Siirry pääsisältöön

Sari Aro: Nukkuvan jättiläisen laakso

Maan kuori höyrysi, kun aurinko hehkui ja häivytti öisen rajuilman jälkiä. Lyyraviikunan nahkeilla lehtipoimuilla kimmelsivät yhä sateen täydelliset pisarat. Yli kaksisataa ihmistä odotti sokerisäkeistä ommelluissa asuissaan Johtajaa päärakennuksen edustalla. Aikansa kuluksi Alina seurasi, kuinka liekkipääkardinaali räpisytti siipiään vesilammikossa ja ravisteli sitten vesihelmiä paprikanpunaisesta opäästään ja töyhdöstään.

Sari Aro: Nukkuvan jättiläisen laakso
Gummerus 2022
kansi Jenni Noponen
382 sivua

Amma tarjosi minulle kiehtovan matkan Brasiliaan antaessaan minulle luettavaksi Sari Aron esikoisromaaanin Nukkuvan jättiläisen laakso – kiitos! Romaanilla on taustaa todellisuudessa, kun suomalaiset perustivat viime vuosituhannen alkupuolella siirtokunnan Brasiliaan. Kirjailija on kuitenkin käyttänyt fiktion vapauksia tarinaa luodessaan.

Nukkuvan jättiläisen laakso on Alinan kasvutarina. Hän lähtee tätinsä Fannin ja tämän puolison Johanin kanssa matkalle kohti tuntematonta. Taakse jäävät niin tutut kotikonnut Savossa kuin myös isä. Alinan on vaikea ymmärtää, miksi isä antaa tyttärensä pois, mutta lapsi tekee siten kuin käsketään.

Pitkän merimatkan jälkeen Brasiliassa odottaa suomalaisten siirtokunta suurine odotuksineen, työläine tehtävineen ja ankarine sääntöineen. Kaikki on kovin kesken, ja yhteistä uurastamista riittää.

Noina päivinä ja iltoina he rakensivat jotakin taloa suurempaa. He rakensivat luottamusta ja yhteyttä toisiinsa. He rakensivat perhettä. Jokainen ojennettu naula, sahattu lauta ja yhdessä valmistettu tiili saumasivat heitä tiiviimmin yhteen.

Alina kasvaa kohti aikuisuutta yhteisössä, joka jakautuu lopulta kahtia sen mukaan, ketkä myötäilevät Johtajaa ja ketkä ovat kriittisempiä. Alina ei niele kaikkia sääntöjä viimeisinä totuuksina ja päätyy esimerkiksi tapaamaan ystäväänsä kielloista huolimatta. Lopulta hän tekee omat ratkaisunsa, kun tiukat ohjeistukset tuntuvat tekevän elämästä tarpeettoman vaikeaa, jopa vaarallista.

Romaanin toisessa osassa Alina on jättänyt siirtokunnan taakseen ja asettunut Rioon. Siellä hän yrittää hankkia itse leipänsä, vaikkei se joukosta erottuvana valkoihoisena aina olekaan helppoa. Alina löytää oman verenperintönsä ja ymmärtää kykynsä koskettaa. Hänestä tulee hieroja, joka kerää mainetta. Kun hänet huomataan, kasvavat myös vaarat maassa, joka ei salli toisinajattelijoita. Alina alkaakin haikailla paluusta Eurooppaan, mutta 1940-luvun kynnyksellä kotiseudulta kantautuvat uutiset ovat hyvin huolestuttavia.

Sari Aro kirjoittaa kauniisti ja saa 1930-luvun Brasilian heräämään aisteihin vetoavilla kuvauksillaan eloon. Kertomus ei latistu turistikohdekuvaukseksi vaan läsnä ovat yhtä aikaa kauneus ja kurjuus – Alina päätyy konkreettisestikin kokemaan sen, mitä on elää köyhyydessä ja toisaalta yltäkylläisyydessä.

Hieman jäin kaipaamaan viipymistä tärkeiden teemojen äärelle – nyt siirtymät hetkestä toiseen tuntuvat ajoittain loikilta. Sitä ajatellen on erinomaista, että näkökulma on alusta loppuun Alinan. Näin kokonaisuus pysyy sopivasti ehyenä eikä hajoa liikaa.

Alinan hahmo on moniulotteinen ja hienosti ajan myötä kypsyvä. Lapsen maailmasta siirrytään kohti aikuista naista, joka ymmärtää aiempaa enemmän ja myös hyväksyy sen, minkälaisille poluille elämä on vienyt. Hierojan ammatti ehkä toi mieleeni Anni Kytömäen upean Margaritan, mutta jotain samaa on ehkä muutenkin teosten intensiivisissä päähenkilöissä.

Kommentit

  1. Mukavaa kun lähdit matkalle! Olipa kiinnostava tuo huomio samankaltaisuudesta Kytömäen päähenkilöön. En lukiessa osannut ajatella, mutta tunnistan nyt kun sanoit. Minua viehätti tässä erityisesti vastakohtaisuus: paratiisimaiset olosuhteet, mutta silti järkyttävä köyhyys ja nälkä, valon ja varjojen leikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vastakohtaisuus on tosiaan kiehtovaa lähtien ihan siitä saakka, mitä odotukset ovat suhteessa todellisuuteen. Kovin täyteläinen romaani!

      Poista
  2. Tämä pitäisi kyllä kuunnella jossain välissä. Olisi kiva päästä vertaamaan tätä ja Katriina Rannen Maa kuin veri, josta pidin paljon. Sijoittuu siis vastaavaan onnelaan Argentiinassa, pidemmälle ajanjaksolle vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa kuin veri on minulta päässyt unohtumaan, vaikka se kuulostaakin kiinnostavalta. Kiitos, kun muistuttelit siitä!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju ) Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017) 153 sivua Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja  on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa. Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie  etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti: Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot  puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostettaisii