Siirry pääsisältöön

Blogistanian Tieto -palkinnon voittaja on...

Kirjabloggaajat äänestivät eilen 27.1. vuoden 2016 parhaista kirjoista, ja minulla oli kunnia emännöidä tietokirjallisuuspalkintoa. Voittaja oli lopulta selvä, vaikka 31 äänestäjän äänet jakautuivat kaikkiaan 55 teokselle.
Logo: Marja-Leena Liipo
Vuoden parhaaksi tietokirjaksi valittiin Mari Mannisen teos Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena). Myös tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut teos oli selvästi bloggaajien mieleen, sillä se saalisti peräti 19 pistettä. Neljä äänestäjää nosti kirjan listallaan ykköseksi.

Toiseksi tuli Yuval Noah Hararin Sapiens: ihmisen lyhyt historia (Bazar, suom. Jaana Iso-Markku). Teos sai yhteensä 11 pistettä ja oli kolmen bloggaajan listalla ykkönen.


Kolmannelle sijalle äänestettiin Rosa Meriläisen ja Saara Särmän Anna mennä! Opas hauskempaan elämään (S&S). Teoksen pistedaldo oli 9: yhden äänestäjän listalla Anna mennä! sijoittui ykköseksi.


Kolmossijasta olikin tiukka taistelu, sillä samoille pisteille ylsi 
teos Error - Mielen häiriöitä (Like), jonka ovat tehneet Elina Järvi, Tiina Hotti ja Olga Poppius. Kisan ratkaisi ykkössijojen määrä Meriläisen ja Särmän eduksi.


Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi jäi pronssista vain yhden pisteen päähän. Sitä piti kaksi bloggaajaa vuoden parhaana tietokirjana ja sijoitus oli siis viides.

Muiden kategorioiden voittajat löytyvät linkeistä: FinlandiaGlobalia ja Kuopus.



Kirjoista sanottua

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa
“Teos on kokonaisuutena hyvin kirjoitettu, helppolukuinen ja jouhevasti etenevä. Kirjassa on oikeiden ihmisten oikeita tarinoita, taustalla historiaa ja politiikkaa. Lukeminen vie mennessään ja samalla oppii ymmärtämään jotain uutta, kuin huomaamattaan.” Pieni kirjasto
"Tarinat ovat pysäyttäviä ja järkyttäviä. Samalla niiden inhimillisyys tekee kirjasta universaalin; ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla: haaveilevia, perhekeskeisiä, kunnianhimoisia, rakastavia, julmia, järkeviä, tunteilevia, surevia ja kapinallisia." Kirjanurkkaus


Yuval Noah Harari: Sapiens: ihmisen lyhyt historia



“Harari on kirjoittajana nokkela, havainnollinen ja hauskakin. Hän lähestyy monia asioita konkretian kautta, ja suuren kuvan osaksi on päässyt myös heitä yksittäisiä pieniä ihmisiä, jotka ovat olleet olennaisia tekijöitä maailman murroskohdissa.” Tekstiluola
Sapiens on upea kirja. Jos on perehtynyt aihepiiriin paljon, mitään suuresti uutta se ei kerro, mutta harvoin on ihmiskunnan historian avainkäänteitä tiivistetty näin napakasti ja helppotajuisesti yhteen kirjaan.” Kirjavinkit


Rosa Meriläinen & Saara Särmä: Anna mennä! Opas hauskempaan elämään



"Anna mennä on siitä erityisen ihana teos, että siinä ei edes yritetä olla aina oikeassa, vaan ihan ilomielin myönnetään, että toisinaan kuka tahansa lipsahtaa ajattelemaan vastoin perimmäisiä näkemyksiään. Kirjojen keskellä
 Olen Meriläiselle ja Särmälle paljon velkaa: he ovat avanneet ajatteluani tavalla, josta pidän.” Sivutiellä


Palkintojenjako

Palkintojenjakotilaisuus järjestetään Helsingissä Akateemisen kirjakaupan Kohtaamispaikalla lauantaina 11.3.2017 kello 13-14. Luvassa on palkitsemisia, haastatteluja ja juhlahumua. Kannattaa saapua paikalle!

