Siirry pääsisältöön

Blake Crouch: Wayward Pines - salaisuus

"Ethan ajatteli Peteriä, jonka sähköisku oli saanut savuamaan. Ajatteli alastonta kuollutta naista keskellä tietä. Ajatteli sitä, että oli melkein saanut surmansa, ja sitä, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä tämä kaikki merkitsi."
Blake Crouch: Wayward Pines - salaisuus
(Tammi 2015)
Alkuteos Wayward 2013
Suomentanut Ilkka Rekiaro
363 sivua


Wayward Pines -trilogian toinen osa Salaisuus on selkeää jatkoa ensimmäiselle osalle, Ei pakotietä.
Ollaan siis edelleen Waywards Pines -nimisessä pikkukaupungissa, joka osoittautui kovin omituiseksi mutta kauniiksi pikkukaupungiksi jo sarjan aloitusosassa. Silloinhan salaisen palvelun agentti Ethan Burke päätyi työtehtävissä kaupunkiin, jossa pian selvisi olevan paljon mätää korean pinnan alla. Salaisuudessa tiedetään jo paljon enemmän, mutta paljon on myös epäselvyyksiä, joita Burke haluaa kaivaa esiin, vaikka turvallisempaa olisi tyytyä elämään keskellä kulissia.
Ethanille alkoi yhä selvemmin valjeta, että elämä Pinesissa oli kuin monimutkainen näytelmä, jossa esirippua ei lasketa koskaan.
Kaikilla oli roolinsa.
Blake Crouch luo tarinaansa hienosti hienovireisen ahdistavan tunnelman. Kirjaa lukiessa pohtii, millaista olisi elää valvotussa yhteiskunnassa, jossa intiimeimmätkin hetket saattavat päätyä ulkopuolisen näkemiksi. Myös vallanpidon ja hallinnan oikeutuksia ja keinoja on pakko miettiä. Teoksen teemat ovatkin kiinnostavia.

Aloitusosaan verrattuna Salaisuus on tummasävyisempi ja hitaampi. Uhkaa tuntuu olevan kaikkialla ja valoa vähän, vaikka aurinko kauniisti paistaakin. Loppuosassa tarina tiivistyy niin, että kirjan tulin lukeneeksi loppuun suorastaan ahmien. Ja aivan loppuun Crouch paiskaa sellaisen cliffhangerin, että eiköhän trilogian päätösosakin pidä lukea. Sitä saadaan odotella tammikuuhun 2016 saakka.

Salaisuuden ovat lukeneet myös Jenni ja Juha. Kiitos kustantajalle kirjasta!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…