Siirry pääsisältöön

Juha Hurme: Niemi

"Suomalaisten ja saamelaisten geenistöt ovat muodostuneet 11 000 vuoden maahanmuuttovirran tuloksina. Suomalaiset eivät saapuneet Niemelle valmiina kansana, ei sinne päinkään! Semmoista ei ole kuin "valmis kansa". Suomalaisuus kuten kaikki muutkin -laisuude ja -läisyydet ympäri maapallon ovat tietenkin yhä liiketilassa, ihmiset kulkevat ja sekoittavat geenejään. Se on ihanaa ja terveellistä! Mixing The Colours, kuten Iggy Pop laulaa."

Juha Hurme: Niemi
Teos (2017)
448 sivua

Juha Hurmeen Niemi tuli luettua jo aikoja sitten, mutta blogiin en saanut hetimiten kirjoitettua mitään. Jäin hauduttelemaan, jotta pääsisin selvyyteen siitä, millaisia tuntoja Finlandia-palkinnon voittanut teos minussa oikein lopulta herättää. Ihan kuukausitolkulla ei ollut tarkoitus haudutella, mutta väliäkös tuolla, kun tuntemukset ovat joka tapauksessa tässä matkan varrella hyvinkin selkiytyneet.

Sanottakoon se heti alkuun: Niemi ei ole minun kirjani. Ei ollenkaan. Tunnistan kyllä romaanin ansioita ja pidin tyylistä, paljonkin. Ilakoiva ja omaperäinen tyyli ei kuitenkaan jaksanut kannatella koko luku-urakan ajan, ja jos Niemi ei olisi ollut lukupiirikirja, en varmaankaan olisi sen kanssa loppuun saakka kärvistellyt.

Minun makuuni Niemi on liian repaleinen, täynnä välähdyksenomaisia huomioita Suomesta, suomalaisuudesta, kulttuurista ja niin edelleen. Joitakin mainioita välähdyksiä kirjasta löytyy mutta enemmän löysin itsestäni väsymistä ja puutumista, mikä on kyllä harmi. Kirjassa on paljon tärkeää asiaa esimerkiksi kulttuureiden sekoittumisesta, ja siten kuitenkin toivon, että Niemi päätyisi monen lukijan käsiin.

Finlandia-raati osui oikeaan monen mielestä, esimerkiksi Riitta on sitä mieltä. Katja pitää Hurmeen romaania erinomaisena ja Arjan mielestä Niemi on timantti kirjaksi. Olen siis nihkeydessäni vähemmistössä, mutta sielläkin on joskus hyvä olla.

Helmet 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja.

Kommentit

  1. Jep, itse kukin joutuu välillä vähemmistöön :) Monia Hurmeen epätarkkuudet häiritsivät, minä annoin hänen hulvattoman vuodatuksensa viedä. Toki jossain vaiheessa intomielisyys puudutti minuakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näyttääkin nyt menneen lukukokemukset ristiin. :) Olisin niin halunnut heittäytyä hulvattoman vuodatuksen matkaan, mutta en osannut. Ehkä joku toinen hetki olisi toiminut paremmin.

      Poista
  2. Viisaasti Hurme ei käytä kirjassaan sanaa "rotu" vaan "colour". Television ohjelmassa "Kesäterassi" Hurme esitteli käsityksiään värien sekoittamisesta (Mixing of colours) ja antoi ymmärtää, että historiasta löytyy "totuus". Hurme kuitenkin käyttää historiaa valikoidusti ja "unohtaa" monia asioita. Hän unohtaa esim. tutkijoiden löytämän tiedon, jonka mukaan ihmislaji on joskus kauan sitten koostunut joukosta, jonka pääluku on ollut alle tuhat yksilöä. Se on saattanut jopa olla edellytys ihmisen myöhemmälle voittokululle. Miten tämä tieto sopii yhteen eri väristen kansojen sekoittamisen ihanuuden kanssa? Ja ovatko sekoittumisen tuloksena syntyneet yksilöt geneettisesti arvokkaampia kuin muut? Hurme: "Se on ihanaa ja terveellistä". Luonnontieteistä tai historiasta ei löydy tukea ajatukselle sekoittaa "värit" vaan koko homma haiskahtaa idealistiselta rodunjalostukselta.

    Itse kirjoitin romaanissani "Autio maa" samasta asiasta:
    "Pelottavalta tuntuu, että kansojen ja rotujen sekoittaminen näyttää olevan joidenkin suosima uusi rotuoppi. Kuulin Helsingissä joissakin ravintolakeskusteluissa väitteitä, joiden mukaan rotuja sekoittamalla syntyisi ”kauniita lapsia”, siis geneettisesti arvokkaampia ihmisiä. Ihailevaan sävyyn minulle jopa näytettiin valokuvia sellaisista. Erityisen lupaavana pidettiin mustan ja valkoisen rodun sekoittamista. En hyväksynyt minkäänlaista rodunjalostusta. Natsit eivät aikoinaan salailleet omaansa mutta meillä Suomessa uusi rotuoppi verhoiltiin tekopyhästi piiloon kansainvälistymisen ja monikulttuurisuuden mustaan kaapuun.

    Toisen maailmansodan jälkeisen uuden ideologian piti olla natsismin täydellinen vastakohta. Muodoltaan siitä kuitenkin tuli samanlainen, yhtä ylimielinen ja taipumaton, mutta sisällöltään toki tyystin vastakkainen. Kun fasistit ennen vaativat pudasrotuisuutta, nykyajan idealistit suosivat rotujen sekoittamista. Rodunjalostusta suosiva ihminen tuskin kiirehtii asiastaan muille kertomaan, tai ainakaan kutsumaan asiaansa rotuopiksi. Ehkä hän ei kykene tunnustamaan asiaa edes itselleen. Sitä paitsi rotujen sekoittamista monet eivät edes osaa pitää rotuoppina, ennemminkin päinvastoin."

    Yksinkertaistaen: Ovatko Hurmeen mainitseman sekoittumisen seurauksena syntyvät yksilöt geneettisesti arvokkaampia kuin muut? Niin ainakin voisi päätellä hänen huudahduksestaan: "Se on ihanaa ja terveellistä!".

    Jukka M Korhonen

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat