Siirry pääsisältöön

Ian McEwan: Rannalla

He olivat nuoria, korkeasti koulutettuja ja hääyönään molemmat ensikertalaisia ja he elivät aikana, jolloin keskusteleminen seksuaalisista vaikeuksista oli peräti mahdotonta. Vaikka eihän se koskaan helppoa ole. He istuutuivat illallispöytään 1700-luvun tyylisen majatalon pikkuruisessa olohuoneessa. Viereisessä huoneessa, jonka ovi oli auki, näkyi kapeahko kahdenmaattava pylvässänky ja sen puhtaan valkoinen päiväpeite oli pingoitettu niin hämmästyttävän sileäksi, ettei olisi uskonut ihmiskäden moiseen kykenevän.
Ian McEwan: Rannalla
Otava 2007
Alkuteos On Chesil Beach
Suomentanut Juhani Lindholm
191 sivua
Äänikirjan lukija Jussi Puhakka
Kesto 4 t 9 min
Rannalla-romaanin päähenkilöt ovat Edward ja Florence, jotka ovat menevät naimisiin. On vuosi 1962, sodanjälkeinen aika ja uudenlaisen vapautumisen aika. Edwardille ja Florencelle vuosi 1962 merkitsee paitsi avioliittoon astumista, myös kokonaan uutta elämänvaihetta, lupausta parisuhteesta, yhteisestä kodista ja uudenlaisesta elämästä. Taakse ovat jäämässä lapsuudenperheet ja -kodit, tilalle astuvat aikuiselämän ilot ja surut.

Naimisiin meneminen sisältää valtavasti latausta. Seksuaalinen vapautuminen tekee tuloaan ja tiukoista säännöistä irtautuminen on jo näkyvissä. Nuoripari elää hetkessä, jossa traditiot ovat läsnä mutta jossa uusi, moderni maailma jo koputtelee ovella. He haluavat tietenkin olla nuoria ja moderneja, uuden ajan kasvatteja. Mutta mihin kaikkeen vapaus riittää? Miten paljon perinteistä voi irtautua?

Ajan säädyllisyyden vaatimukset ovat aiheuttaneet sen, että ennen avioliittoa Florence ja Edward ovat pidättäytyneet lähemmästä kanssakäymisestä ja tyytyneet suudelmiin ja koskettelemiseen. Ei ihme, että hääpäivän ilta on täynnä latausta. Edward on pidätellyt kiihkoaan ja odottanut hääyötä lähes epätoivoisesti. Florencen sisällä taas kuohuu päinvastaisesta syystä: hän pelkää ja suorastaan kammoaa sitä, mitä on tulossa. Ajatuskin seksistä saa naisen voimaan pahoin, eikä hän saa kerrottua tuoreelle miehelleen, mitä pidättyväisen ulkokuoren alla piilee. Paljon sanottavaa kyllä olisi.

Tapahtuma-aikaan kuuluu se, että intiimeistä asioista ei juuri puhuta. Puhumattomuus puolestaan aiheuttaa sen, että tilanne karkaa käsistä eivätkä Florence ja Edward enää hallitse tapahtumia. Keskeinen kysymys on: mitä olisi tapahtunut, jos aika olisi ollut toinen?

Rannalla on upea romaani, jonka intensiivisyys vie mukanaan. Kertoja sukeltaa henkilöidensä mielenmaisemiin sortumatta osoittelemaan tai alleviivaamaan. Kuvaus on herkkää ja kaunista, ja kaiken yllä soi surumielinen sävel. Syntyykö se Florencen herkissä käsissä? Joka tapauksessa tarina jättää jälkeensä kaihoa ja tunteen, että kirjaa lukiessa on ollut jonkin suuren äärellä.

Järjellä ja tunteella -blogista löytyy runsaasti linkkejä muihin blogeihin. Kirjasta kirjoittavat myös ainakin Leena Laurila, Mari, essielina ja MannilainenKirsin Book Clubissa arvioidaan kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa.

Helmet 2019 -haasteessa Rannalla asettuu kohtaan 24: Sokkona hyllystä valittu kirja. Kirja valikoitui luettavakseni, kun silmät kiinni selasin Storytelin kirjahyllyä.

Kommentit

  1. Tämä on todella hieno kirja, jonka lukee kerta, kerran jälkeen uudestaan.

    ♥♥

    VastaaPoista
  2. Olenkohan joskus aloitellut lukea tätä, hmm. Alkaako tämä jotenkin niin, että pari on riidoissa? Vai mahdanko sekoittaa johonkin toiseen romaaniin. Kesken kirja ei minulla jäänyt siksi, etteikö olisi kiinnostanut, vaan muistaakseni tuli jokin äkkilähtö jonnekin.

    Joka tapauksessa tämä pitää lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pari varsinaisesti riidoissa ole vaan tunnelma on ennemminkin jännittynyt. Tuo ylhäällä oleva sitaatti on muuten ihan alusta.

      Joka tapauksessa kannattaa lukea! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok