Siirry pääsisältöön

Katja Kettu: Yöperhonen

"- Tämä on Vorkuta ja täällä vallitsevat taigan lait. Teillä ei täällä ole enää nimeä. Ei menneisyyttä. Te ette ole mitään. Tässä nimenhuudossa kerrotte rangaistuksenne luonteen ja pituuden, jatkossa vain vankinumeron."
Katja Kettu: Yöperhonen
(WSOY 2015)
326 sivua
Katja Ketun Yöperhonen-romaani lähtee liikkeelle vuodesta 1937. Tuolloin päähenkilö Irga, rajavartiolaitoksen päällikön tytär, on 15-vuotias ja hiihtää Neuvostoliittoon paetakseen isänsä käskyläisiä ja päästäkseen rakkautensa luokse. Raivoisa hiihto vie tielle, joka on päällystetty ainakin murheella, pettymyksillä, petoksilla, pelolla, raskaalla työllä ja toivolla sekä luottamuksella. Rakkaus pettää ja nuori tyttö päätyy viimeisillään raskaana vankileirille Poliittisena vankina, jonka status takaa sen, että työtä helvetillisissä oloissa riittää.

Tarinan menneisyydestä siirrytään välillä vuoteen 2015, kun Irgan pojantytär Verna on saapunut Marinmaalle Lavran kylään isänsä pyynnöstä. Isä on tullut Lavraan selvittääkseen äitinsä kohtalon, mutta Verna tulee perässä liian myöhään: Henrik-isä on kuollut. Ehkä juuri siksi nainen jää kylään ottamaan selvää, mitä tapahtui 1930-50-luvulla, kun Henrik tuotiin ilman äitiään Suomeen suvun hoiviin ja äiti virui vankileirillä Vorkutassa, lähellä Jäämerta.
Viimeisessä sekavassa kirjeessäsi, isä, siinä joka sai minut lähtemään Marinmaalle ja jättämään alentavan uuden työni Lemmikki-lehden horoskooppien laatijana, mitä siinä sanottiinkaan: "Olen niin lähellä saadakseni selville äidin kohtalon. Älä anna minun vajota nyt, Veruska. Useat Vorkutan vielä elossa olevat leirivangit kertovat hengestä tai hahmosta nimeltä Motyljok. Nimi tarkoittaa yöperhosta. skon, että juuri tämä samainen Motyljok tappoi isoäitisi! Propal bez vesti, jälkiä jättämättä!"
Menneisyydessä eletään Stalinin vallan aikaa kaikessa armottomuudessaan. Elämä vankileirillä on julmaa ja vaativaa, eivätkä kaikki selviä. Silti vangeissa elää toivo paremmasta ja halu elää silloinkin, kun tuntuu, ettei enää oikein ole mitään syytä elää. Kaikki eivät selviä mielivallan alla, mutta jotkut - ehkä ovelimmat - pääsevät näkemään päivän, kun tulee tieto Neuvostoliiton hallitsijan kuolemasta.

Nykyajassa Verna haluaa tietää sukunsa tarinan. "Isä-Henrikin sanoin: Ihminen on eläin, joka haluaa tietää." Turhautumista aiheuttaa se, että oikein kukaan ei tunnu haluavan kertoa totuutta.
Jälleen salaisuuksia. Tämä kansa avatuu ja sulkeutuu minulle täysin mielivaltaisesti. Hylättyjä, halveksittuja, aina joutuneet pitämään häpeän palttoota todellisen minänsä päällä. Traktorit varastettu, lehmät tapettu, jolpit tyhjässä kolhoosissa liimapäissään mesoavat.
Salaisuuksia, niitä todella riittää. Suuria ja vaarallisia salaisuuksia varjellaan uteliaalta suomalaisnaiselta, joka ei kuitenkaan halua antaa periksi, vaikka eteen osuu pelottavia asioita.

Kummallisena ja salamyhkäisenä suuri itänaapurimme näyttäytyy muutenkin. Lavraan rakennetaan vesitorni, jotta vettä saisi jatkossa kantamattakin. Viimeistely kuitenkin jää puuttumaan, ja vettä kannetaan kylässä edelleen, vesitornin katveessa.

Yöperhosen henkilöt ovat rosoisia ja eläviä. Erityisen kiinnostava hahmo on Irga, joka sattuneesta syystä saa leirillä lempinimen Mykkäläinen. Hänen kauttaan kuvataan kauheuksia, joita on vaikea kuvitella ja jotka tarina tuo lukijan eteen tavalla, joka saa vaikeasti kuviteltavankin heräämään eloon. Eikä Kettu kaihda henkilöidensä nurjiakaan puolia vaan tuo ne päivänvaloon pehmentämättä ja kaunistelematta. Erityisen vastenmielinen on salaperäinen Vova, jonka yhteys tarinan muihin henkilöihin kyllä selviää.

