kiehtova on myös kysymys sukupuolesta ja sukupuolisuudesta. 

Synty on niitä kirjoja, joille yksi lukukerta ei tunnu riittävän: kirjan päätyttyä haluaisi palata sen äärelle uudelleen, hetimiten. Synty on myös niitä kirjoja, joita olisi antoisaa tarkastella vaikkapa lukupiirissä. Ennen kaikkea se on romaani, jossa riittää pohdittavaa kaikessa mehevyydessään.

Kirjasta puhutaan myös ainakin Kirjavinkeissä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju ) Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017) 153 sivua Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja  on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa. Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie  etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti: Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot  puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostettaisii