Siirry pääsisältöön

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

"Sen oletetun kummituksen nimi on Linda Gray, ja hän oli Florencesta. Se on Etelä-Carolinassa. Hän ja hänen miesystävänsä - jos hän nyt mikään miesystävä oli, poliisit tarkistivat Lindan taustat aika tarkkaan eikä miehestä löytynyt jälkeäkään - viettivät Lindan viimeiseksi jääneen yön Luna Inn -motellissa, alle kilometrin päässä täältä etelään rantaa pitkin."
Stephen King: Tervetuloa Joylandiin
(Tammi 2015)
Alkuteos Joyland 2013
Suomentanut Kristiina Vaara
288 sivua
Stephen Kingiä tuli luettua nuorena, vuosia sitten. Tuli luettua niin innolla, että jossain välissä kirjastosta kannettiin kotiin kaikki Kingit, mitä käsiin sattui saamaan. Tuli luettua Carrie ja moni muu. Mutta sitten King jäi. Ei mitenkään tietoisesta päätöksestä vaan vain sattumalta.

Niinpä olikin kiintoisaa palata vuosien takaisen tuttavuuden luokse, kun kustantaja Tammi lähetti yllättäen luettavakseni tunnetun ja tuotteliaan amerikkalaiskirjailijan tuoreimman teoksen, Tervetuloa Joylandiin. Takakansi lupaa menneiltä vuosilta tuttua kauhutunnelmaa:
Huimia laitteita, värivalojen välkettä ja lasten naurua ja kummitusjuna, joka saa aikuisen miehenkin kirkumaan ja josta eräs nuori rakastunut nainen ei koskaan tullut ulos. Uskallatko SINÄ lähteä ajelulle?
Tarina sijoittuu vuoteen 1973, kun Devin Jones -niminen nuorukainen joutuu kohtaamaan ensirakkautensa kariutumisen ja pestautuu kesätöihin tivoliin. Vanhoilta työntekijöiltä hän kuulee tarinan Linda Gray -nimisestä tytöstä, joka murhattiin raa'asti kummitusjunassa. Tappotyön tekijää ei koskaan saatu kiinni, mutta tyttö on jäänyt kummittelemaan huvipuistoon.

Kertomus murhatusta nuoresta naisesta tulee esille melko varhain ja on sinänsä kiinnostava elementti teoksessa. Mutta muutoin tarinan imuun oli melko vaikea päästä. Suurin piirtein ensimmäiset sata sivua minäkertoja Devin Jones haikailee nuoruudenrakkautensa Wendyn perään ja kertaa, miten kauheaa oli, kun ensimmäinen rakastuminen ei johtanut mihinkään, ei edes siihen yhteen asiaan. Tuntuu, että tarina ei oikein etene, vaan sisältää vain Wendy sitä ja Wendy tätä -jahkailua. Wendy ei herätä kovin lämpimiä tunteita, joten alkaa jo tuntua siltä, että jonkun pitäisi antaa Devinille potku persuuksiin, enkä muutenkaan oikein näe tarpeellisena sitä huolellista Wendy-pohjustusta, jonka King tarjoaa.

Onneksi huvipuistokesään sisältyy muutakin kuin menetetyn rakkauden kaipuuta, ja uudet tuttavuudet tuovat nuoren miehen elämään uutta sisältöä. Yksi kirjan kiinnostavista hahmoista on pieni poika nimeltä Mike, joka on jännittävä sekoitus lasta ja vanhusta ja jolla on erityinen kyky nähdä asioita, joita muut eivät näe. Hänellä onkin tarinassa merkittävä osa, kun vuosien takainen murhatyö alkaa vähitellen selvitä ja selvittäjää uhkaavaan vaaraan liittyy yliluonnollisia tekijöitä.

Tivoli on miljöönä kiehtova ja sekä sitä että henkilöitään King kuvaa elävästi. Tarinan loppupuolella jännitys tiivistyy hyvin niin, että kirjasta jäi lopulta varsin myönteinen jälkimaku. En silti voi olla napisematta, että alkuosalle ei olisi pieni tiivistäminen tehnyt pahaa ja että loppukin alkoi tuntua hieman liian pitkitetyltä.

Morre näyttää jakavan tuntoni monessa kohtaa. Minua enemmän ovat ainakin Kirsi, Jenni, Kuutar, MaijaKrista, Jonna ja Katja kirjasta pitäneet.

Kommentit

  1. Tuo on jännää lukea kirjailijaa, jota joskus luki paljon, mutta ei sitten vuosiin. Olen aina ajatellut, että Kingin teokset on mulle liian pelottavia. Hui! Mukava arvio ja kiva omakohtaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on moni luonnehtinut pehmeämmäksi Kingiksi, ja sitä tämä tosiaan on. Ei siis kannata pelätä. :)
      Kiitos kommentistasi, Omppu.

      Poista
  2. Harmi, ettet ihan pitänyt, mutta onneksi osin. Minä pidin tästä, löysin tästä paljon samaa kuin Stand by me:stä (suom. Ruumis): nostalgiaa, sellaista mennyttä jota ei oikeasti varmaan koskaan ole ollut. Mukava kirjallinen välipala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kirja tosiaan täysin onnistunut minua vakuuttamaan, vaikka miljöössä ja tarinassa jotain viehkoa onkin. Mutta olen samaa mieltä, että Tervetuloa Joylandiin on mukava kirjallinen välipala.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…