Luku sinänsä on teoksen kieli, jota on pakko pysähtyä maistelemaan. Katja Kettu käyttää kieltä hienosti ja tuoreesti, täysin omalla tavallaan. En voi kuin ihailla!
Sateli laheita räntähiutaleita, kun kaiuttimista alkoi kaikua suruviesti. Välskärit nuljottivat lasareetin pihalla mahorkat kastuen, vangit toikkuroivat parakeistaan, jotkut ottivat asennon, vartijat eivät tuntuneet tietävän mihin pyllistää.
Yöperhosta lukiessa ei voi välttää Sofi Oksasen Puhdistuksen ja Sirpa Kähkösen Graniittimiehen ujumista mieleen. Silti Katja Ketun teos on aivan omanlaisensa, ja pitkästä aikaa kirjan lopun lähestyessä toivoi, että tarinan viimeinen virke ei koittaisi ihan vielä. Yöperhonen on hurja, hurjan vaikuttava ja hurjan vetävä teos.

Kirjasta muualla: Kaisa Reetta T.Lukutoukan kulttuuriblogi, Kannesta kanteen, Lumiomena - Kirjoja ja haaveiluaLeena Lumi, Ilselä, Kirjamuistikirja, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjakirppu ja Lukuisa.

Kiitos kustantajalle lukuelämyksestä.

Edit 14.9.2015 klo 19.55: korjattu kirjoitusvirhe nimestä.

Kommentit

  1. Tää kirja kyllä kiinnostaa. Katja Kettuun en ole vielä tutustunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja Ketun tyyli voi jakaa mielipiteitä, mutta minä pidin tästä kovasti. Kiva kuulla, että kirja kiinnostaa myös sinua!

      Poista
  2. Miullekin olisi voinut Graniittimies ujuta tai ujua mieleen, mutta kun sitä kirjaa ei koskaan tullut. Kettu on luonut kyllä ihan oman kielensä, jonka koen oudosti ihan omakseni. Hieno teos!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketun kieli on niin hienoa, ja sitten vielä kaikki muu siihen päälle. Ei voi kuin huokaista ihastuksesta!

      Poista
  3. Kyllä tässä on varmasti paljonkin samaa kuin Puhdistuksessa tai Graniittimiehessä, etenkin temaattisesti. Mutta Kettu kirjoittaa niin omalla tavallaan ja tulee tekstillään ihan liki. Hieno romaani, yksi vuoden vahvimmista kotimaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja Ketun tapa kirjoittaa on tosiaan aivan omanlaisensa. Minullekin Yöperhonen on yksi vuoden vahvimmista kotimaisista, vaikka vuotta vielä jäljellä onkin.

      Poista
  4. Yöperhonen vei minunkin sydämeni ihan täysin! Kirja tulee varmasti nousemaan yhdeksi Finlandia-ehdokkaista, ainakin toivon niin...

    Kirjoitit ihanasti kirjan teemoista! <3



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi olla minäkin toivomatta Finlandia-ehdokkuutta Yöperhoselle.
      Kiitos, Kaisa Reetta! <3

      Poista
  5. Yöperhonen vei minunkin sydämeni ihan täysin! Kirja tulee varmasti nousemaan yhdeksi Finlandia-ehdokkaista, ainakin toivon niin...

    Kirjoitit ihanasti kirjan teemoista! <3



    VastaaPoista
  6. Tämä alkoi kiinnostaa toden teolla ihan vain tuon valitsemasi tyylinäytteen perusteella. Kaunista kieltä! :) Kätilökin on vielä lukematta, mutta ehkä tutustun ensin tähän romaaniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti Kettu tosiaan kirjoittaa, sitä ei voi kuin ihailla.

      Poista
  7. Olen niiin samaa mieltä kaikesta mitä tässä kirjasta ja sen herättämistä ajatuksistasi ja tunteistasi kerrot. Ketun kielessä on jotain hyvin maagista ja hän osaa luoda mitä huikeampia jännitteitä tarinoihinsa. Pelkäsin hieman, että voiko mikään yltää enää Kätilön tasolle, mutta en tiedä, ehkä Yöperhonen on jopa parempi? Tai sitten niitä ei voi edes vertailla keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun makuuni Yöperhonen on vielä enemmän kuin Kätilö, vaikka en tosiaan tiedä, voiko kirjoja edes vertailla keskenään. Viimeistään nyt Katja Kettu liittyi siihen kirjailijajoukkoon, jonka uusia teoksia odotan innolla.

      Poista
  8. Yöperhonen on uskomattoman hieno tarina, samalla sisältäen kauheita kohtauksia, samalla hienoja kohtauksia, vääryyttä ja hyvyyttä, rakkautta ja vihaa. Suosittelen :)

    VastaaPoista
  9. Luin vasta nyt tämän hienon kirjan. Ensimmäinen Kettu minulla. Ihastuin kieleen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?