Siirry pääsisältöön

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

"Vasta siinä, lavalla, Aurelia tajusi, että laulu oli surullinen. Hän oivalsi miten syviä, hyytävän kylmiä vesiä ovat vesistä varjoisimmat, ja miten ne kutsuvat kaikkia ja ovat aika ajoin hukuttaa kenet tahansa, nuorimmatkin, jopa lapset, jotka haluavat vain leikkiä, pukeutua pitsiverhoihin, tehdä vessapaperirullista linnoja ja maistaa ketsuppia piparkakkujen kanssa, kuulla kauniita tarinoita jotka vaivuttavat uneen."
Riikka Pulkkinen:
Paras mahdollinen maailma
(Otava 2016)
358 sivua
Paras mahdollinen maailma vie monenlaisiin maailmoihin: on yliopistomaailmaa, teatterimaailmaa, ulkomaailmaa, sisäistä maailmaa. Ollaan Suomessa, matkustetaan Saksaan, etsitään itseä, etsitään muita, etsitään parempaa maailmaa.

Tarinan näkökulmat ovat Aurelian ja hänen äitinsä. Aurelia on nuori, julkisuuteen ponnahtanut näyttelijä. Välit äitiin ovat käytännössä kokonaan poikki, vaikka äiti yrittää siltoja rakentaa. Kun pääsy lähelle ei onnistu, kertoo äiti tyttärelleen elämästään ja valinnoistaan. Samaan aikaan - ja aiemminkin - tytär sukeltaa mielikuvitukseensa ja etsii sieltä voimaa, kättä johon tarttua.

Romaanissa on paljon kiinnostavaa. Tarinassa tuodaan hienosti esille elämää entisessä Itä-Saksassa ja sitä hämmennystä, mitä muurin murtuminen toi mukanaan. Berliinin muurin sortuminen rinnastuu Yhdysvaltain kaksoistornien tuhoon: molemmissa on kysymys maailman voimallisesta muuttumisesta.

Paljon on tarinassa kuitenkin sellaista, mistä en saa otetta. Teatterisäätö tuntuu usein tarpeettomalta ja ylipäätään henkilöiden lähelle ei oikein pääse, vaikka haluaisi. Kieli sekä ihastuttaa että loitonnuttaa. Pulkkinen kuvaa paikoin oivaltaen ja kauniisti vaikkapa pulun nikottelevaa kulkua aukion poikki mutta paikoin, kuten kun vauvan kanniskelu ei ollut mikään ideologia, sanasto tuntuu itsetarkoitukselliselta ja turhan intellektuellilta.

Silti Paras mahdollinen maailma jättää jälkensä, saa miettimään idealismia, uskoa parempaan maailmaan ja maailmojen rajoja - niin yksityisellä tasolla kuin yleisemminkin. Kauniisti romaanissa kuvataan vanhemmuutta, sitä, miten ei ole mahdollista saatella lastaan aikuisuuteen ehjänä ja rikkomattomana, puhtaana ja kolhiintumattomana. Kaunista ja oivaltavaa on myös kuvaus siitä, miten isä hiipuu vähitellen pois ja tyttären valtaa epäusko: "En tiedä miten osaan yksin."

Romaaninsa on siis ansioita, paljonkin, mutta myös jotain liian korkealla kurkottavaa: taitavaa ja kaunista mutta ei täysin vakuuttavaa.

Kirjasta toisaalla: Kirjavinkit, Lumiomena, Oksan hyllyltä, Tuijata, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Luetut, lukemattomat.

Helmet 2017: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

Kommentit

  1. Minulla on parin aikaisemman Pulkkisen romaanin kanssa ollut samanlainen ongelma se suhteen, että kieli on tuntunut itsetarkoituksellisen kikkailevalta. Tässä kirjassa se ei minua niinkään häirinnyt - ehkä koin, että kieli oli sopusoinnussa hahmojen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen Pulkkisen aiemmista pitänyt mutta nyt kieli tökki. :) Kiinnostavaa, miten lukukokemukset vaihtelevat.

      Poista
  2. Minulle tämä kirja toimi tosi hyvin. Tykkään Pulkkisen hiotuista lauseista, ja kirjan juonikin oli sopivan kiemurainen. Raja ja Vieras vielä ovat Pulkkiselta lukematta. Olen vähän säästellyt niitä, jottei tämä uusin pyöri enää voimakkaana mielessä kun niitä luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, olisiko tämä toisena hetkenä toiminut paremmin. Nyt paikoin jopa ärsyynnyin, vaikka aiemmista Pulkkisen teoksista olen pitänyt. Tämänkin kanssa toki oli hetkensä.

      Poista
  3. Sain hyvin kiinni tekstistäsi: siitä, miten Pulkkisen romaanissa on paljon hienoa ja silti sellaista, mistä ei oikein saa kiinni. Minä pidin tästä, mutten niin paljon kuin Totasta tai Vieraasta. Hienoja tunnelmia on paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi itse asiassa vähän harmittamaan, kun hienoja tunnelmia tosiaan on paljon mutta sitten kokonaisuus ei kuitenkaan vienyt mukanaan.

      Poista
  4. Tunnistan tunteesi toisaalta-toisaalta. Minun otti ohranen, eli toisaalta-puoli, josta ei saa otetta otti vallan. Siis Pulkkisen kirjassa - sinun juttusi tavoitin: kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija. Tämän kohdalla tuntui, että on varsinaista tasapainoilua ja siinä ja siinä, kummalle puolelle vahvemmin kallistuu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…