Siirry pääsisältöön

Katja Petrovskaja: Ehkä Esther

"Jollei perestroikaa, jollei ensimmäistä Puolan-matkaani, jollei sitä äänilevyä olisi ollut, ei babuškani varhaislapsuuden salvattu ikkuna olisi koskaan auennut meille enkä minä olisi koskaan voinut ymmärtää, että hän on kotoisin siitä Varsovasta jota ei enää ole, että me olemme sieltä kotoisin, halusin minä sitä tai en, tuosta kadotetusta maailmasta, jota hän muisteli jo meistä etääntyen, erkaantuen, viimeisellä rajalla, reunalla."
Katja Petrovskaja: Ehkä Esther
(Tammi 2015)
Saksankielinen alkuteos Vielleicht Esther 2014
Suomentanut Ilona Nykyri
Keltainen kirjasto 463.
277 sivua
Katja Petrovskajan esikoisteos Ehkä Esther vie lukijan matkalle menneisyyteen, sodan repimään Eurooppaan ja kirjailijan sukulaisten jalanjäljille. Kun Katja Petrovskaja lähtee selvittämään sukulaistensa tarinaa, on jo valmiiksi selvää, että tie ei ole helppo. Mutta sille tielle on lähdettävä.

Ehkä Esther sisältää kertomuksia ihmisistä ja kohtaloista, joita kirjailija on selvittänyt. Teos on kuin laajennettu reportaasi siitä, mitä on nähty, kuultu ja koettu. Se välittää kylmiä lukuja ja faktoja tapahtuneesta:
Kiova oli yksi monista paikoista, missä sellaista tapahtui, Babi Jarin sanotaan olleen koko holokaustin suurin kahdessa päivässä toteutettu joukkomurha. Siellä tapettiin kahden päivän aikana 33 771 ihmistä. Kummallisen tarkka luku.
Teos välittää kuvia ja tunnelmia lapsuudessa kuulluista kertomuksista, jotka suodattuvat uudenlaiseen valoon aikuisuudessa, kun perspektiivi on toinen ja tietoa tarjolla enemmän. Se vie lukijan kirjailijan mukana kävelemään Babi Jariin ja katselemaan kirjailijan silmin suunnatonta kärsimystä, joka kohtasi käsittämättömän suurta ihmisjoukkoa sota-aikana. Kauniisti teos auttaa ymmärtämään sen, ettei ole "joitakin muita" vaan lopulta vain "meitä".
Jokin tuo minut tänne, sillä uskon, että kukaan ei ole ulkopuolinen silloin kun on kysymys uhreista. Jokaisella ihmisellä on täällä joku.
Petrovskajan suku ei kuitenkaan ole vain surullisen ajan uhristo vaan perheessä on monenlaisia hahmoja, jotka jäävät mieleen tavalla tai toisella. "Ehkä Esther" menee, kun käsky käy, ja hänen menoaan kirjailija kuvaa mieleenpainuvan komeasti. Katoavan jiddišin kielen rinnalle asettuu kuin vaakaa tasapainottamaan suku, jonka jäsenistä moni sattuu opettamaan kuuromykille kieltä, tapaa puhua. Antiikin kauneus taas asettuu vainon tasapainottajaksi monessa kohtaa - ehkä muistuttamaan siitä, miten me kaikki olemme osa historian jatkumoa ja miten historia on osa meitä.

Ehkä Esther on julma ja melankolinen mutta jollain tapaa lohdullinen kertomuskokoelma menetetyistä ja pelastuneista ihmiskohtaloista. Katja Petrovskaja kirjoittaa kauniisti kauheuksista sortumatta vähääkään sentimentaalisuuteen. Hänen esikoisteoksensa on vahva kuvaus eräästä suvusta ja kokonaisista sukupolvista.

Kirjasta muualla: Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Mari A:n kirjablogiKirjoja ja muita kauniita, Ullan luetut kirjat ja Lukutoukan kulttuuriblogi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...