– Hei, kuiskasin.
Peura ei hievahtanut. En uskaltanut irrottaa katsetta eläimen silmistä. Oli hiljaista kuin sadussa.
– Mulla ei ole ketään, kuiskasin. – Ja mua kiusataan.
Peura tuijotti.
– Mua vihataan, kuiskasin.
Olin varma, että peura ymmärtää. Se kääntyi hitaasti, ikään kuin sanojani miettien, ja juoksi pois. Metsä vain rasahteli, pitkään.
Antti Rönkän esikoisromaani Jalat ilmassa kertoo Aarosta, joka aloittaa yliopisto-opinnot Jyväskylässä ja yrittää samalla aloittaa kokonaan uuden elämän. Menneisyys ei kuitenkaan jätä nuorta miestä rauhaan, vaan rankan ja vuosia jatkuneen koulukiusaamisen kaiut kantautuvat aikuisuuteen saakka.
Uudessa kotikaupungissa ja alkaneiden opintojen parissa olisi hyvinkin mahdollisuus uuteen alkuun. Mieli ei kuitenkaan jätä rauhaan vaan sisäinen ääni muistuttaa jatkuvasti siitä, miten ja minkälaisena kiusaajat Aaron näkivät. Uusia ihmissuhteita on vaikea solmia, kun sisällä joku muistuttaa koko ajan, miten huono ihminen Aaro on.
Älä usko, tekisi mieli sanoa. Samalla tietää, että yhdellä lausahduksella ei mitenkään korjata sitä, mitä on rikottu systemaattisesti vuosikaudet. Aaro tarvitsee jotain muuta, ja keskeinen kysymys onkin, miten Aaron käy.
Antti Rönkä tavoittaa todella hienosti päähenkilönsä sisäisen maailman. Osoittelematta tarinasta muotoutuu kuva siitä, miten vahvat jäljet kiusaaminen jättää ja miten se lyö leimansa lähes kaikkeen, vaikka kiusaajat olisivat jo kaukana, niin ajassa kuin matkassa mitattuna. Se romaanissa juuri vavahduttaakin: miten yksinäinen ja huono Aaro kokee olevansa yhä vain, vaikka mahdollisuuksia olisi paljoon muuhun.
Jalat ilmassa on rohkea ja kaunistelematon kuvaus koulukiusaamisesta ja sen seurauksista. Takaumien kautta paljastuu, mitä vuosia sitten tapahtui, mutta olennainen on nykyhetki, jossa ovat muistot ja kysymys, miten menneen voi jättää taakse. Voiko eheytyä vuosista, jotka repivät riekaleiksi?
Rönkä kirjoittaa – valitettavasti – omien kokemustensa pohjalta. Omakohtaisuuden pohjalta muotoutuu intensiivinen ja vaikuttava romaani, jonka soisi päätyvän mahdollisimman monen luettavaksi.
Tästä vavahduttavasta esikoisesta muualla: Tuija, Annika ja Tiina.
Peura ei hievahtanut. En uskaltanut irrottaa katsetta eläimen silmistä. Oli hiljaista kuin sadussa.
– Mulla ei ole ketään, kuiskasin. – Ja mua kiusataan.
Peura tuijotti.
– Mua vihataan, kuiskasin.
Olin varma, että peura ymmärtää. Se kääntyi hitaasti, ikään kuin sanojani miettien, ja juoksi pois. Metsä vain rasahteli, pitkään.
Antti Rönkä: Jalat ilmassa Gummerus 2019 224 sivua Äänikirjan lukija Ville-Veikko Niemelä Kesto 5 t 16 min |
Antti Rönkän esikoisromaani Jalat ilmassa kertoo Aarosta, joka aloittaa yliopisto-opinnot Jyväskylässä ja yrittää samalla aloittaa kokonaan uuden elämän. Menneisyys ei kuitenkaan jätä nuorta miestä rauhaan, vaan rankan ja vuosia jatkuneen koulukiusaamisen kaiut kantautuvat aikuisuuteen saakka.
Uudessa kotikaupungissa ja alkaneiden opintojen parissa olisi hyvinkin mahdollisuus uuteen alkuun. Mieli ei kuitenkaan jätä rauhaan vaan sisäinen ääni muistuttaa jatkuvasti siitä, miten ja minkälaisena kiusaajat Aaron näkivät. Uusia ihmissuhteita on vaikea solmia, kun sisällä joku muistuttaa koko ajan, miten huono ihminen Aaro on.
Älä usko, tekisi mieli sanoa. Samalla tietää, että yhdellä lausahduksella ei mitenkään korjata sitä, mitä on rikottu systemaattisesti vuosikaudet. Aaro tarvitsee jotain muuta, ja keskeinen kysymys onkin, miten Aaron käy.
Antti Rönkä tavoittaa todella hienosti päähenkilönsä sisäisen maailman. Osoittelematta tarinasta muotoutuu kuva siitä, miten vahvat jäljet kiusaaminen jättää ja miten se lyö leimansa lähes kaikkeen, vaikka kiusaajat olisivat jo kaukana, niin ajassa kuin matkassa mitattuna. Se romaanissa juuri vavahduttaakin: miten yksinäinen ja huono Aaro kokee olevansa yhä vain, vaikka mahdollisuuksia olisi paljoon muuhun.
Jalat ilmassa on rohkea ja kaunistelematon kuvaus koulukiusaamisesta ja sen seurauksista. Takaumien kautta paljastuu, mitä vuosia sitten tapahtui, mutta olennainen on nykyhetki, jossa ovat muistot ja kysymys, miten menneen voi jättää taakse. Voiko eheytyä vuosista, jotka repivät riekaleiksi?
Rönkä kirjoittaa – valitettavasti – omien kokemustensa pohjalta. Omakohtaisuuden pohjalta muotoutuu intensiivinen ja vaikuttava romaani, jonka soisi päätyvän mahdollisimman monen luettavaksi.
Tästä vavahduttavasta esikoisesta muualla: Tuija, Annika ja Tiina.
Aihe on kauhea, mutta se on valitettavan totta monen kohdalla. Kiusaaminen on inhottavaa ja siihen pitäisi puuttua tiukemmin yhteiskunnan taholta. Suositaan käyttäytymään paremmin ja kohtelemaan kaikkia tasa-arvoisesti. Hyvät kaveritaidot kunniaan.
VastaaPoistaKiusaaminen on ilmiönä niin vaikea. Yrityksiä puuttua siihen on kyllä tehty, mutta en tiedä, onko mitään oikeasti toimivaa keinoa olemassa. Yksi tapa vaikuttaa on tämä, mitä Rönkä tekee: tuodaan tuntuvasti esille, miltä kiusaaminen tuntuu.
PoistaKiitos kirjan hyvästä esittelystä. Tämä on todella tärkeä aihe. Hienoa että siitä kirjoitetaan tällä tavalla. Hyvää joulunalusaikaa sinulle!
VastaaPoistaAihe on tosiaan tärkeä, ja olen vaikuttunut siitä(kin), miten Rönkä nostaa näin vaikean aiheen niin hienosti esille. Kiitos, Anneli, hyvää joulunalusaikaa myös sinulle!
Poista