Siirry pääsisältöön

Jarkko Tontti: Viisastuminen sallittu

"Mustaa ja valkoista on maailmassa hyvin vähän, harmaata paljon. Oman ajattelun ja arvomaailman ristiriitaisuuksien etsiminen kannattaa, olen huomannut."
Jarkko Tontti: Viisastuminen sallittu - esseitä
(Kosmoskirjat 2016)
213 sivua
Jarkko Tontin esseekokoelma Viisastuminen sallittu sisältää yhdeksän esseetä, jotka kaikki ovat sujuvasti kirjoitettuja, keskustelevia ja keskusteluun houkuttavia. Tontti puhuu esseissään niin kirjallisuudesta kuin politiikasta - ja monesta asiasta vielä lisäksi.

Sananvapaudesta

Erityisesti esseekokoelman alkupuoli on kiinnostavaa luettavaa. Esimerkiksi sananvapauden pohdinta herättää ajatuksia ja muistuttaa, että käsite ei suinkaan ole yksiselitteinen ja selkeästi määriteltävissä, vaikka sen avulla perustellaan nykyään monenlaista sanansäilän käyttöä.
Sananvapauden peruslähtökohta on se, että tyhmiäkin saa puhua ja kiivaskin keskustelu on sallittua, myös maahanmuutosta. Loppujen lopuksi se on meidän kaikkien edun mukaista. Kun mielipiteet kalahtelevat toisiaan vasten tarpeeksi kauan, lopulta voi löytyä niistä kestävin.

Kirjallisuudesta

Koska Tontti on paitsi lakimies, myös kirjailija, on hänellä paljon sanottavaa kirjallisuudesta. Esimerkiksi Finlandia-palkinnon ja apurahojen merkityksestä - ja epäoikeudenmukaisuudesta - hän sanoo sanan ja toisenkin, ja kirjabloggaajaa toki kiinnostaa se, mitä sanotaan kirjallisuuteen liittyvistä verkkokeskusteluista:
Internetin aiheuttama journalismin kannattavuuskriisi on iskenyt pahimmin taidekritiikkiin, ja kirja-arvostelujen määrä on muutamassa vuodessa romahtanut. Sen tilalle on tullut verkkokeskustelu. Ennen muinoin kirjailijat saivat lukijoilta kirjeitä, nykyään kirjallisuuden harrastajat pitävät blogeja. Se on sinänsä hienoa. Parhaimmillaan ne rikastuttavat ja demokratisoivat aidosti kirjallisuuskeskustelua. Hintana on ollut ammattilaiskritiikin aseman heikentyminen.
Tämä on aihe, josta on keskusteltu runsaasti. Itse haluaisin nähdä, että kirjablogit voivat olla täydentämässä ammattilaiskritiikkiä aikana, jona sama kirja-arvostelu voidaan julkaista useassa lehdessä ja ylipäätään kirja-arvostelujen määrä on vähentynyt. Ovatko blogit heikentäneet ammattilaiskritiikin asemaa vai ovatko asialla lehdet itse?

Politiikasta

Viisastuminen sallittu on ollut varmaan eniten esillä siksi, että siinä suomitaan suorin sanoin vihreitä. Vihreän eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä ja eduskuntasihteerinä toimineena Tontilla lienee varsin kattava käsitys entisen puoleensa politiikasta, eikä hän sanojaan säästelekään arvostellessaan puolueen toimintaa ja toimijoita nimellä mainiten.
Vihreissä toimiessani huomasin, että niin sanottujen tavallisten ihmisten ylimielinen ja ironinen väheksyminen on monen vihreän toimijan tietoinen tai tiedostamaton elämänpoliittinen perussuuntautuminen. Toki useimmat heistä tulevat järkiinsä, kunhan kasvavat aikuisiksi.

Lopuksi

Tontin esseekokoelma on kaikkiaan kiintoisaa luettavaa, sillä kirjailija ilmaisee mielipiteitään paikoin kipakastikin. Esseet kurkottavat moniaalle, kun niissä viitataan esimerkiksi filosofiaan ja historiaan. Kokoelma nivoo yhteen erilaisia aineksia luontevasti yhdistellen. Ehkäpä lukijassa voi sitä myöten jonkinlaista viisastumistakin tapahtua, onhan se ainakin sallittua.

Päällimmäiseksi esseekokoelmasta jäi mieleen se, miten kirjoittaja kritisoi entistä puoluettaan. Itse pidin enemmän esimerkiksi kirjallisuuteen ja kirjailijan asemaan liittyvistä pohdinnoista, mutta toisaalta moni varmasti jakaa tunteen pettymyksestä politiikkaan - puoluetaustasta riippumatta.

Helmet 2017: Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…