Nämä piirikunnat ostettiin kokonaan. Maat, sairaalat, oikeustalot ja koulut yhtiön omistuksessa. Ei kaivoshommiin mitään kummoista koulutusta tarvinnut, joten ne antoivat koulujen rapistua, ja varmistivat, etteivät tehtaat ja tuotantolaitokset saaneet jalansijaa. Ei mikään muu kuin hiili. Vielä nykyäänkin piti kulkea pitkiä matkoja, että löytyisi muuta työtä. – Ei mikään sattuma, herra Armstrong sanoi. Ja kerrankin me uskottiin häntä. Koska syvällä meidän ajukoppien syövereissä alkoivat palaset loksahdella paikoilleen ja meidän maailma kävi jollain hirvittävällä tavalla järkeen. Isät kotona juomassa kaljaa kalsareissaan, äidit ostamassa ruokaa sossun kupongeilla. Armeijan värvärit kiiltävissä kultanapeissaan haalimassa onnettoman tulevaisuuden jättipottia. Ei hemmetti.
Damon Fieldsin eli Demon Copperheadin lähtökohdat elämään eivät ole järin toivoa herättävät: hän syntyy huumeaddiktin teiniäidin pojaksi Yhdysvaltojen Virginiaan seudulle, missä ei juuri ole tarjolla ponnahduslautoja vakaampaan elämään. Jonkinlaista turvaa poika kuitenkin saa naapurista Peggottin perheeltä, joka on erityisen tärkeä tukipylväs varsinkin silloin, kun äiti on katkolla.
Jonkinlaista vakautta elämään voisi kenties tuoda äidin uusi miesystävä. Mutta ei. Sosiaalihuollostakaan ei ole juuri apua vaan ennemminkin Demon kokee tulevansa kerta toisensa jälkeen sekä kaltoinkohdelluksi että hylätyksi. Viimein hän saa tarpeekseen ja karkaa etsimään mummoaan, jota ei ole koskaan tavannut. Jonkinlainen seesteisempi elämänvaihe on tarjolla, kun lahjakkaaksi osoittautuva nuorukainen pääsee asumaan jalkapallovalmentajan hulppeaan kotiin, jossa rahoja ei tarvitse laskeskella saati etsiskellä.
Mutta kuten Demon itsekin arvelee, ei pysyvää onnea ole häntä varten varattuna. Loukkaantuminen pelissä ja siitä seuraava opioidiriippuvuus vievät hänen elämäänsä jälleen suuntaan, jolta poikkeaminen tuntuu vaativalta ellei jopa mahdottomalta.
Demon Copperhead on romaani, joka kertoo yksilön tarinaa sydämeen käyden. Se saa lukijansa nuoren päähenkilönsä puolelle, ja välillä kertomusta tulee seuranneeksi lähestulkoon henkeä pidätellen. Demonille toivoo hyvää mutta hänen puolestaan joutuu pelkäämään pahinta.
Yksilön tarina asettuu laajempiin kehyksiin. Taustalla on syrjäseutu, jota asuttavat ”punaniskat” joilta kukaan ei paljoakaan odota. Eivät edes he itse. Vähitellen Demon kavereineenkin oppii, että he eivät ole muun maailman silmissä juuri minkään arvoisia, ja syvä osattomuuden kokemus kulkee mukana oikeastaan kaikkialle. Yhteiskuntakritiikki on purevaa ja tarpeen.
Vaikka Demon Copperheadin tarinassa on surkeutta yllin kyllin, on siinä myös lämpöä ja huumoria niin, että romaanin äärellä ei tarvitse vaipua synkkyyteen. Vaikka Demon kaltaisilleen ei ole yhteiskunnan silmissä merkityksellinen, löytää nuori lähelleen ihmisiä, joihin hän voi kuitenkin nojata. Niinpä romaani muistuttaakin kauniisti siitä, miten ihminen tarvitsee ihmistä karikkoisilla poluillaan. Viesti on tärkeä näinä individualismin ylistämisen aikoina ja silta Charles Dickinsin David Copperfieldiin muistuttaa, että maailmassa on edelleen epäkohtia korjattavana.
Muualla: Kirjaluotsi.
Helmet 2025 -lukuhaaste: 25. Kirjan kannessa tai nimessä on käärme.
Tämä kirja on minulle uusi tuttavuus, kiitos esittelystä! Aihe vaikuttaa paitsi tärkeältä myös ajankohtaiselta. Nuorten ja lasten pahoinvointi on ollut sattuneesta syystä paljon mielessä viime päivinä.
VastaaPoista