Brunon viestit Pascalille olivat laaja-alaisia, mutta en ollut törmännyt niissä mihinkään raskauttavaan, vaikka Bruno oli todennut, että vesi kuuluu pohjaveteen eikä teolliseen tankkiin. Bruno surkutteli, että valtio oli tullut siihen tulokseen, että pohjavesi kannattaisi imeä maanalaisista luolastoista ja järvistä ja joista ja säilöä valtaviin, muovilla vuorattuihin ”mega-altaisiin”, joissa siihen liukenisi myrkkyjä muovista ja joissa se haihtuisi auringossa. Traaginen idea, hän sanoi, eikä sen tuhoisuuden astetta ehkä ymmärtänyt kukaan muu kuin sellainen ihminen, joka oli viettänyt huomattavan pitkiä aikoja maan alla. Vesi oli jo tallessa, luonnon omassa nerokkaassa suodatus- ja säilytysjärjestelmässä, maan uumenissa.
Bruno Lacombe on anarkoprimitivisti, eräänlainen sivilisaation vastustaja. Hän on Pascal Balmyn ja Balmyn johtaman Le Moulin -ryhmän opettaja ja mentori. Lacomben epäillään laativan strategioita valtion teollisten hankkeiden pysäyttämiseksi. Epäillään, että Le Moulin -ryhmä tuhosi tekoallastyömaalta satojen tuhansien arvoisia koneita, mutta pitäviä todisteita ei ole.
Luomisen järven minäkertoja on ”Sadie”, joka on asettunut miesystävänsä Lucienin kanssa Guyennen laaksoon Ranskaan. Perintötalo sijaitsee oivallisella paikalla Le Moulinia ajatellen: onhan naisen tehtävänä seurata ryhmittymää, soluttautua sen joukkoon ja ottaa selvää sen aikeista. Pelkkä sivusta havainnointi ei toki riitä vaan Sadiella on pääsy Brunon ja Pascalin sähköpostikirjeenvaihtoon, joka kurkottaa siihen aikaan, kun elämä oli vielä sopivan yksinkertaista ilman outoja tekoallashankkeita ja teollistuneita yhteiskuntia.
Pascal ryhmineen on kuin joukko oppilaita suhteessa Brunoon, joka on syvällä edustamassaan aatteessa. Hän tietää kovin paljon menneisyydestä ja on perehtynyt esimerkiksi neandertalilaisiin ja heidän elintapoihinsa. Hän tietää, mikä on todellista, säilyttämisen arvoista, ja mikä nykyajan hapatusta. Hän kirjoittaa pitkiä tekstejä ihmiskunnan historiasta ja siitä, minkälaista tuhoa nykyihminen ympärilleen kylvää.
Sadie taas. Hän on kylmänviileä agentti, joka on lukuisia kertoja vaihtanut koko henkilöllisyytensä ja kykenee esiintymään sopivasti salaperäisenä naisena, joka onnistuu kietomaan ihmisiä pikkusormensa ympärille. Mutta onnistuuko hänkään kaikessa manipuloinnissaan? Onko hänen kilpensä niin vahva, että mikään ei tee siihen naarmua?
Nimenomaan Sadie on äärimmäisen kiinnostava hahmo. Hän on yksinäinen vaeltaja, jonka ei tunnu olevan erityisen vaikeaa vaihtaa henkilöllisyyttään ja koko sosiaalista elämäänsä tuosta vain, kun tehtävä päättyy. Hän ei myöskään tunnu antavan tilaa eettisille pohdinnoille omista toimistaan. Samalla hän on kuin saippuapala, josta ei ole helppoa saada otetta.
Kovin helposti otetta ei saa Kushnerin romaanistakaan, se hämmentää ja samalla houkuttaa kanssaan keskusteluun. Yksityiskohtainen kuvaus saa myös mielikuvituksen lentoon, ja ajoittain tuntuu kuin olisi katsomassa tapahtumia paikan päällä. Jotain vaikuttavaa kertomuksessa eittämättä on.
Muualla: Reader, why did I marry him?
Helmet 2025 -lukuhaaste: 19. Kirja on Keltaisen kirjaston kirjalistalla.
Tämä on varmasti kirja, joka ei ihan heti pyyhkiydy mielestä. Kushner on minulle vain nimenä tuttu, mutta ilmeisesti pitäisi lukea joku hänen kirjansa, vaikkapa tämä. Mieleen tulee Eleanor Cattonin Birnamin metsä, josta pidin todella paljon.
VastaaPoistaTaisin vähän tipahtaa kärryiltä jo anarkoprimitivistin kohdalla :D
VastaaPoistaTämä vaikuttaa teokselta, johon voisin tarttua jos haluaisin astua mahdollisimman paljon epämukavuusalueelle, mutta juuri nyt en tunne siihen vetoa.