Siirry pääsisältöön

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

"Esityskausi alkoi seuraavalla viikolla. Katselin ikkunastani, kuinka isän ihmeolennot alkoivat kerääntyä pihaamme, missä Maureen tarjosi heille teetä ja kahvia. Joukossa oli vanhoja vetonauloja, jotka palasivat vuosi toisensa jälkeen, mutta myös päiväperhoja, joista osa esiintyi tuskin kokonaista kauttakaan."
Alice Hoffman:
Ihmeellisten asioiden museo
(Gummerus 2015)
Alkuteos The Museum of Extraordinary Things 2014
Suomentanut Raimo Salminen
447 sivua
Alice Hoffmanin romaani Ihmeellisten asioiden museo on nimeään tummempi ja rosoisempi. Se ei kuitenkaan ole kirjalle haitaksi, vaan tarinassa sekoittuvat ihmeelliset asiat ja arkisuus, luottamus ja petos, rakkaus ja viha.

Vuoden 1911 New Yorkiin sijoittuvaa tarinaa kerrotaan kahden päähenkilön kautta. Coralie Sardie on puoliorpo, jonka sormien väleissä on kalvomaiset ihopoimut. Tytön isä, Professori, haalii museoonsa "eläviä ihmeitä", ihmisiä, jotka poikkeavat jollain tapaa normaalista, ja hän hyödyntää myös tyttärensä poikkeavuuden osana kokoelmiaan.

Toinen päähenkilö on valokuvaaja Eddie Cohen, joka on jättänyt taakseen sekä isänsä että juutalaisen yhteisönsä ja etsii omaa paikkaansa. Hän etsii kadonneita ihmisiä ja törmää maailman nurjaan puoleen mutta kohtaa myös kauneutta. Coralien ja Eddien tiet kohtaavat, mutta heidän välissään on useita esteitä.

Isäsuhde määrittää paljolti sekä Coralien että Eddien elämää. Professori on lähes pakkomielteinen hankkiessaan museonsa vetonauloja, joilla elättää itsensä, eikä mikään tunnu olevan hänelle pyhää. Kasvavan tytön ja isän suhde muuttuu tarinan aikana voimallisesti varsinkin, kun tytär pääsee selville isänsä salaisuuksista. Eddie puolestaan jättää isänsä taakseen ja haluaa olla jotain aivan muuta, mutta kuitenkin isä kulkee ajatuksissa mukana. Isät mutta myös monet muut hahmot ovat läsnä, kun Coralie ja Eddie hakevat suuntaansa. Tarinassa taistelevat hyvä ja paha tunteita herättävällä tavalla.

Hoffman herättää hienosti eloon miljöön, vuoden 1911 New Yorkin. Kauniisti kirjailija kuvaa myös keskeisiä henkilöitään, joiden puolelle on helppo asettua. Ymmärtävän katseen alle asettuu erityisesti Coralie, jolle lukija haluaisi valaa uskoa itseen; kasvuympäristö ei ole erityisesti itsetuntoa vahvistava. Onneksi nuorella naisella on kuitenkin lähellään joku, joka edustaa hyvää, ja hänestä itsestään löytyy vahvuutta ja uskoa oikeudenmukaisuuteen.

Tarinan vahvuus onkin miljöössä ja tunnelmassa keskeisine henkilöineen. Juoni ei ole kovin erikoinen vaan suurilta osin ennalta arvattavissa, jos toki hyvää jännitettäkin löytyy. Kertoja vaihtelee romaanissa niin, että ulkopuolinen kertoja vaihtuu aika ajoin Coralien ja Eddien minäkerrontaan. Minäkertojan osuudet on painettu kursiivilla, mitä pidän vähän rasittavana varsinkin, kun kursiivia tarjoillaan sivukaupalla.

Viehättävää vanhan ajan lumoa kaipaavalle uskallan kuitenkin Ihmeellisten asioiden museota suositella, vaikka minun kohdallani lukukokemus ei keskinkertaisen yläpuolelle noussutkaan.

Ihmeellisten asioiden museosta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Katja, Laura, Henna, Tiina, Reta Anna Maria, Kaisa Reetta, Jenni, bleue ja Suketus.

Kommentit

  1. Ihmeellisten asioiden museo oli minusta kelpo lukuromaani. Niin kuin sanotkin, sen kerronta osuu ehkä parhaiten heihin, jotka nauttivat silloin tällöin sellaisesta 'vanhan ajan tunnelmasta'. Tuohon joukkoon minäkin kuulun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma tässä onkin mielestäni vahvuus, ja menneen maailman kuvauksena tarina on onnistunut.

      Poista
  2. Minä kuin tätä kuin satua aikuisille ja sellaisena se toimi erinomaisesti. Tykkäsin kovasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taisin odottaa enemmänkin satumaisuutta, vaikka mukavaa lumoa tästä löysinkin.

      Poista
  3. Minuakin kursiivi ärsytti. Tarina kuitenkin oli mielenkiintoinen ja vetävä, vaikka ei ihan niin hyvä kuin odotin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla samoin tiivistäisin minäkin ajatukseni tästä kirjasta.

      Poista
  4. Pidin muistaakseni aika paljon Hoffmanin Punainen puutarha -kirjasta, joten pitääpä laittaa muistiin, että tämänkin voisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli ensimmäinen Hoffman, mutta en pidä mahdottomana, ettenkö voisi kirjailijan muuhunkin tuotantoon perehtyä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…