Siirry pääsisältöön

Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille

"Mies teki niin kuin neuvottiin. Kun valevaimo tuli kävelyltä, oli sauna jo lämpimänä. Ja kun hän kuumissaan hyppäsi lauteilta, odotti alhaalla kiehuva tervatynnyri.
Niin paloi se tyttö, jolla oli vain muoviset rinnat, vaalea peruukki ja huono laskupää."
Sari Peltoniemi:
Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille
(Atena 2014)
86 sivua (e-kirja)
Sari Peltoniemen teos Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille alkoi kiinnostaa, kun eräässä tilaisuudessa pääsin kuuntelemaan kirjailijan kertomaa teoksesta ja sen synnystä. Sitä myöten käsiini sattuikin vallan mainio ja hykerryttävä aikuisten satukirja.

Peltoniemi yhdistää teoksessaan hykerryttävästi ja taitavasti perinteistä satua ja modernia ilmettä. Kerronnassa on vanhoista saduista tuttua viehkoa tyyliä ja sisällössä hauskoja viittauksia nykyajan asioihin ja ilmiöihin.

Hän ei vain sattunut olemaan kovin moderni prinsessa. Ulkomailta, esimerkiksi Monacosta ja Ruotsista, oli kantautunut paljon ikäviä uutisia huikentelevista prinsessoista.
Paitsi huikentelevia prinsessoita, on saduissa myös omia tyttäriä permanentteineen ja saamattomia nuorukaisia, jotka hädin tuskin vaivautuvat kortistoon. Paljon muitakin nykyajan ilmiöitä kirjasta löytyy, ja kun ne yhdistetään perinteisen sadun elementteihin, on tarjolla kokonaisuus, jonka parissa aikuinen lukija viihtyy hetken jos toisenkin.

Kirjasta toisaalla: Ullan Luetut kirjat, Oksan hyllyltä, Kirjanurkkaus ja Kirjavinkit.

Kommentit

  1. Tämä on todella hyvä! Kirjailija onnistui yhdistämään perinteisten satujen elementit ja ripauksen nykyaikaa hämmentävän toimiviksi saduiksi. Kestäisi varmasti useammankin lukukerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että olisi kiva saada tämä omaan hyllyyn, satujen pariin voisi aika ajoin palata. :)

      Poista
  2. Minäkin kiinnostuin kesällä tästä, mutta olivat silloin myyntipaikasta loppuneet. Kiva, että muistutit. Lisään lukulistalle!

    VastaaPoista
  3. Kiinnostavan oloinen kirja. Kannen kuvitus on houkutteleva.

    VastaaPoista
  4. Hyvin kiteytät kirjan! Pidin satujen asia- ja tunnelmayhdistelystä, taitavaa on ja näkemystä. Tarinallistamisen vapaudesta saa Peltoniemen johdolla nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Samoista asioista pidin minäkin, sadut tarjoavat mukavasti pohdiskeltavaa ja ammennettavaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok