Siirry pääsisältöön

Anne Lise Marstrand-Jørgensen: Jos ei tiedä

"Eric rummutti rystysillään ikkunaan, joku vanhempi mies kohotti katseensa sanomalehdestään. Oli totta, että hän uneksi uudesta maailmasta. Hän haaveili haaveilemistaan, niin että hänestä tuli paperinohut ja saamaton, hänen päänsä oli ilmaa ja sydämensä lyijyä. Ehkä kaikki oli pelkkää kirottua kuvajaista, ehkä Alice oli oikeassa sanoessaan, että heillä oli jo Perhosniityllä paras kaikista maailmoista. Kaikkien muiden oli helppo tyytyä tavalliseen, hiljaiseen esikaupunkielämään, mutta häntä piinasivat levottomuus ja häilyvät ajatukset."
Anne Lise Marstrand-Jørgensen:
Jos ei tiedä (WSOY 2015)
Alkuteos Hvad man ikke ved 2012
Suomentanut Kari Koski
575 sivua
Tanskalainen Anne Lise Marstrand-Jørgensen on minulle uusi tuttavuus, enkä tiedä, olisinko tullut kirjaan tarttuneeksi, ellei WSOY olisi lähettänyt minulle teoksesta arvostelukappaletta. Kiitos siis - lukukokemus ei suinkaan ollut huono, mutta jollain tapaa ristiriitainen. Marstrand-Jørgensen jäi kuitenkin kirjailijana kiinnostamaan, ja pidän hyvinkin mahdollisena, että voisin tulevaisuudessa lukea hänen teoksiaan, mikäli niitä suomennetaan - tanska ei oikein taivu.

Tarinan valokeila kohdistuu keskiluokkaiseen aviopariin. Alice ja Eric Horn ovat varsin hyvin toimeentuleva nuori pari, joka on perustanut perheen ja muuttanut uudelle asuinalueelle. Vapautta ja erityisesti seksuaalista vapautumista korostava aika asettaa onnistuneet raamit pariskunnan ja perheen elämälle. Eric uskoo avoimeen avioliittoon ja vaatii samaa vaimoltaan. Siten pariskunta lähtee kokeilemaan vapaata seksiä: kummallakin on avioliiton ulkopuolisia suhteita, ja yhdessä he vierailevat eräänlaisilla kutsuilla, joiden päämääränä on vain yksi asia.

Marstrand-Jørgensen kuvaa hienosti sitä, kuinka Alice kokee miehensä vaatimukset ahdistavina ja itselleen vieraina. Konservatiivisesti hän kuitenkin ajattelee, että hänen on tehtävä osansa pitääkseen avioliiton kasassa ja puolison tyytyväisenä - ja taitavasti Eric vaimoaan ohjaa haluamaansa suuntaan. Alicelle vapaa liitto ei kuitenkaan onnea tuo, vaan hänen mielenterveytensä järkkyy ja seuraukset ovat odottamattomat. Lopulta Eric joutuu kantamaan perheestä vastuun.

Paljolti Alicen ja Ericin välillä on kyse luottamuksesta: vaimo haluaa kiihkeästi luottaa mieheensä. Kertoja ei kaikkea paljasta, joten lopulta lukijan päätettäväksi jää, onko Eric luottamuksen arvoinen.
Hän oli aina luottanut Ericiin, hänen elämänsä oli sen varassa. Luottamus oli linnake, jota hänen täytyi puolustaa, ja jos hän hakkasi muuriin aukkoja kuvitelmillaan, se tarkoitti, että hän itse kutsui pahuuden sisäpuolelle.
1960-70-luku on hyvin valittu ajankohta tarinalle. Marstrand-Jørgensen kuvaa tarinan aikaa vakuuttavasti, ja yhteiskunnalliset muutokset toimivat hienosti taustana ihmisille, jotka etsivät omaa paikkaansa ja miettivät vapautumista iloineen ja murheineen. Paradoksaalisesti seksuaalisesta vapautumisesta voi muodostua ahdistava taakka, joka on vallankäytön väline. Lasten koulussa näyttäytyvät erilaiset arvomaailmat, ja Alicen ja Ericin Flora-tyttären opettaja on eräs liberaalin joukon edustaja:
Minun nähdäkseni voidaan hyvinkin sanoa, että olemme osa liikettä, joka haluaa vapauttaa ihmisen ja seksuaalisuuden, ja käynnissä on pieni vallankumous, joka vahvistuu koko ajan ja vakiinnutta asemiaan, mutta tällä hetkellä taantumukselliset ryhmät toimivat aktiivisesti sitä vastaan, ja enemmistö yhteiskunnassamme kuuluu yhä niihin. 
Jos ei tiedä -romaanissa on paljon hyvää, mutta kuten jo alussa mainitsin, minun kohdallani lukukokemus muuttui ristiriitaiseksi. Alkuosasta pidin tavattoman paljon ja ehdin jo miettiä, onko käsissäni yksi vuoden parhaita käännösromaaneja. Sitten tapahtui jotain: innostukseni vaimeni ja loppu oli suoraan sanoen melkoista tahkoamista. Se, että valokeila siirtyi Alicesta Ericiin, oli yksi kynnyskohta, sillä en juuri pitänyt Ericin hahmosta, joka lähinnä ärsytti. Herkän Flora-tyttären kasvusta jaksoin jo paremmin kiinnostua, mutta ehkä vähemmän olisi tässä tapauksessa ollut enemmän.

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen saan tällä kirjalla vielä yhden suorituksen.

Myös Katja on tämän romaanin lukenut.

Kommentit

  1. Minullakin on tämä lukulistalla - mutta paksu kirja on minulle aina omanlaisensa haaste. Kestääkö se loppuun saakka? Säilyykö kiinnostus? Eli se tarvitsee oikean hetken. Mutta aion kyllä kirjan lukea, toivottavasti pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, olisikin kiva kuulla lukukokemuksestasi. Tässä on minusta paljon hyvää, ja olenkin varma, että moni lukija voi tästä innostua. Siksi kuulisin mielelläni useankin lukijan ajatuksia tästä - Katjan postauksen lisäksi en muita kirjoituksia vielä löytänyt.

      Poista
  2. Innostuin tästä kirjasta. Pidin alusta ja lopusta, mutta keskiosa oli vaikeampaa luettavaa. Haluaisin lukea tekijän seuraavan kirjan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…