Äänestetyt teokset

Tässä kaikki ääniä saaneet kirjat:
  • Antti Arnkil: Raittilan linja 
  • Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin 
  • Antti Eskola: Vanhuus – helpottava, huolestuttava, kiinnostava  
  • Asta Raami: Älykäs intuitio
  • Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939-1945
  • Eeva Kemppi ja Maria Säkö: Q - Skavabölen pojista Kaspar Hauseriin
  • Elina Järvi, Tiina Hotti ja Olga Poppius: Error - Mielen häiriöitä   
  • Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto: Luonnoton historia 
  • Essi Jäntti (toim.): Täyttä elämää ADHD:n kanssa 
  • Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi? 
  • Hannu Mäkelä: Muistan. Vapaus
  • Helen Macdonald: H niin kuin haukka 
  • Helena Liikanen-Regner: Maman finlandaise – Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa 
  • Henna Helmi Heinonen: Sairauden voittamat 
  • James Essinger: Adan algoritmi 
  • Jens Andersen: Astrid Lindgren - Tämä päivä, yksi elämä
  • Johanna Ilmakunnas: Joutilaat ja ahkerat
  • Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla 
  • Juha T. Hakala: Kohtuuden kirja 
  • Jukka Laajarinne: Tiloissa 
  • Järvi, Hotti & Poppius: Error – mielenhäiriöitä
  • Katarina Baer: He olivat natseja
  • Katja Kettu, Meeri Koutaniemi & Maria Seppälä: Fintiaanien mailla 
  • Kimmo Ohtonen: Karhu - voimaeläin
  • Kirsti Manninen ja kuvittaja Carlos da Cruz: Suomen lasten Suomi 
  • Lari Kotilainen: Kielen elämä – Suomen kieli eilisestä huomiseen 
  • Lars Jonsson Talvilintujen elämää    
  • Laura Ertimo ja Satu Kontinen: Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista 
  • Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle 
  • Lotta Nuotio: Yksi miljoonista
  • Mari Manninen: Yhden lapsen kansa 
  • Marketta Vaismaa ja Carlos da Cruz: Vesikirja 
  • Markku Eskelinen: Raukoilla rajoilla
  • Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri 
  • Mikko-Olavi Seppälä: Suruton kaupunki - 1920-luvun iloinen Helsinki 
  • Minna Eväsoja: Melkein Geisha
  • Miriam Gebhardt: Ja sitten tulivat sotilaat
  • Paula Arvas & Voitto Ruohonen: Alussa oli murha – johtolankoja rikoskirjallisuuteen
  • Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi 
  • Peppe Öhman: Livet & patriarkatet 
  • Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä: kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä
  • Petri Pietiläinen: Kissojen maailmanhistoria 
  • Rachel Brathen: Yoga Girl 
  • Raila Kinnunen: Karita Mattila - korkealta ja kovaa
  • Retta Ranta ja Antti Huttunen: Metsien kätkemä 
  • Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2 
  • Riikka Hedman: Sämpy - Kissan vuosi 
  • Rosa Meriläinen, Saara Särmä: Anna mennä! Opas hauskempaan elämään 
  • Scott Stossel: Pelosta sekaisin 
  • Sini Visa: Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon 
  • Sofia Kilpikivi: Maratonmimmi 
  • Tommi Melender: Onnellisuudesta 
  • Tuomas Milonoff & Riku Rantala: Mad Music 
  • Ville Suhonen: Ompelijatar – Martta Koskisen kuolema ja elämä 
  • Yuval Noah Harari: Sapiens. Ihmisen lyhyt historia

Kommentit

  1. Onnittelut voittajalle (ja muille äänestetyille myös)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiinnostava luettelo äänestetyistä muodostui. Vielä kun ehtisi niitä lukemaan mahdollisimman monta.

      Poista
  2. Onnitteluni voittajalle! Kärkikolmikosta en ole lukenut yhtään, koko listalta viisi. Olisi kai aika lukea enemmän tietokirjallisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minäkin. Vuoden 2016 tietokirjoja tuli sentään jonkun verran luettua, mutta eipä haittaisi, vaikka enemmänkin tietokirjallisuutta kuluttaisi.

      Poista
  3. Onnea voittajalle, jota äänestin voittajaksi <3
    Listalla on hyvi ja kiinnostavia teoksia :)

    VastaaPoista
  4. Olen iloinen, että kaikki äänestämäni hienot ja tärkeät kirjat - Sapiens, Error ja Keskivaikea vuosi - sijoittuivat kärjen tuntumaan. Sen olen omassa blogissani huomannut, että tietokirjapostauksiin ei juuri tule kommentteja, eli joko en osaa kirjoittaa niistä kiinnostavasti tai sitten valitsemani kirjat eivät vain kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että valintasi saivat menestystä!
      Minusta tietokirjapostauksiin ylipäätään tulee vähän kommentteja ja niitä luetaan melko vähän. En siis usko, että syy olisi sinussa! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok