Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto
Ihana kirjoitus, ja kyllä onnesta sopii useampaankin kertaan kirjoittaa <3 Koivujen hiirenkorvat ja koko vihertyvä maa ovat kyllä ihana ihme! Onni on jo nämä toisiaan seuraavat vuodenajat.
VastaaPoistaKiitos, Katja! Vaihtelevat vuodenajat ovat rikkaus, kummasti sitä aina huomaa kohta kaipaavansa uutta aikaa vuodesta. Mutta nyt on ihanaa nauttia keväästä, joka juuri tällä hetkellä säteilee lämpöä!
Poista