Siirry pääsisältöön

Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi

"Jätti huomasi Robin ja hyppäsi neidon eteen. Rob ennätti ajatella, että hirviön kengissä täytyi olla jonkinlaiset pienet leijuntasäiliöt, teknologiaa, jota ei pitänyt olla olemassakaan, mutta niin ketterä liike ei tuntunut lainkaan mahdolliselta. Jätin ylemmät kädet tavoittelivat pistooleita ja suuri käsi ojentui kohti sapelin kahvaa."


Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi
(Icasos 2015)
284 sivua

Tatu Kokko on työstänyt nuortenkirjansa Rob McCool ja Krimin jalokivi käsikirjoitusta verkossa yhdessä nuorten kanssa. (Prosessissa mukana olleiden nuorten nimet löytyvät kirjan lopusta, ja heitä on varsin paljon.) Tästä kiinnostavasta prosessista kuultuani tartuin mielelläni lopulliseen tuotokseen, kovakantiseen ja lähes 300-sivuiseen kirjaan, kun kirjailija sitä minulle tarjosi.

Alussa kirjan päähenkilö Rob McCool on seitsemänvuotiaana retkellä kaksosveljensä Filburin ja isoveljiensä Markin ja Apollon kanssa. Pojat ovat kaukana kotoa - luvatta tietenkin - ja päätyvät seikkailuun, joka on vähällä lopettaa Robin tarinan alkuunsa. Niin ei kuitenkaan käy, vaan ajassa siirrytään eteenpäin seitsemän vuotta. Vaikka alkuun mietin ensimmäisen osan tarpeellisuutta, tuli se myöhemmin kyllä perusteltua.

Kirjassa eletään maailmassa, joka on huterasti vakaa. Novgorodin prinssi valmistautuu sotaan, ja avainhahmoksi nousee salaperäinen Pandora, koodinkantaja. Häntä kuljettavan aluksen kimppuun hyökätään, ja McCoolin veljekset osuvat keskelle tapahtumien keskipistettä. Neito on pulassa useammankin kerran, mutta niin ovat vauhdikkaat veljeksetkin.

Tämä nuortenromaani on vauhdikas yhdistelmä toimintaa ja kansanperinnettä, pohjoista luontoa eristäytyneine kylineen ja huimaa teknologiaa viestimineen ja leijulautoineen.
Asha oli kytkenyt ajatuksensa prismaporttien kautta skandien tietojärjestelmään. Hän ei tarvinnut ulkopuolisia johtimia tai laitteita. Prosessorit ja signaalisuodattimet oli rakennettu suoraan hänen vartaloonsa, ja hän käytti lentopurtta vahvistimena.
Rob McCoolin ja hänen kumppaneidensa maailma on kiehtova yhdistelmä menneisyyttä ja tulevaisuutta. Elämä on varsin alkukantaista, mutta silti mukana on teknologisia apuvälineitä, jotka eivät todellakaan ole arkipäivää - ainakaan vielä. Elokuvamaista menoa siivittää mukava huumori, ja käänteitä tarinassa riittää niin, että aika ei tule pitkäksi.

Rob McCoolin seikkailuihin ovat tutustuneet myös Krista, Anu, Mari ja MarikaOksa.

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. On tosiaan, ja olisikin kiva kuulla jonkun nuoren lukijan ajatuksia tästä.

      Poista
  2. Minäkin kuulisin mielelläni, mitä nuoret lukijat - erityisesti pojat - pitävät tästä. Minö itse pidin kovasti. Oli hauskaa, miten meille täysin uusi teknologia oli Rob McCoolin maailmassa jo vanhentunutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin erityisesti siitä, miten teknologia ja perinteinen elämäntapa asetettiin rinnakkain.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?