Maan kuori höyrysi, kun aurinko hehkui ja häivytti öisen rajuilman jälkiä. Lyyraviikunan nahkeilla lehtipoimuilla kimmelsivät yhä sateen täydelliset pisarat. Yli kaksisataa ihmistä odotti sokerisäkeistä ommelluissa asuissaan Johtajaa päärakennuksen edustalla. Aikansa kuluksi Alina seurasi, kuinka liekkipääkardinaali räpisytti siipiään vesilammikossa ja ravisteli sitten vesihelmiä paprikanpunaisesta opäästään ja töyhdöstään.
Amma tarjosi minulle kiehtovan matkan Brasiliaan antaessaan minulle luettavaksi Sari Aron esikoisromaaanin Nukkuvan jättiläisen laakso – kiitos! Romaanilla on taustaa todellisuudessa, kun suomalaiset perustivat viime vuosituhannen alkupuolella siirtokunnan Brasiliaan. Kirjailija on kuitenkin käyttänyt fiktion vapauksia tarinaa luodessaan.
Nukkuvan jättiläisen laakso on Alinan kasvutarina. Hän lähtee tätinsä Fannin ja tämän puolison Johanin kanssa matkalle kohti tuntematonta. Taakse jäävät niin tutut kotikonnut Savossa kuin myös isä. Alinan on vaikea ymmärtää, miksi isä antaa tyttärensä pois, mutta lapsi tekee siten kuin käsketään.
Pitkän merimatkan jälkeen Brasiliassa odottaa suomalaisten siirtokunta suurine odotuksineen, työläine tehtävineen ja ankarine sääntöineen. Kaikki on kovin kesken, ja yhteistä uurastamista riittää.
Noina päivinä ja iltoina he rakensivat jotakin taloa suurempaa. He rakensivat luottamusta ja yhteyttä toisiinsa. He rakensivat perhettä. Jokainen ojennettu naula, sahattu lauta ja yhdessä valmistettu tiili saumasivat heitä tiiviimmin yhteen.
Alina kasvaa kohti aikuisuutta yhteisössä, joka jakautuu lopulta kahtia sen mukaan, ketkä myötäilevät Johtajaa ja ketkä ovat kriittisempiä. Alina ei niele kaikkia sääntöjä viimeisinä totuuksina ja päätyy esimerkiksi tapaamaan ystäväänsä kielloista huolimatta. Lopulta hän tekee omat ratkaisunsa, kun tiukat ohjeistukset tuntuvat tekevän elämästä tarpeettoman vaikeaa, jopa vaarallista.
Romaanin toisessa osassa Alina on jättänyt siirtokunnan taakseen ja asettunut Rioon. Siellä hän yrittää hankkia itse leipänsä, vaikkei se joukosta erottuvana valkoihoisena aina olekaan helppoa. Alina löytää oman verenperintönsä ja ymmärtää kykynsä koskettaa. Hänestä tulee hieroja, joka kerää mainetta. Kun hänet huomataan, kasvavat myös vaarat maassa, joka ei salli toisinajattelijoita. Alina alkaakin haikailla paluusta Eurooppaan, mutta 1940-luvun kynnyksellä kotiseudulta kantautuvat uutiset ovat hyvin huolestuttavia.
Sari Aro kirjoittaa kauniisti ja saa 1930-luvun Brasilian heräämään aisteihin vetoavilla kuvauksillaan eloon. Kertomus ei latistu turistikohdekuvaukseksi vaan läsnä ovat yhtä aikaa kauneus ja kurjuus – Alina päätyy konkreettisestikin kokemaan sen, mitä on elää köyhyydessä ja toisaalta yltäkylläisyydessä.
Hieman jäin kaipaamaan viipymistä tärkeiden teemojen äärelle – nyt siirtymät hetkestä toiseen tuntuvat ajoittain loikilta. Sitä ajatellen on erinomaista, että näkökulma on alusta loppuun Alinan. Näin kokonaisuus pysyy sopivasti ehyenä eikä hajoa liikaa.
Alinan hahmo on moniulotteinen ja hienosti ajan myötä kypsyvä. Lapsen maailmasta siirrytään kohti aikuista naista, joka ymmärtää aiempaa enemmän ja myös hyväksyy sen, minkälaisille poluille elämä on vienyt. Hierojan ammatti ehkä toi mieleeni Anni Kytömäen upean Margaritan, mutta jotain samaa on ehkä muutenkin teosten intensiivisissä päähenkilöissä.
Mukavaa kun lähdit matkalle! Olipa kiinnostava tuo huomio samankaltaisuudesta Kytömäen päähenkilöön. En lukiessa osannut ajatella, mutta tunnistan nyt kun sanoit. Minua viehätti tässä erityisesti vastakohtaisuus: paratiisimaiset olosuhteet, mutta silti järkyttävä köyhyys ja nälkä, valon ja varjojen leikki.
VastaaPoistaTuo vastakohtaisuus on tosiaan kiehtovaa lähtien ihan siitä saakka, mitä odotukset ovat suhteessa todellisuuteen. Kovin täyteläinen romaani!
PoistaTämä pitäisi kyllä kuunnella jossain välissä. Olisi kiva päästä vertaamaan tätä ja Katriina Rannen Maa kuin veri, josta pidin paljon. Sijoittuu siis vastaavaan onnelaan Argentiinassa, pidemmälle ajanjaksolle vain.
VastaaPoistaMaa kuin veri on minulta päässyt unohtumaan, vaikka se kuulostaakin kiinnostavalta. Kiitos, kun muistuttelit siitä!
Poista