Siirry pääsisältöön

Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi

"Jätti huomasi Robin ja hyppäsi neidon eteen. Rob ennätti ajatella, että hirviön kengissä täytyi olla jonkinlaiset pienet leijuntasäiliöt, teknologiaa, jota ei pitänyt olla olemassakaan, mutta niin ketterä liike ei tuntunut lainkaan mahdolliselta. Jätin ylemmät kädet tavoittelivat pistooleita ja suuri käsi ojentui kohti sapelin kahvaa."


Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi
(Icasos 2015)
284 sivua

Tatu Kokko on työstänyt nuortenkirjansa Rob McCool ja Krimin jalokivi käsikirjoitusta verkossa yhdessä nuorten kanssa. (Prosessissa mukana olleiden nuorten nimet löytyvät kirjan lopusta, ja heitä on varsin paljon.) Tästä kiinnostavasta prosessista kuultuani tartuin mielelläni lopulliseen tuotokseen, kovakantiseen ja lähes 300-sivuiseen kirjaan, kun kirjailija sitä minulle tarjosi.

Alussa kirjan päähenkilö Rob McCool on seitsemänvuotiaana retkellä kaksosveljensä Filburin ja isoveljiensä Markin ja Apollon kanssa. Pojat ovat kaukana kotoa - luvatta tietenkin - ja päätyvät seikkailuun, joka on vähällä lopettaa Robin tarinan alkuunsa. Niin ei kuitenkaan käy, vaan ajassa siirrytään eteenpäin seitsemän vuotta. Vaikka alkuun mietin ensimmäisen osan tarpeellisuutta, tuli se myöhemmin kyllä perusteltua.

Kirjassa eletään maailmassa, joka on huterasti vakaa. Novgorodin prinssi valmistautuu sotaan, ja avainhahmoksi nousee salaperäinen Pandora, koodinkantaja. Häntä kuljettavan aluksen kimppuun hyökätään, ja McCoolin veljekset osuvat keskelle tapahtumien keskipistettä. Neito on pulassa useammankin kerran, mutta niin ovat vauhdikkaat veljeksetkin.

Tämä nuortenromaani on vauhdikas yhdistelmä toimintaa ja kansanperinnettä, pohjoista luontoa eristäytyneine kylineen ja huimaa teknologiaa viestimineen ja leijulautoineen.
Asha oli kytkenyt ajatuksensa prismaporttien kautta skandien tietojärjestelmään. Hän ei tarvinnut ulkopuolisia johtimia tai laitteita. Prosessorit ja signaalisuodattimet oli rakennettu suoraan hänen vartaloonsa, ja hän käytti lentopurtta vahvistimena.
Rob McCoolin ja hänen kumppaneidensa maailma on kiehtova yhdistelmä menneisyyttä ja tulevaisuutta. Elämä on varsin alkukantaista, mutta silti mukana on teknologisia apuvälineitä, jotka eivät todellakaan ole arkipäivää - ainakaan vielä. Elokuvamaista menoa siivittää mukava huumori, ja käänteitä tarinassa riittää niin, että aika ei tule pitkäksi.

Rob McCoolin seikkailuihin ovat tutustuneet myös Krista, Anu, Mari ja MarikaOksa.

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. On tosiaan, ja olisikin kiva kuulla jonkun nuoren lukijan ajatuksia tästä.

      Poista
  2. Minäkin kuulisin mielelläni, mitä nuoret lukijat - erityisesti pojat - pitävät tästä. Minö itse pidin kovasti. Oli hauskaa, miten meille täysin uusi teknologia oli Rob McCoolin maailmassa jo vanhentunutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin erityisesti siitä, miten teknologia ja perinteinen elämäntapa asetettiin rinnakkain.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…